Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 9-12
9 - Tää ei oo enää kivaa
Gerhart ja Torkku olivat menneet odotetusti täyteen paniikkiin kun olivat tajunneet, että kammottava, väkivahva sotilasvarusteissa koreileva hirviömies oli tulossa heidän luokseen. Yrittäen kerätä mukaansa niin monia omasta mielestään elintärkeitä tavaroita kuin pystyivät, he tajusivat liian myöhään, että hirviömies oli jo heidän kerrostalonsa juurella, kun he vihdoin olivat olleet valmiita lähtemään.
Tämä sai pojat muuttamaan suunnitelmiaan ja siirtämään apinan raivolla kaiken mahdollisen painavan, mitä asunnostaan vain kykenivät löytämään etuoven eteen ja sitten alkoikin armoton lakanoiden repiminen ja sitominen jonkinlaiseksi köydeksi siltä varalta, että ovien barrikadi ei riittäisi.
He olivat juuri aloittaneet lakanoiden repimisen ja sitomisen, kun Gerhart havaitsi, että kaikki väri oli kadonnut hänen kaverinsa kasvoilta. Kauhunsekaisin tuntein hän käänsi katseensa sinne, mihin Torkun katse oli liimattuna päästen näin jakamaan ystävänsä ulkonäöllisen poikkeavuuden.
Verhojen läpi suoraan heidän ikkunansa takana näkyi ihmisen siluetti, tarrautuneena karmeihin kuin jokin inhottava hyönteinen.
Gerhart nappasi kiinni Torkun kädestä ja vikkelästi repi tämän mukaansa pinkoessaan suoraan kämpän eteiskäytävälle, sulkien oven heidän jäljessään.
He alkoivat epätoivoisesti siirtämään painavia tavaroita etuoven edestä ja hetken päästä luulivat saaneensa sydänkohtauksen, kun kuulivat ikkunan pirstoutuvan olohuoneessa.
Siitä ei mennyt kauaakaan, kun olohuoneeseen johtava ovi repeytyi kahtia ja sen takaa paljastui silmätön, reikäpäinen rumilus, joka näytti virnuilevan mielihyvästä, kuin juuri suuren stimulantti-annoksen suoraan suoneensa iskenyt narkomaani.
Torkku ja Gerhart aluksi jatkoivat vain entistä kiivaammin esineiden siirtämistä, kunnes he parin sekunnin päästä älysivät muuttaa taktiikkaansa ja alkoivat heittelemään hirviömiestä päin kaikkea mahdollista komeroiden hyllyistä kokonaiseen pöytään, jonka ihmeen kaupalla saivat yhdessä nostettua ja heitettyä.
Hirviömies oli kuin tukehtumaisillaan nauruun murskatessaan laatikot ja pöydän heidän nenänsä edessä. Mies alkoi kävellä poikia kohti hyvin hitaasti, selkeästi haluten ärsyttää ja pelotella heitä samaan aikaan.
Pojat eivät lannistuneet, vaan jatkoivat tavaroiden viskelyä ja silloin tällöin niiden esineiden siirtelyä, mitä eivät jaksaneet heittää.
Lopulta hirviömies oli aivan poikien edessä, heillä ei ollut enää tilaa liikkua.
He katsoivat toisiaan ja valmistautuivat mitä sanoinkuvaamattomimman tuskalliseen kuolemaan.
Se osoittautui ennenaikaiseksi olettamukseksi. Yhtäkkiä kalpea, lihaksikas koura takertui hirviömiehen niskasta ja tämä raahattiin eteiskäytävää pitkin takaisin olohuoneeseen.
Pojat olivat kuulevinaan, että jotain melko painavaa heitettiin heidän ikkunastaan ulos.
Hetken katseltuaan toisiaan he äkillisesti pinkaisivat juoksuun nähdäkseen, mitä olohuoneessa oikein oli tekeillä.
He kokivat taas uuden yllätyksen nähdessään keskellä olohuonetta miehen, jonka hirviömies oli muutamia hetkiä aiemmin vääntänyt paperitollon kaltaiseksi sotkuksi.
Kaikkien odotusten vastaisesti kalpea mies oli täysin vahingoittumaton. Itse asiassa, muhkuraista ja kalpeaa ihoaan sekä omituista silmissään olevaa kiiltoa lukuunottamatta mies näytti voivan paremmin kuin he itse.
Hän sanoi: "Pojat! Nyt otatte noi roinat pois ja etenette muina miehinä erääseen osoitteeseen." Mies kurkotti kumpaakin kättänsä lattian suuntaan. Lattialta lensi hänen käteensä pieni palikka katkennutta puuta ja toiseen hän nappasi ikkunan läheltä leijumaan lähteneen lasinsirun. Hän kaiversi palikkaan hätkähdyttävän nopeasti lasinsirulla jotain ja tiputti molemmat. Sanomatta mitään hän yhtäkkiä lähti juoksemaan läpi olohuoneen ja hyppäsi ikkunasta.
Hyvin varovasti Torkku hiipi ottamaan pienen särön, laittoi sen lukematta taskuunsa ja palasi takaisin ovelle siirtelemään tavaroita.
Kun tavarat oltiin saatu sen verran hyvin edestä, että ovea voitiin työntää miehen mentävän raon verran, he ampaisivat juoksuun ja riensivät kuin tilauksesta heidän kerroksessaan nököttävään, avoimeen hissiin.
Laskeutuessaan Torkku nopeasti otti puupalan taskustaan ja kumpikin ihmettelivät siinä komeilevaa, mitäänsanomatonta kirjoitusta: "Happokatu 5. - Lyytisen tomaatit OY"
10 - Liikaa
Kaksi miestä, jotka eivät näkyneet tai kuuluneet vaikka joku olisi seissyt metrin päässä heistä, kävelivät pelonsekaisessa ahdistuksessa läpi hyvin huolestuttavaksi käyneiden käytävien. Vaikka valaistus oli muuttunut kirkkaammaksi, kirkkaus enemmänkin vain korosti sanoinkuvaamatonta mauttomuutta, jota käytävien sisustus kuvasti. Heidän matkansa alussa he eivät olleet havainneet minkäänlaista koristeellisuutta lautasenmuotoisia, osittain epäkunnossa olevia lamppuja lukuunottamatta. Tästä jonkin matkaa eteenpäin oli alkanut näkymään pieniä pöytiä, tuoleja, jopa seinämaalauksia ja koriste-esineitä. Pöydät ja tuolit edustivat sellaista modernia tekotaiteellista tyyliä, joka puhtaasti vain ärsytti sekä Sampoa, että Andreta, mutta ärsytys muuttui kauhuksi siinä vaiheessa, kun seinämaalaukset tulivat mukaan kuvioihin: kuvat esittivät aina jotain kuvottavaa, kidutuksen ja seksuaalisen toiminnan sekoitusta. Heidän edetessään aktien radikaalius meni jatkuvasti vain pahempaan suuntaan ja lopulta kuvastoon tuli niin fyysisesti mahdottomia akteja, että esitetyissä hahmoissa alkoi näkyä merkkejä kuvottavista mutaatioista tai kyberneettisestä muuntelusta.
Aluksi he hakivat toisistaan tukea selostaessaan toisilleen, miten vihattavia ne oikein olivat, kunnes Sampo huomautti, että tämä taktiikka ei ainoastaan ollut epäterve, vaan sen lisäksi se ei edes toiminut; loppupeleissä, siitä syntyvä hetkellinen helpotus tulee hyvin nopeasti kehittymään lisätaakaksi. Järkevintä olisi yksinkertaisesti päättää, että ne ovat kammottavaa roskaa ja sitten pitää mielensä koko ajan käytännön tavoitteissaan, eikä tuhlata henkisiä energioitaan oikein erityisesti keskittymällä niiden vihaamiseen, sillä olennot, jota vastaan he joutuvat nyt sotimaan, ovat negatiivisuuden asiantuntijoita.
Andre on alkanut pääsemään jyvälle, millaisista olennoista oikein on kysymys.
Selkeästi olennot ovat jonkinlaisia ylpeitä ammattilaisia, jotka ovat omistaneet olemassaolonsa negatiivisuuteen. Olennot ovat sadistisia tasolla, joka selkeästi menee hulluuden tuolle puolen, mutta silti niiden toiminnasta voisi olettaa, että niillä on myös jokin äärimmäisen monimutkainen, hyvin harkittu suunnitelma kaikkien tänne jämähtäneiden ihmisten varalle. Heitä vastaan jos lähtee, täytyy todellakin olla valmis ottamaan vastaan joka ikinen murunen pienintäkin apua mitä vain kykenee saamaan olettaen, että kyseinen apu ei ole olentojen itsensä asettamaa ansaa.
He olivat parhaansa mukaan yrittäneet jättää huomiotta seinämaalauksien kuvaston, jonka he nyt ymmärsivät olevan mitä todennäköisimmin tarkoitettu kierouttamaan kenen tahansa mieli olemaan vastaanottavaisempi olentojen telepaattiselle hallinnalle, kun he huomasivat noin kymmenen metrin päässä heidän edessään avoimen porraskäytävän alaspäin.
Hetken mietittyään Sampo kertoi: "Noi portaat johtaa umpikujaan, mutta oikeasti siellä on... epävirallinen oikoreitti."
Andre ei vastannut mitään.
Kun he olivat laskeutuneet joitain kymmeniä metrejä Sampo osoitti Andrelle miehen mentävää lohkeamaa porraskäytävän seinässä.
Kun Andre seurasi Sampoa sen sisään, hän ei voinut olla kysymättä: "Onko tuolla pohjalla oikeasti umpikuja?"
Sampo vastasi kylmällä äänensävyllä: "On toki helpompaa vaan sanoa 'umpikuja' kun 'tutkimaton'." Sampo käänsi päänsä kohti Andreta, katsoi häntä suoraan silmiin ja lisäsi hyytävällä varmuudella: "Jos Nitro ei uskaltanu mennä sinne, niin tiedä sitten mitä siellä oikein on..."
He mutkittelivat epäsymmetristä käytävää pitkin suhteellisen vaivattomasti, kunnes viimeinenkin valonlähde oli hävinnyt.
Andreta harmitti, että hän oli tullut käytävään Sampon perässä, sillä käytävä oli juuri niin kapea, etei ohittaminen tullut kysymykseenkään ja Sampolla alkoi olla vaikeuksia olla törmäilemättä oikoreitin teräviin seinämiin.
Lopulta pitkän ja vaivalloisen hiipimisen jälkeen Andre onnistui näkemään Sampon ohitse; edessä häämötti aito umpikuja. Hän varoitti Sampoa siitä, ja tämän kuuleminen selkeästi ilahdutti miestä.
Kun he olivat päässeet päätyseinälle asti, otti Sampo housuntaskustaan jonkin omituisen puikon. Hän painoi siinä olevaa nappia ja asetti puikon toisen pään varovasti seinää vasten.
Hetken päästä Andre hämmästyi, kun seinässä alkoi syntymään ääriviivoja muodostaen ovenmuotoisen neliön. Tämän neliön sisällä oleva seinä alkoi vetäytymään taaksepäin, sitten katoavan, kunnes he näkivät edessään sisäänpääsyväylän jonkinlaiseen vaatimattomaan varastohuoneen kaltaiseen.
Toinen asia, mikä Andreta hämmästytti, oli se, että koko seinän avautuminen oli yhtä hiljaista kuin Sampon firman hisseissä.
Astuessaan sisään he havaitsivat huoneen vaatimattomuuden johtuvan siitä, että se selkeästi oli lojunut hylättynä jo hyvin pitkän aikaa. Tämän lisäksi huone oli erittäin tilava.
Sampo painoi puikon toisen pään heidän sisääntuloreittinsä viereiselle seinälle, ja aukko sulkeutui yhtä siististi ja hiljaa kuin oli avautunutkin.
Huoneessa ei ollut valoja, ja Andre päätteli, että yhtäkään työkalua tai maalipurkkia mitä huoneessa lojui, ei olisi käytetty kymmeniin vuosiin. Huoneessa oli runsaasti seinää vasten aseteltuja hyllyjä ja yksi metallista tehty ruosteinen pöytä. Oikealla salaovesta nökötti ruosteisilla saranoilla hyvin vanha, mutta vankka ovi. Ovessa oleva kahva ja lukko olivat ruostuneet jo aikoja sitten täysin toimintakyvyttömiksi.
Sampo sääti puikon käynnistysnapin vieressä olevaa peukalovipua ja kysyi Andrelta: "Kuinka vahva sä oot?"
Andre tajusi miltei välittömästi, mitä Sampo ajoi takaa ja vastasi: "Tarpeeks vahva pitääkseni pystyssä tota ovea", jonka jälkeen meni oven eteen valmiustilaan, mutta juuri ennen kuin Sampo ehti asettaa laitteensa saranoille, tarrasi Andre tämän kädestä ja sanoi: "Pystyiskö tuolla laitteella saamaan esimerkiksi ton lukon ja kahvan kääntymään taas ja ehkä saada noi saranat sen verran sileiks, ettei niistä lähtis ääntä."
Sampo mietti hetken, hymähti ja meni kahvan luokse työskennelläkseen sen parissa. Hän käänteli peukalovipua järjestelmällisesti, vaihtaen sen värähtelytaajuutta lennosta.
Andre mietiskeli, että onkohan Sampon tällä hetkellä käyttämä laite hänen itsensä vai Nitron keksintö. Andre pohti itsekseen, että olettaen Sampon keksineen itse edes puolet kaikesta siitä, mitä hänen firmansa on myynyt, hän on todella ansainnut menestyksensä tieteiden saralla.
Tämän ajatuksen myötä Andren prosessointiyksikköön välähti eräs Sampon ehkä ylivoimaisesti suosituin keksintö: Haken Vauhtikokit -firman myymät biopolttomoottori-autot, joiden tieteellinen periaate ostettiin Biotechnolta. Kaiken kaikkiaan nämä autot romahduttivat polttoaineiden hinnat sen seurauksena, kun ihmisillä oli tämän kautta mahdollisuus kerätä itse luonnosta polttoaineensa raaka-aineet ilman massiivisia, kalliita koneita ja vielä prosessoida ne itse ilman vielä kalliimpia tuotantolaitoksia turvallisesti omissa keittiöissään.
Ainoat kaksi syytä, miksi kaupunginjohto salli kyseiset moottorit, oli se, että he olivat huolissaan kaupungin raakaöljy-varantojen kuihtumisesta ja se, että yksikään kaupunginvaltuuston jäsenistä ei omistanut osakkuutta öljylähteitä omistavissa firmoissa. Vaikka 'yhtiön' vaikutusvalta niihin aikoihin ei ollut läheskään yhtä suuri kuin nykyään, Andre silti oli alkanut myöhemmin pohtimaan, miksei 'yhtiö' ollut yrittänyt estää tätä villitystä.
Samaa Andre pohti villityksen alkuaikoina liittyen sen aikaisiin kaupungissa toimiviin öljy-yhtiöihin, jotka omistivat kaupungin laitamilla olevat öljylähteet. Pelkästään niiden ylläpitämisestä syntyvät kulut vaativat jatkuvaa rahantuloa, joten Haken ja Sampon innovaation myötä yhtiöt eivät ainoastaan joutuneet konkurssiin vaan kaikki niiden osakkeenomistajat olivat aivan taatusti joutuneet maksamaan lähteiden hylkäämisestä syntyneitä kustannuksia vielä vuosikausia.
Andre muistaa ihmetelleensä, että miksei yksikään firmoista silloin ollut yrittänyt salamurhata Hakkea.
Andre ja Erkki olivat vastikään perustaneet etsivätoimistonsa, kun moottorit olivat tulleet markkinoille. Se oli sitä aikaa, kun Hakke ei ollut vielä heidän esimiehensä; silloin hän oli vain täyttä vauhtia eteenpäin puskeva liikemies.
He itse olivat vasta kuulleet huhuja jostain mahdollisesta korruptoituneesta organisaatiosta ja tarjosivat hänelle suojelua muutamaan otteeseen, mutta joka kerta hän oli kieltäytynyt, sanoen: "Älkää huoliko, mä nukun säännöllisesti, syön joka aamu tunnollisesti mun kaurapuuron" ja madaltaen ääntään lisäsi: "... ja pidän tyynyn alla ihan helvetin isoa tykkiä", jonka jälkeen hän yleensä vaihtoi puheenaihetta johonkin kevyempään.
Sampo oli edennyt saranoiden kimppuun laitteensa kanssa ja selkeästi oli jo miltei loppusuoralla.
Ei mennyt aikaakaan, kun hän nyökkäsi Andrelle, joka alkoi avaamaan ovea hyvin varovasti.
Katsellessaan ovenraosta hän hätkähti siitä, mitä sen toiselta puolelta paljastui. Kaikesta päätellen hänen edessään oleva näky ei voinut olla muuta kuin luonnollisesti muodostunut luola.
Sampo kurkotti päätään Andren ylitse ja he kumpikin katselivat epäuskoisina maisemaa edessään.
Andre sai hiljaa sanotuksi: "Taitaa olla ehdoton pohjakerros."
Sampo nyökkäsi, avasi oven ja astui sisälle luolaan, ennen kuin Andre ehti tunkea itseään etulinjaan.
Joissain kohdissa luolan seinillä oli jotain hehkuvaa ainetta luoden valoa, joka mahdollisti Sampollekin edes etäisen näkyvyyden. Andre oli hiukan huolissaan, sillä kyseinen aine ei hänen tarkoille silmilleen muistuttanut mitään luonnosta löydettävää.
Heillä oli tasan kaksi suuntaa, mihin edetä, joten he yrittivät tehdä järkevän arvion siitä, missä maantieteellisesti olivat.
Sampo kysyi: ''Onko suhun sattumoisin ohjelmoitu mitään kartoitusmuistia?'' joka tuotti Andrelle hieman epämukavan olon.
Hän ei ole kertonut edes parhaalle ystävälleen Erkille olevansa keinotekoinen humanoidi ja nyt vaikuttaisi siltä, että ainakin neljä hänelle suhteellisen tuntematonta yksilöä pitävät tätä asiainlaitaa täytenä itsestäänselvyytenä. Andre tunsi olevansa ikävystynyt tilanteeseen joten hän ei vastannut mitään, mutta ei kuitenkaan aikonut jättää huomiotta tätä uuden yhteistyökumppaninsa käytännöllisyyteen perustuvaa tiedustelua joten hän alkoi pitkästä aikaa pohtimaan, mitä mahdollisia erikoistoimintoja hänessä pimeänäön lisäksi saattaisi olla. Hänelle ei tullut mitään mieleen. Andre yritti saada aikaiseksi jonkinlaista kuvaa heidän ympäristöstään, mutta huomasi, että joka kerta siitä tuli vain löysää puuroa hänen päässään.
Hän katsoi avuttomasti Sampoa, joka vastasi katseeseen sanomalla: "Hitto, mäkään en pysty ajattelemaan kovinkaan selkeästi enää... Ei voi mitään", ja lähti kävelemään kohti tuntematonta.
Andre ei voinut muuta, kuin pysytellä mahdollisimman lähellä vakuuttavan hyvin päänsä kylmänä pitävää bioteknikkoa, jolla varmasti oli paljon enemmän syitä olla kauhuissaan kuin kokeneella androidi-etsivällä.
Hetken käveltyään heidän henkinen olotilansa otti suunnan huonompaan. Se tosin antoi heille eräänlaista voitonriemua, ymmärtäen, että mitä huonompi olo heillä olisi, sitä lähempänä he olisivat laitetta, mikä heidän oli määrä tuhota.
Pitkän ja uuvuttavan talsimisen jälkeen he havaitsivat hehkua, joka erottui jonkin verran luolan tavanomaisesta hohteesta. He etsiskelivät sen lähdettä, vihdoin saavuttaen erään luolasyvennyksen suun, josta pilkotti jonkinlaisia kallioon porautuneita johtoja. Niitä oli tuhansia.
Andre katsoi syvennykseen ja näki jonkinlaisen sykkivän massan, joka oli puoliksi johtojen peitossa. Se nökötti tasanteella, jonka sivuissa olevista aukoista hohkasi esiin omituista vihreää hohdetta, joka satutti silmiä. Kaikista omituisinta siinä oli se, että tämä hohde oli tummaa, ei kirkasta.
Sampo otti esille jonkinlaisen etäisesti pistoolia muistuttavan vekottimen. Siinä oli kytkin, laukaisunappi ja sen 'piippu' oli leveä ulkonema, jonka päässä oli jonkinlaista sulatettua muovia muistuttava päällyste. Sampo kytki laitteen päälle ja siitä lähti pelottavan määrätietoiselta kuulostava hurina. Hän kohdisti laitteen sykkivää massaa kohti ja painoi liipaisinta.
Sokaisevan kirkas valo peitti koko syvennyksen ja sykkivä massa alkoi pamppailemaan epäjärjestyksessä, kuin äärimmäiseen rytmihäiriöön ajettu sydänlihas. Se vääntelehti rajusti, siihen alkoi muodostumaan kireitä paiseita, kunnes se vihdoin repeytyi pieniksi palasiksi, jotka valuivat velttoina pitkin tasannetta.
Seuraavaksi tapahtui jotain mielenkiintoista. He olivat odottaneet, että ehkäpä jokin kammottava uhka olisi välittömästi rynnännyt luolaan heidän toimintansa johdosta, mutta sen sijaan he olivatkin ilman mitään selkeää syytä kaatuneet maahan.
Sampon pupillit olivat laajentuneet, peittäen ei ainoastaan hänen iiriksensä vaan melkein kaiken näkyvän valkuaisenkin.
Andrella taas kävi rungossaan sellainen energiaryöppy, ettei kyennyt liikkumaan. Hän vain makasi siinä, jännittyneenä kuin viulunkieli.
Sampo taasen liikkui hyvinkin paljon, hän vain teki sen makuuasennossa ja selkeästi ilman mitään johdonmukaisuutta. Andre ei kyennyt liikkumaan ja Sampo oli sekaisin kuin seinäkello.
Andre mietti kuumeisesti, mikä tämän olisi voinut aiheuttaa, kunnes hän tajusi: he olivat tosiaankin suorittaneet tehtävänsä. Häivelaite, mitä he käyttivät oli suunniteltu vastustamaan hirviöiden koneen negatiivisia taajuuksia, joten nyt kun kone oltiin tuhottu, häivelaite tuotti heille kummallekin kestämättömät määrät positiivista taajuutta.
Sampolla se ilmenee kaikkien hänen aivoissaan olevien mielihyväaineiden massiivisena virtauksena ylikierroksilla käyvistä rauhasista, siinä missä Andren kohdalla tämä saa käsittämättömät määrät virtaa. Enemmän, kuin mitä hän voi kestää.
Andre ei kyennyt puhumaan tai liikkumaan eikä Sampo näyttänyt olevan yhtään sen paremmassa kunnossa tehdäkseen mitään hyödyllistä.
Andre kirosi mielessään, kun tajusi, että pahimmassa tapauksessa heidän täytyisi olla tässä tilassa kokonainen päivä, kunnes häivelaitteesta loppuisi virta. Puhumattakaan siitä, että sen jälkeen heillä ei olisi mitään suojaa kulkea maan alla.
Andre ymmärsi hyvin, että vaikka hirviöiden suora läsnäolo on nyt vaimennettu, he ovat silti niin sanotusti 'yhtiön' sydämessä ja 'yhtiöllä' on sotilaita, bio-aseita, telepaatteja, väkivahvoja mutantteja ja energia-aseita.
Kaiken tämän lisäksi Andren päähän pälkähti vielä yksi huolenaihe: Andren keskusyksikkö olisi varmasti jollain tasolla vaurioitunut tämän johdosta, mutta se on silti vain pieni huolenaihe, kun mietti, mitä tämä tekisi Sampolle: tällainen ylikuormitus tuottaisi aivan sataprosenttisella varmuudella vakavan aivovaurion. Pahimmassa tapauksessa Samposta tulisi aivokuollut jo kauan ennen kuin laitteesta loppuisi virta.
Andre päätti yrittää kaikkensa saadakseen itsensä edes puhumaan ja koki mitä sanoinkuvaamatonta tuskaa. Andre yritti vaimentaa kipusensoreitaan, mutta se osoittautui turhaksi energiantuhlaukseksi, joten kivustaan huolimatta hän jatkoi, tunsi vielä enemmän tuskaa, väsyi ja aloitti alusta.
Hän toisti tämän kyseisen toimintasarjan monta kertaa ja tunsi suurta turhautuneisuutta, kun havaitsi, että jopa ollessaan täysin liikkumatta kipu hänen rungossaan ei vähentynyt pätkääkään. Minkäänlaista etenemistä ei ollut havaittavissa, vaikka oli jatkanut tätä jo varmaan tunnin verran. Tai niin hän oletti; ajantaju oli ymmärrettävästi tällaisessa tilanteessa hyvin suhteellinen käsite.
Hän itki mielessään ja yritti parhaansa mukaan unohtaa ne katkerat ajatukset siitä, miten tämäkin tunne oli pelkkää ohjelmakoodia. Hän kostonhimoisesti raivosi omaa keinotekoisuuttaan, kiroten mielessään ne tuntemattomat tahot, jotka olivat hänet suunnitelleet ja rakentaneet. Hän surullisena voivotteli sitä, että olisipa hän edes elävä olento, niin hän voisi sanoa, että hänet olisi suunnitellut ja luonut Jumala Kaikkivaltias sen sijaan, että jonkun sotilaallisen instituution tai teknologisen yhtiön johtoportaassa olevat vallanhimoiset paskapäät olisivat vain päättäneet, että he tarvitsevat nyt jonkun ihmisenkaltaisen robotin toimimaan joko täydellisenä vakoojana tai testiprototyyppinä uudenlaisen kulutusesineen massatuotantoon liittyvässä loppusuunnittelussa.
Andren pää oli täynnä keinotekoista vihaa muistuttavaa koodia, kunnes hän havahtui näkemään Sampon liikkeissä jonkinlaista johdonmukaisuutta.
Sampo oli alusta asti sätkinyt, potkinut ja heilutellut käsiään ympäri ämpäri ilman mitään tunnistettavaa kaavaa. Koska toiminnassa ei osoittautunut olevan mitään loppumisen merkkejä tai järkeä, Andre oli jättänyt Sampon omaan arvoonsa ja keskittynyt omaan toimintaansa.
Nyt näytti siltä, että Sampo oli oikeasti yrittämässä taistella huumaustansa vastaan.
Sampo onnistui saattamaan itsensä polvilleen. Hän puuskutti ja hakkasi nyrkkejään lattiaan, sitten hän alkoi kakomaan, hänen lihaksensa jännittyivät ja hirveällä voimanponnistuksella sai kätensä lähestymään takkinsa sisätaskua.
Anna mennä Sampo, anna mennä, kannusti Andre mielessään mielihyvärauhastensa kanssa painivalle tiedemiehelle.
Käsi sukelsi takkiin ja kun vihdoin Sampo sai takistaan vedettyä pienen, neljällä antennilla päällystetyn pallon, ajatteli Andre ettei ollut koskaan kohdannut mitään yhtä kaunista näkyä.
Jos jonain päivänä tulisi aikakausi, jolloin olisi mahdollisuus tehdä jotain kevyttä ja hauskaa, Andre yrittäisi kaivaa muistipankeistaan tämän saavutuksen ikuistaakseen sen tauluksi.
Sampo yritti painia monta minuuttia sormiensa kanssa, melkein tiputtaen laitteen yhden jos toisenkin kerran, mutta lopulta sai painettua virran siitä kiinni.
Andre huomasi välittömästi, miten liikuntakyky alkoi palautumaan hänen jäseniinsä. Hän koukisti raajojaan, nousi istualleen ja kuuli, miten Sampo oli aloittanut oksentamisen.
Hän tyhjensi itseään pariin otteeseen, pyyhki suutaan ja katsoi Andreta silmiin, kuin villiintynyt kummituseläin. Hän läähätti ja meni istualteen luolan seinää vasten, edelleen pitäen katseensa liimattuna Andrehen.
"Ei voi muuta, kun palata sitä kautta, mitä tultiin?" Andre sanoi kysyvä katse kohdistettuna Sampoon.
Sampo huohotti vielä hetken ja sitten vastasi rikkinäisellä äänellä: "En mäkään oikeastaan keksi mitään muuta..."
Sampo oli lopettanut lauseensa kuin seinään ja Andre huomasi, että Sampon katse oli alkanut keskittymään hänen taakseen.
Andre käänsi päätään ja huomasi, että noin kaksikymmentä aseistautunutta sotilasta katseli heitä hyvin häijysti.
Kaikki osoittivat heitä energia-kivääreillä ja etummaisin heistä, jolla oli kasvot palohaavoilla sanoi matalasti möristen: "Jos te tuutte rauhassa, me ei vahingoiteta teitä!"
Andre oli suhteellisen hyvä arvioimaan, milloin joku puhuu totta ja milloin joku kertoo niin ilmiselvän valheen, että se oli käytännöllisesti katsoen vitsi. Hän siis salamannopeasti nousi, nosti Sampon olalleen kuin perunasäkin ja lähti juoksemaan armottomalla vimmalla. Se siitä, takaisin ei ole enää menemistä, mietiskeli Andre kun energia-ammus välähti hänen korvansa ohi.
Onneksi ammus ei ohittanut toista korvaa, mietiskeli Andren kainaloista kiinni pitelevä Sampo.
Ennen kuin koko sotilasyksikkö oli aloittanut armottoman sarjatulen kaksikkoa kohden oli Andre viime hetkellä sujahtanut pieneen sivukäytävään, joka aivan yhtä hyvin olisi saattanut päättyä kallionseinämään tai satoja metrejä syvään kuiluun. Hetken juostuaan mutkittelevaa käytävää se alkoi kapenemaan sen verran paljon, että Andren oli pakko laskea Sampo eteensä toivoen, ettei käytävä kutistuisi tämän enempää.
He jatkoivat etenemistään niin nopeasti, kuin vain käytävän ahtaus antoi myöten, yrittäen aina silloin tällöin kuulostella heidän takaa-ajajiensa sinnikkyyttä.
He olivat hyvin nyrpeällä päällä siinä vaiheessa, kun heidän oli pitänyt alkaa ryömiä maassa edetäkseen ja tämä herätti heissä halun keskustella siitä, milloin olisi hyvä hetki harkita kääntymistä.
Keskustelu päättyi hyvin lyhyeen, kun Andre muistutti, että heidän perässään olevat sotilaat eivät varmasti luovuttaisi, vaikka edessä olisi varma kuolema.
Käytävä madaltui taas ja teki etenemisestä entistä hitaampaa.
Sampo alkoi olla hyvin hermostunut.
Andre ei myöskään kokenut oloaan mitenkään erityisen itsevarmaksi. Sen sijaan hän koki, että he saattavat yhtä hyvin jäädä jumiin tänne hänen katsellessaan Sampon kengänpohjia, jotka olivat ottaneet haltuunsa hänen näkökenttänsä miltei kokonaisuudessaan.
Yhtäkkiä ilman varoitusta kauhu oli alkanut valtaamaan Sampon mieltä ja jollain omituisella tavalla Andre alkoi vaistoamaan tämän myös.
Sampo ei voinut enää sietää oloaan tässä klaustrofobisessa helvetissä, hän tunsi miten hänen sydämensä sykki kaksinkertaisella nopeudella ja hän olisi voinut vaikka vannoa pyörtyvänsä minä hetkenä hyvänsä.
Kuin vastauksena hänen hätäänsä edestä alkoi pilkottamaan jonkinlaista valoa.
Sampo ei tietenkään voinut olla asiasta täysin varma, mutta valo kuitenkin näytti harvinaisen paljon sellaiselta, miltä luonnonmukainen päivänvalo näyttäisi.
Andre huomasi tämän myös ja he kumpikin alkoivat nopeuttaa tahtiaan päästäkseen ulos vapauteen.
Sampo riemuissaan ilmoitti, että hänen edessään häämötti jonkinlainen uloskäynti.
Andre pyysi, että Sampo katsoisi, mitä sen toisella puolella on, ennen kuin ryntäisi ulos.
Sampo päästi hermostuneen nauruntuhahduksen vastauksena Andren vitsiin, mutta otti sen kuitenkin vakavasti. Hänen päästyään tarpeelliselle näköetäisyydelle, häneltä pääsi vaimea "Oho" eikä Andre kyennyt olemaan kysymättä Sampolta tarkennusta tämän äännähdykseen.
Hetken tähysteltyään Sampo ryömi ulos aukosta sanomatta sanaakaan.
Andre ryhtyi välittömästi seuraamaan tätä, mutta ennen kuin hän ehti edes vilkaista ulkona komeilevaa maisemaa, hänen näkökenttänsä täytti Sampon ojennettu käsi. Andre tarttui auttavaan käteen ja Sampon vedettyä etsivän ulos kolosta hän tömähti kallioiselle maalle, joka näytti olevan jonkinlainen vuoripolku.
Hän nosti katseensa ja näki edessään äärimmäisen kauniin vuoristomaiseman, joka oli kuitenkin täynnä joka puolelle ulottuvaa metsikköä. Kaupunkia ei näkynyt missään. Itse asiassa missään ei näkynyt merkkejä minkäänlaisesta asutuksesta.
Andre ei ollenkaan pitänyt ajatuksesta, että hän olisi taas kerran päätynyt korpeen. Hän muistaa aivan liian elävästi ne painajaiset, mitä he joutuivat kokemaan ollessaan viimeksi eksyneenä metsissä, eikä ollut kovinkaan kiinnostunut kokemaan niitä uudestaan. Andreta kuitenkin helpotti ymmärrys siitä, että oli täysin mahdotonta, että he olisivat päätyneet niin kauas, kuin mistä painajaismetsät alkoivat.
Sampo katseli hämmentyneenä edessä häämöttävää maisemaa ja Andre huomasi lievän inhon värähdyksen hänen kasvoillaan, kun hän tajusi, miten korkealla he itse asiassa oikein seisoskelivat.
Andre katsoi vuoripolun reunalta ja yllättyi, kun tajusi, että heidän täytyi olla ainakin puolen kilometrin päässä maan kamarasta.
Yksityissotilaiden takaa-ajon piinatessa heidän ajatuksiaan he nopeasti sopivat, että maan pinnalle pääsy olisi tällä hetkellä ainoa looginen määränpää.
Vaikka heidän välittömässä läheisyydessään oli selkeästi polku alas ja ylöspäin, huomautti Sampo, että se ei välttämättä kerro siitä kumpi suunta vie lopullisesti maan tasolle. Tästä tarkasta huomiosta huolimatta he aloittivat tasaisen juoksun läpi kallionseinämäpolkua alaspäin ja hidastivat vasta siinä vaiheessa, kun Sampo oli tippua polun reunalta kuolemaansa.
Andre oli viime hetkellä napannut kiinni hänen takkinsa selkämyksestä ja riuhtonut hänet keskelle polkua.
Onneksi Sampon takin vetoketju oli ollut kiinni sillä hetkellä.
Tästä valpastuneena he olivat päättäneet hieman hidastaa tahtiaan. Kun polku alkoi muuttumaan jonkin verran kapeammaksi, joutuivat he tyytymään etananvauhtiin.
Harvinaisen hermostuttavan sipsuttelun säestämänä Andrelle tuli vihdoin mieleen eräs hyvin mielenkiintoinen seikka, jonka hän ilmaisi ei niinkään Sampolle, kuin yleisenä huomautuksena: "Mitä ihmettä oikeen tapahtu Mikalle ja Lunalle?"
11 - Uusia tuttavuuksia
Torkku ja Gerhart olivat rynnänneet ulos kerrostalorakennuksesta melkein kompastuen rappukäytävän ovella olevalle rampille.
Laitteidensa parissa näpelöivien normi-ihmisten täyttämään katukuvaan tottuneina he vaistomaisesti hätkähtivät huomatessaan katujen olevan täysin tyhjillään.
Torkun naamalle nousi leveä virne, kun hänen päähänsä iski muisto niistä monista kerroista, kun he olivat menneet läheisen puiston penkille odottamaan innolla sitä, kun joku näistä tyypeistä kävelisi päin lyhtypylvästä. Nyt kaduilla ei ollut normeja, friikkejä, pulsuja tai työmiehiä: täysin tyhjää.
Torkku ei voinut olla huomauttamatta asiasta kaverilleen, jonka seurauksena suhteellisen nopeaälyinen Gerhart huomautti hänelle, että sillä saattoi olla jotain tekemistä räjähdyksen ja kahden hirviömäisen vahvan kundin tappelun kanssa.
Torkulle nousi nolostunut, mutta viattoman hyväntahtoinen hymy kasvoilleen, joka kuitenkin muuttui nopeasti pelonsekaiseksi ilmeettömyydeksi, kun hänelle juolahti päähän eräs asia: "Meiän täytyy mennä jeesaa sitä kalpeeta kundii!"
Tämän kuullessaan Gerhartin päässä melkein räjähti, mutta hän onnistui pitämään itsensä sen verran kurissa, ettei lyönyt Torkkua suoraan päin naamaa. Gerhart vain huomautti, että tämä kaveri selvisi juuri siitä, että sen pää murskattiin ja he itse ovat vain kaksi pössypäätä, joiden fyysinen kunto voidaan tulkita olevan keskitason alapuolella, kohteliaasti ilmaistuna.
Torkku ei suostunut kuuntelemaan, vaan lähti välittömästi juoksemaan toiselle puolelle kerrostaloa.
Ensimmäinen asia, minkä Gerhart huomasi juostessaan yli-innokkaan sankariehdokas ystävänsä perässä, oli se, että ainoa melu mitä hän pystyi kuulemaan, tuli muutamien kymmenien metrien päässä olevasta rakennuksesta syntyvästä tulipalosta. Minkäänlaisia tappelun ääniä ei ollut havaittavissa. Torkku oli nojaamassa rakennuksen seinää vasten ja paraikaa katseli kulman taakse. Gerhart liittyi hyvin vikkelään tämän seuraan nähdäkseen, mitä oli tekeillä.
He näkivät kalpean miehen juttelemassa jonkinlaiselle maassa lojuvalle läjälle. Vasta kun he näkivät läjän päällä nököttävän pään kaltaisen, heillä alkoi raksuttaa, että läjä saattoi hyvinkin olla heitä aikaisemmin piinannut hirviömies.
Kalpea mies sanoi: "Onko sulla mitään sanottavaa?"
Tähän pään irvikuva kiekaisi: "Kiduttaminen on ihanaa ajanvietettä! Tuu lähemmäs, nii mä näytän sulle mitä äärimmäisellä kokemuksella saa aikaan!"
Kalpea mies katseli vihaa täynnä olevaa, mutta voitettua vihollistaan hyvin murheellisen näköisenä. Katsellessaan tilannetta Gerhartia alkoi todella vaivaamaan miehen silmissä hohkaava omituinen kiilto.
Pään irvikuva yski verta ja sitten yllättäen se alkoi nauraa. Se karjui: "Ne sun kaks mutanttioppilasta tulee olemaan pahempi uhka teille, kuin me koskaan oltais voitu olla." Pää oksensi verta paineistettuna suihkuna, yrittäen osua kalpeaan mieheen, joka notkeasti väisti sen kuin toimintafantasiaelokuvan päähenkilö väistäisi ammuksen. Sitten se jatkoi: "Ne on voimakkaampia, kuin sä osaat kuvitellakaan, se oli meidän läsnäolo, joka piti niitä hallinnassa. Nyt, mikään ei pysäytä niitä ja se on kaikki sun syytäs." Nauraen kuin hullu, veren valuessa hirviön suupieliä pitkin tämä alkoi heiluttaa päätään, kuin yrittäen roiskia ympäriinsä visvaa avoimista haavoistaan.
Torkku ja Gerhart olivat alkaneet voimaan pahoin heti siitä lähtien kun tajusivat, että maassa oleva kasa orgaanista romua oli vieläkin elossa, mutta nyt havaitessaan, että se on kaiken lisäksi yhä täynnä uhmaa ja raivoa, heidän olisi tehnyt mieli kääntää katseensa pois ja karata paikalta, mutteivät kyenneet: heitä vaivaava uteliaisuus ei vain ottanut laantuakseen. Sitten yllättäen, he huomasivat, että kaksi hahmoa oli ilmestynyt paikalle kalpean miehen viereen.
Toinen oli mies ja toinen nainen. Heidän vaatteensa olivat hyvin erilaiset toisistaan. Miehellä oli vaatetus, joka sai hänet muistuttamaan enemmänkin huonosti palkattua rakennustyömiestä, kun taas naisen vaatteet olivat omaperäiset, käsin ommellut vaatekokonaisuudet. Tällä oli liivi, kaapu, vöitä, kauluri ja muutama sellainen, josta poikien olisi pitänyt tarkistaa historiankirjoista ymmärtääkseen, mitä ne olivat. Kalpean miehen vaatetus olisi muistuttanut jotain hihattoman paidan päällä olevaa kauluspaitaa ja farmareita, elleivät ne olisi olleet sen verran repaleiset, että niitä voitaisiin kutsua enemmänkin peitteiksi.
Kaikki kolme laittoivat kätensä ristiin ja kalpea mies alkoi puhua: "Herra, sinä Ikiaikainen Isä, me pyydämme, että autat meitä tässä vaikeassa tilanteessa ja vangitset tämän olennon, jotta hän ei voisi enää meitä kiusata!"
Tämän kuullessaan pään irvikuva muodosti huolestuneen ilmeenkaltaisen, mutta ei sanonut mitään, se vain nosti tyhjien silmäkuoppiensa yllä olevia kulmiaan.
Kalpea mies jatkoi: "Jos Sinun suuressa viisaudessasi, Sinä näet tarpeelliseksi vangita tämä vihollinen vain väliaikaisesti, sekin on silloin hyvä, sillä se on silloin Sinun tahtosi, mutta Herra..."
Pään irvikuva räjähti huutamaan paniikissa, se vaahtosi ja haukkui ja sätti ja raivosi, selkeästi yrittäen sekoittaa kolmikon keskittymistä hinnalla millä hyvänsä. Se alkoi sätkimään, oksensi raivolla visvaa ja verta kolmikon päälle. Huomatessaan, ettei kolmikko tehnyt mitään väistääkseen olennon saasteita, Torkku olisi rynnännyt piilopaikastaan tönäistäkseen heidät pois tulilinjalta, mutta Gerhart esti tämän repäisemällä häntä niin lujasti hihasta, että hän kaatui selälleen. Gerhart katsoi häntä suoraan silmiin niin murhaavalla katseella, ettei siinä vaiheessa enää mitään jäänyt epäselväksi. Torkku palasi hyvin hitaasti ja varovasti katselupaikalleen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö myös Gerhart olisi ollut kauhuissaan kolmikon puolesta.
Kalpea mies jatkoi hirvityksen raivoamisesta huolimatta: "Herra, auta meitä vangitsemaan tämä kauhu, tämä vihollinen! Auta meitä saamaan tämä voitto, jotta voimme alkaa parantamaan näitä ihmisiä ja saamaan meidät pois tästä helvetistä. Sinä Herra lähetit Poikasi meille ja me kiittämättömät, ylpeydestämme hullaantuneet syntiset teurastimme Hänet. Hän kuoli, jotta meidän ei tarvitsisi kuolla syntiemme tähden..."
Hirvitys lopetti sätkimisen ja alkoi sitä vastoin nyt oikein vakavasti keskittyneenä tähtäämään kolmikkoa yrjöämisellään, mutta siitä huolimatta he eivät liikahtaneet piiruakaan ja kalpea mies jatkoi: "Sinä rakastit meitä niin paljon, että annoit ainokaisen Poikasi olla syntivelkamme lunastus. Sinä aivan oikeasti nostit Hänet kuolleista ja Hän nousi käsissään tuonelan ja kuoleman avaimet. Hän voitti kuoleman, kuten olit määrännyt ja näin teit kaikista, jotka hyväksyvät Jeesuksen pelastajakseen Sinun lapsiasi, joiden täytyy myös kuolla ja tulla ylösnostetuksi, mutta Poikasi hoiti kuolemisen meidän puolestamme, jotta voimme jo tässä elämässä syyllisyydestä ja häpeästä syntyneestä kuolemasta nousta sinun lapsinasi ja iäti palvella Sinua Herra, Herra, Kaikkivaltias Jumala ja Ikiaikainen Isä..."
Tässä vaiheessa hirvityksen keskittyminen särkyi ja tämä ei enää kyennyt tekemään muuta kuin parkumaan ja itkemään.
Kalpea mies jatkoi: "Ylipappimme Jeesuksen Kristuksen nimessä, Amen!!!"
Kammottava massa, jossa pään irvikuva seisoi, alkoi muuttamaan väriään. Pään irvikuva ei enää kyennyt päästämään pihaustakaan, sen suu oli vain lukkiintunut selkeään täydellisen epämukavuuden irvistykseen. Kivenharmaa väri alkoi nyt peittää olentoa joka puolelta.
Mies ja nainen kalpean miehen sivuilla huusivat kovaan ääneen: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot, kaikki maa on täynnä Sinun kunniaasi. Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot, Sinun kirkkautesi täyttää koko maan!" ja jokainen tarha ja klöntti, minkä hirvitys heidän päälleen oli sylkenyt, hävisi olemattomiin.
Tässä vaiheessa Torkku ja Gerhart huomasivat, että kammottava massa ja siinä oleva kuvottava pää oli muuttunut täysin kivettyneeksi. Se ei liikahtanut mihinkään ja sen karmivat kasvot olivat jääneet pysyvään irvistykseen.
Nainen alkoi katselemaan jonnekin kaukaisuuteen, kadun toiseen päähän. Hetken päästä heitä kohti lensi puinen laatikko, joka kevyesti laskeutui suoraan heidän eteensä.
Kalpea mies nosti kivettyneen hirvityksen ja asetteli sen varovasti laatikkoon.
Laatikon perässä lensi kansi, jossa oli valmiiksi naulat sivuilla. Kansi mätkähti, kuin koneella laitettuna laatikon päälle naulankaan menemättä vinoon.
Duunarinvaatteissa oleva mies meni ja nosti laatikon olalleen. Sekä hän, että nainen katosivat kuin haihtuen ilmaan, jättäen kalpean miehen seisoskelemaan itsekseen, kunnes tämä kaatui maahan kuin tainnutettuna.
Torkku lähti juoksemaan miestä kohti ja Gerhart oli liian järkyttynyt ehtiäkseen estää tätä. "Paska!" Gerhart sanoi ja hetken emmittyään lähti ystävänsä perään.
Kun Gerhart oli saavuttanut heidät, oli Torkku jo kuunnellut harmaan miehen rintakehää sykkeen varalta ja hän hätääntyneesti karjaisi: "Mä en kuule sykettä eikä se hengitä!!!"
Torkku alkoi raivokkaasti painelemaan miehen rintakehää. Hän oli joskus kuullut, että yleensä kannattaa ensin painella rintakehää, mieluiten aika kauan, ennen kuin antaa lisähappea, sillä monesti potilas on ehtinyt jo kerryttää happea kohtauksensa aikana, ennen kuin sydän pysähtyy. Jostain syystä Torkulle tuli mieleen tilanne, jossa autettavan keuhkot olisivat täynnä vettä. Hän oletti, että sama pätisi myös sellaisessa tilanteessa. Silloin kun Torkku oli tämän ensimmäisen kerran kuullut hänet oli vallannut kaikin puolin erittäin suuri huojennus, sillä se vähensi mahdollisuuksia siitä, että hänen koskaan täytyisi pistää omaa suutaan kenenkään tuntemattoman suuta vasten. Vaikka Torkku tunsi olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa kalpealle miehelle, ajatus ei todellakaan houkuttanut häntä pätkän vertaa. Hän oli myös aika varma siitä, että kalpea mies todennäköisesti tuntisi aivan samoin.
Juuri sekuntia ennen kuin oli antamassa tekohengitystä miehelle tämä avasi silmänsä ja karjaisi: "Jumalauta mitkä fiilarit mulla oli äsken! Kuka hitto sä oot?"
Torkku melkein sai sydänkohtauksen tästä, mutta tunsi silti äärimmäistä kiitollisuutta.
12 - Maisemanvaihdos
Vihdoin Andre ja Sampo olivat onnistuneet jättämään jäähyväiset hermoja raastavan kapealle polulle vuorenseinällä huomatessaan ison halkeaman kalliossa. Aina vain kiikkerämmäksi muuttuneen seinäpolun rasittamana he olivat tunteneet mitä suurinta helpotusta havaitessaan, että halkeamasta johti miellyttävän loiva polku alaspäin. Mahdollisuus liikuttaa raajojaan vapaammin kuin vain harkittu sentti kerrallaan oli ollut sen verran tervetullutta, että he hädin tuskin kokivat edes etäistä ärtymystä siitä, että taas kerran kaikki suunnittelun mahdollisuus oli lentänyt leveässä kaaressa romukoppaan.
Talsittuaan hyvän tovin jatkuvasti levenevää vuorenhalkeamaa, he alkoivat taas saada otetta juttelusta, joka sisälsi huolta ja arveluita Lunan ja Mikan voinnista. Muutamista eriävistä näkemyksistään huolimatta he kuitenkin olivat yhtä mieltä siitä, että heidän itse täytyisi olla yhtenä kappaleena, jotta he voisivat auttaa kaksikkoa.
Pitkän taivalluksen jälkeen he olivat saapuneet vuoren juurelle josta heidän eteensä aukeni jonkinlainen metsä.
Andre tunsi tietynlaista hämmennyksen kaltaista tajutessaan, ettei tästä metsästä huokunut ollenkaan sitä samaa jatkuvan uhan tuntua kuin aikaisemmissa seikkailuissaan kaupungin ulkopuolella. Sitten hän muisti laitteen, minkä he olivat tuhonneet 'yhtiön' päämajassa. Toivottavasti sadistiset "matkaajat" eivät kykene kokoamaan kasaan samankaltaista hirvitystä ainakaan vähään aikaan, Andre pohti huolestuneena.
He päättivät jatkaa etenemistään häkeltyneinä siitä, miten terveiltä kaikki puut ja kasvit näyttivät. Eräästä violetista kukasta kömpi ulos jokin pieni olio, lentäen heidän ohitseen omituisen, surisevan äänen säestämänä.
Kumpikin säpsähti, mutta saatuaan selkeämmän kuvan olennosta, Andre muisti, että joskus aikoinaan, joistain niistä vanhoista, ennen vuotta 1945 julkaistuista kirjoista hän olisi nähnyt kuvan miltei identtisestä olennosta. Otuksen nimi taisi olla "mehiläinen" eikä Andre olisi voinut uskoa, että olisi koskaan pitänyt mitään hyönteistä 'söpönä', mutta tämä vilahdus, joka tosin ei Andrelle ollut vilahdus vaan tarkka tallennus, toi hänelle hämmentävästi mieleen ajatuksen, että kyseinen hyönteinen muistutti melkein jo nisäkästä.
Edetessään he näkivät muitakin eläimiä, joita Andre oli aikaisemmin nähnyt vain kirjoissa. Yksi oli erityisen omituinen, sillä siitä ei koskaan ollut löytynyt edes oikeaa valokuvaa, vaan kaikki kuvat siitä olivat erilaisia piirroksia. Niissä myös sanottiin että se olisi kaikesta päätellen hyvin innokas saalistaja, mutta jostain syystä huomatessaan heidät, se ei reagoinut edes jännittyneellä valpastumisella, mikä yleensä olisi täysin odotettavaa eläimeltä, joka kohtaa jonkin uuden tuttavuuden. Se vain tuijotti heitä, eikä onneksi osoittanut mitään vihamielisyyden merkkejä. Se tosin ulkonäöllisesti näytti ehdottomasti siltä, että se kannatti kiertää kaukaa, jonka he ilomielin tekivätkin.
Kun he olivat päässeet hyvän matkan päähän olennosta, Sampo kysyi äänellä, joka muistutti rikkinäistä levysoitinta: "Olenko mä tullu hulluks, vai nähtiinkö me äsken aito tyrannosaurus?"
"Jep, taidettiin ihan oikeasti nähdä'' vastasi Andre matalalla baritonilla.
Parinkymmenen minuutin matkaamisen aikana puut olivat alkaneet harventumaan polun ympäriltä sen verran, että horisonttia oli vihdoin mahdollista nähdä muuallekin, kuin vain suoraan ylöspäin. Vielä hetken käveltyään he näkivät jotain noin kilometrin päässä kurkottaen puiden takaa. Se ei ollut mikään luonnon muodostama kallio vaan selkeästi rakennettu torni. Heidän edessään häämötti miltei pilvetön taivas, jonka kirkas värikylläisyys miltei satutti silmiä. Tästä huolimatta Andre ei kyennyt näkemään aurinkoa yhtään missään ja tätä hämmensi entisestään se, kun hän tajusi, että massiivinen kirkkaus oli lähtöisin tornista. Tornissa ei kuitenkaan vaikuttanut olevan minkäänlaista itsenäistä valonlähdettä; kaikki aistit antoivat ymmärtää, että tornin sairaalloisen valkoinen pinta vain heijasti valoa.
Sampo oli jo asettanut vasemman kätensä silmiensä suojaksi ja yritti edetä sokkona.
Andre nappasi välittömästi Sampoa kädestä ja alkoi keskittymään ankarasti, jos vaikka hänen pimeänäkökykynsä voisi toimia päinvastaiseen suuntaan. Hän pinnisti, eikä aluksi saanut aikaan muuta kuin itsensä turhautumaan. Juuri kun hän oli valmis luovuttamaan, Andren näkökenttä pimeni sen verran, että hänen oli mahdollista saada aikaan tarkka kuva edessään olevasta maisemasta. Taluttaen Sampoa, Andre määrätietoisesti johdatti heidät lähemmäs ja lähemmäs tornia, ollen onnellinen siitä, että tornin kirkkaus mahdollisesti piti loitolla esimerkiksi heidän aikaisemmin näkemäänsä oletettavasti sukupuuttoon kuollutta eläintä.
Andre huomasi, että torni oli itse asiassa massiivisen kivestä hakatun asuintalorykelmän keskellä. Heidän edessään komeili äärimmäisen tarkasti ja sileästi hiotut kiviportaat, jotka johtivat samasta kivestä hakatuille kaduille ja rakennuksille. Asutuksen keskellä loistavan massiivisen tornin kirkkaus oli luonnollisesti vain pahentunut sitä lähestyttäessä ja nyt se oli jo niin kaikennielevää, että Sampo pelkäsi sokeutuvansa siitä huolimatta, että piti silmiään tiukasti kiinni. Yhtäkkiä, tornista heijastuva valo himmeni.
Hetken epäröinnin jälkeen Sampo hyvin varovasti uskaltautui taas avaamaan silmänsä ja huokasi äänekkäästi helpotuksesta saadessaan taas mahdollisuuden tarkentaa katsettaan edes johonkin.
Katsellessaan taivaalle, Andre huomasi, että horisontti vasemmalta puolelta oli täyttynyt valkoisista pilvistä, mutta hän olisi voinut vaikka vannoa, ettei ollut havainnut siinä kohdassa aurinkoa, kun oli sitä aikaisemmin tarkkaillut. Hänen tämänhetkinen tarkkailunsa katkaistiin, kun Sampo tönäisi häntä kevyesti olalle ja osoitti tätä katselemaan kohti asutuksia.
Etummaisimman rakennuksen edessä seisoskeli lakananvalkoinen humanoidi, joka pikimustia silmiänsä ja edellä mainittua lakanvalkoista ihoaan lukuunottamatta näytti muutoin samalta kuin ihminen. Ehkä kymmenen tai viisitoista senttiä alle kaksimetristä, harteikasta ja solakkaa kehoa peitti eräänlainen koristeellinen vihreä tooga, jonka päällä oli yläruumista peittävä harmaasävyinen paita. Hän hymyili kummallekin ja sanoi äänellä, joka kuulosti metallin tärähdykseltä: "Olette ensimmäiset, jotka ovat päässeet läpi." Mies näytti, kuin hän olisi pakahtumaisillaan omaan intoonsa ja jatkoi: "Te ette ymmärrä, kuinka tärkeä tapahtuma tämä on meille!"
Andre ja Sampo olivat sen verran häkeltyneitä tilanteen ottamasta suunnasta, etteivät saaneet mitään sanottua.
Tämä reaktio sai valkoisen miehen ilmeen muuttumaan hivenen huolestuneeksi ja hän sanoi: "Oletan, että kuulutte jonkinlaiseen tutkimusryhmään. Oletan, että yhteiskuntanne on onnistunut keksimään keinot saattaa olentoja fyysisesti toisiin ulottuvuuksiin." Valkoinen mies raapaisi kaljua päätään, sitten jatkoi: "Me emme ole voineet muuta, kuin katsella sitä, minkä meidän luotaimemme ovat löytäneet, mutta emme koskaan kovasta yrittämisestä huolimatta ole keksineet keinoa, miten saada meidän ulottuvuudestamme mitään läpi elävänä."
Sampo ja Andre katselivat toisiaan suunniltaan hämmennyksestä; tätä kumpikaan heistä ei olisi osannut edes naurettavimmissa arvioissaan odottaa.
Kuitenkin heidän pakomatkaansa liittyvät tosiasiat painoivat sen verran tuoreina heidän takaraivoissaan, että Andre välittömästi varoitti miestä kahdestakymmenestä ammattisotilaasta, jotka ovat heidän perässään.
Sampo lisäsi tähän vielä anteeksipyytävästi, ettei heillä ollut aavistustakaan siitä, että he edes olivat läpäisemässä jonkinlaista ulottuvuuksien välistä rajaa.
Takeltelevan selityksen jälkeen valkoinen mies hymyili, napsautti sormiaan ja iso kasa robotin näköisiä humanoideja ilmestyi paikalle muodostelmassa. Niillä kaikilla oli vasemman käden tilalla uloke, josta ainakin ensivilkaisulla voisi päätellä sen olevan jonkinlainen tykki.
Lievästi huolestuneena he kummatkin kuuntelivat, kun valkoinen mies puhutteli robottisotilaiden oletettua ryhmänjohtajaa: "Kersantti, nämä kaksi rehelliseksi todistettua herrasmiestä ovat ilmoittaneet, että jonkinlainen roskaväkijoukkio heidän ulottuvuudestaan aikoo satuttaa heitä ja ehkä vahingoittaa jotakin osaa kauniista maailmastamme... mutta mehän emme tietenkään anna mitään sellaista tapahtua."
Sampo oli näkevinään robotin keinotekoisissa silmissä jonkinlaista iloa, kun se vastasi rätisevästi, mutta hilpeällä äänensävyllä: "Emme tietenkään herra presidentti!" Robottikersantti kohdisti katseensa virkaveljiinsä ja sen suussa olevasta kovaäänisestä kuului pienen hetken hyvin epämiellyttävän kuuloista surinaa ja rätinää.
Hiljennyttyään kaikki lähtivät juoksemaan hirvittävällä nopeudella kaksikon ohi metsien suuntaan.
Katsellen miestä, joka näytti huolettomalta ja robottivartioston lähettämisen jälkeen jopa hilpeältä, Andrelle tuli mieleen mainita: "Sä et muuten kysyny, missäpäin ne sotilaat oli..."
Miltei heti tämän jälkeen, tuli Sampolle mieleen kysyä: "Mitä sä tarkotit, kun sanoit, että meidät on todistettu rehellisiksi?"
Valkoisen miehen hymy lakkasi kuin seinään. Hän näytti tarkentavan mustia silmiänsä suoraan Andreta kohti, sitten hän vastasi: "Kumpaankin kysymykseen löytyy yksi vastaus." Hän nosti kätensä rinnuksilleen ja näytti miettivän hetken.
Andre oli huomaavinaan jonkinlaista taka-alalla olevaa liikehdintää, muttei pystynyt oikein paikantamaan sitä.
Mies jatkoi: "Me ei päästetä lähellekään tätä paikkaa ketään, jolta me ei ensin lueta ajatuksia. Me luodattiin teidät jo ennen kuin te pääsitte lähellekään asutustamme. Se, mitä sanoin aiemmin oli testi ja koska ette lähteneet mukaan valheeseen, voimme olettaa, että lukemamme aineisto ajatuksistanne on totta. Voimme myös olettaa, että teidän persoonanne on tulkittavissa luotettaviksi." Sitten hän nyökkäsi päätään hitaasti katse liimattuna Andrehen ja jatkoi: "Minulle lankesi asemani johdosta vastuu oppia teidän kielenne alkeet siihen mennessä kun te saapuisitte tänne ja tässä sitä ollaan." Miehen ilme muuttui ovelaksi, huolestuttava kiilto paistoi pikimustista silmistä kun hän sanoi: "Sä et ole mikään normaali olento, edes tuon ihmetyksen seurassa." Kääntäen katseensa Sampoa kohti hän sanoi anteeksipyytävästi: "Ei millään pahalla, mutta sä todella olet ihmetys täällä!"
Sampo ritarillisesti vastasi: "Sieltä päin mistä mä tulen, tuota itse asiassa pidettäisiin kohteliaisuutena."
Tästä valkoinen mies näytti oikein riemastuvan, hän päästi ilmoille sydämellisimmän naurun, mitä vain ikinä voi äänellä, joka muistuttaa kaikuvaa metallia ja saatuaan melkein tartutettua saman riemun kaksikkoon hän sanoi: "Meidän kansamme on siinä taidossa, mitä te kutsuisitte tieteiksi erittäin etevää. Me olemme jo kauan sitten löytäneet keinot pitää itseämme hengissä tuhansia vuosia ja tauteja meillä ei ole ollut yhtä pitkiin aikoihin. Me olemme kuitenkin hyvin uteliaita ja haluaisimme muodostaa kauppasuhteita kansanne kanssa. Me tiedämme, että teille tulisi todella tarpeeseen meidän..." mies jämähti hetkeksi miettimään oikeaa sanaa: "... teknologiset keksintömme ja se, mitä saimme selville päästänne kertoo meille, että teidän ulottuvuudessanne tapahtuu asioita, mitä me emme ole vielä ikinä nähneet." Miehen ilme kuvasti pohjatonta uteliaisuutta, kun hän lopetti: "Meidän täytyy tutkia sitä lähemmin!"
Andre ja Sampo tunsivat olevansa kuin unessa. Kumpikin oli pökerryksissä kaikesta koetusta ja jostain täysin heille selittämättömästä syystä, he tunsivat jonkinlaista omituista kaikenkattavaa luottamusta tätä kummallista valkoista humanoidia kohtaan, joka jostain syystä kantaa presidentin arvonimeä.
Antamatta milliäkään tilaa millekään muulle ajatukselle, Andre koki, ettei heillä varmasti ollut muitakaan vaihtoehtoja, kuin hyväksyä tämän presidentin ehdotus. Ensinnäkin kaupunki saatiin väliaikaisesti pelastettua, mutta "matkaajat" ovat yhä siellä punomassa uusia käsittämättömiä juonia kaikkien siellä asuvien ihmisten pään menoksi. Toisekseen, Andre oli tajunnut ne mahdollisuudet, mitä tämä uusi ulottuvuus ja siinä asuva kansa voisi tarjota sen edistämiseksi, että saataisiin selville, mistä ulottuvuudesta hänen kotipaikkansa ihmiset ovat alunperin kotoisin ja miten heidät kaikki saataisiin sinne takaisin.
Muutenkin yhteiskunta, jossa ajatustenlukeminen oli ennemminkin itsestäänselvä osa yhteiskunnan rakennetta täytyy olla käsittämättömän edistynyt, kumpikin Andre ja Sampo päättelivät taas kerran ennemminkin mukavuudenhalunsa kuin harkinnan ja terveen päättelykyvyn sanelemana. Tosin Andre oli huomannut, miten valkoinen mies oli katsellut ja ihmetellyt häntä. Voiko olla, että mies puhui totta Sampon kohdalla, muttei Andren.
Sampo vastasi miehelle: "Meillä on oikeastaan eräänlainen isompi ongelma kyseisen roskasakin kanssa, jota vastaan lähetitte pienen tervetuliaiskomiteanne."
Valkoinen mies vastasi hyvin nopeasti: "Niin siis se, mitä te kutsutte 'yhtiöksi' ja hirviöitä, keitä he palvelevat." Häneen iski vilunväristys, jonka jälkeen hän jatkoi: "Nämä olennot eivät ole meille vieraita, olemme tutkimuksissamme havainneet heidän olemassaolonsa jo jonkun aikaa sitten ja päätyneet siihen tulokseen, että olisi yhteiskuntamme puolesta terveintä, jos ne eivät koskaan saisi tietää, että meidän ulottuvuutemme on edes olemassa, jos se vain suinkin on mahdollista. Me emme suostu uhraamaan omia resurssejamme niitä vastaan taisteluun, mutta kaikki resurssit, jota olette saaneet käymällä kauppaa kanssamme voitte tietenkin käyttää mihin teitä lystää. Voitte esimerkiksi ostaa meiltä tiedot robottiemme valmistusprosesseista ja malleista."
Sampo ja Andre katselivat hetken toisiaan, sitten Andre sanoi miehelle: "Luonnollisesti meidän täytyy kysyä johtajaltamme tätä kaikkea ja sitten palata takaisin, mutta kuten sanoimme, meillä ei ole harmainta aavistustakaan siitä, miten me edes tähän ulottuvuuteen tulimme. Tiedämme vain maantieteellisen reitin takaisin ja sinne pääsy on erittäin hankalaa. Todennäköisesti tarvittaisiin jokin lentohärveli, jotta sinne pääsisi turvallisesti takaisin..."
"Meillä on vaikka mitä lentokykyisiä laitteita ja..." keskeytti valkoinen mies, mutta äkkiä hiljeni antaakseen Andren jatkaa: "Sitten ei ole mitenkään varmaa, ovatko sotilaat tulleet edes läpi vai ovatko he luovuttaneet ja paraikaa partioivat luolareittiä meidän ulottuvuudessamme."
Andre katsoi kysyvästi valkoista miestä ja pani merkille, että hänen läpitunkeva katseensa ei osoittanut mitään muuta tunnetta, kuin uteliaisuutta. Jopa lievä huvittuneisuus oli kadonnut ja kaikennielevä uteliaisuus hohkasi miehestä kuin ydinreaktorista.
Epämukavan hiljaisuuden jälkeen mies sanoi: "Me lähetimme myös tutkimus-tiimin samalla, kun robotit potkaistiin matkaan. Heitä voidaan myös käyttää erinomaisena tähystysryhmänä robottiemme tukena, sillä kuten sanoin, meillä löytyy vaikka minkälaista lentokykyistä ajoneuvoa."
Sampo ja Andre katselivat toisiaan pitkään ja sama ongelma, kuin aikaisemminkin poltti kummankin mieltä. He epätoivoisesti tarvitsivat välitöntä apua ja nyt heillä on edessään kokonaan toisen ulottuvuuden kansan edustava johtaja, joka on tarjoamassa diplomaattisia suhteita heidän kanssaan. Ajatuksessa on vain pari ongelmaa, jotka vaivaavat sekä Sampoa, että Andreta: ensinnäkin heidän ainoa kokemuksensa toisen ulottuvuuden olennoista muistutti pahinta ja hirviömäisintä painajaista, minkä moni ihminen osaa kuvitellakaan. Toiseksi, miten he vain yhtäkkiä putkahtivat johonkin sattumanvaraiseen ulottuvuuteen suoraan 'yhtiön' sydämessä? Tämä kysymys oli vain hyvin pienen hetken vaivannut heidän ajatuksiaan, kunnes se yhtäkkiä, kuin katkaistuna unohtui heiltä täysin. Kaikista realistisin vaihtoehto, joka kaikessa itsestäänselvyydessään oli huutanut heidän mielensä sopukoissa oli estetty heiltä ja sen oli korvannut kaikennielevä tarve ottaa apua vastaan mistä tahansa sitä tarjotaankin; kuin hukkuvalla miehellä, joka takertuu mihin tahansa, mitä kelluu veden pinnalla. Kaksikon mielet olivat täyttyneet heidän perässään olevista ammattitappajista ja lupauksista saada teknologista ymmärrystä, joka veisi heidät lähemmäs tavoitettaan päästä takaisin kotiulottuvuuteensa.
Sampo mietti, että jos ammattitappajat olivat onnistuneet pysymään heidän perässään, he todennäköisesti ovat paraikaa taistelemassa halkeaman polulla tai vuorentiellä.
Kuin vastaten Sampon ajatuksiin, pieni laatikko, jossa roikkui vielä pienempi, käyrä esine, lensi valkoisen miehen viereen. Hän nosti esineen, asetti sen korvalleen ja hetken kuunneltuaan siitä lähtevää kaksikolle hyvin vaimeaa ääntä, sanoi: "Kiitos!" ja asetti sen takaisin laatikolle. Laatikko lensi takaisin yhteen monista asumuksiin kaiverretuista syvennyksistä.
Mies kertoi, kuin kevyenä juoruna heille: "Se oli kersantti! Hän ilmoitti hilpeään tapaansa, että teitä jahdannut joukkio on saatu kiinni ja he ovat paraikaa viemässä vankeja meidän säilöömme. Se, mikä ei ollut omasta mielestäni kovinkaan hilpeää oli, että kiinniottotilanteessa viisi heistä sai surmansa."
Tähän oli Sampon pakko kysyä: "Tuo kersanttinne vaikuttaa jonkinlaiselta psykopaattiselta keinoälyltä. Saanen kysyä, miksi te pidätte sellaista?"
Valkoisen miehen ilme muuttui aidosti yllättyneeksi, pikimustat silmät olivat nyt kuin kaksi mustaa aukkoa, valmiina imemään kaiken ympäröivän materian niiden hyper-korkean paineen alaisuuteen. Miehen hämmästys laantui, sitten hän hymyili ja sanoi: "Tuota kysymystä en todellakaan olisi osannut odottaa." Hän ravisti päätään joka suuntaan epätodellisen nopealla liikkeellä, kunnes lopetettuaan jatkoi: "Te olette todella mysteeri, te ihmiset. Olemme päässeet tutkimaan kaukaa yli sadan ulottuvuuden eri osia ja silti te ihmiset olette aina olleet jotenkin niin vaikea laji käsittää. Kotiulottuvuudessanne teillä on ollut jo kolme massiivista sotaa käsissänne ja tämä viimeinen, kuten eräs nuorukainen teidän ulottuvuudessanne joskus tylysti, mutta asiaankuuluvasti sanoi: 'pisti kaiken aivan paskaksi'."
Tästä sekä Andre, että Sampo miltei suivaantuivat.
He olivat kumpikin aloittaneet puhumisen samaan aikaan, keskeyttäneet ja sitten Sampo oli jalomielisesti antanut Andrelle puheenvuoron: "Te siis osaisitte paikantaa meidän kotiulottuvuutemme?"
Valkoinen mies vastasi empimättä: ''Kyllä! Mutta emme ole vieläkään keksineet keinoa saada materiaalia täältä sinne tai toisin päin..."
Sampo tarttui hetkeen ja kuin lopettaakseen miehen lauseen, sanoi: ''Mutta nythän teillä on täydellinen tilaisuus tutkia niitä mahdollisuuksia samalla, kun liikumme meidän nykyiseen asuinulottuvuuteemme ja takaisin.''
Mustat silmät, uskomatonta kyllä muuttuivat entistä mustemmiksi, kun miehen naamalle levisi äärimmäisen leveä hymy, jonka jälkeen hän vastasi: "Loistavaa, että otit asian esille. Meidän tiimimme on jo täydessä työn touhussa tutkimassa tätä mahdollista ulottuvuuksien välistä repeämää, mutta ennen lähtöänne, uskoisin, että haluaisitte käyttää aikaa tutkiaksenne meidän tietokantojanne. Näissä tietokannoissa on esimerkiksi tuoreimpina tiedostoina kaikki mahdollinen informaatio tappajien ajatuksista."
Hänen ilmeensä muuttui hieman koomisen alakuloiseksi ennen kuin jatkoi: "Voisin tilata omaan päähäni heidän ajatuksensa, mutta ei minulla olisi aikaa kertoa kaikkea sitä teille. Meillä on onneksi pidetty yllä kulttuurillisista syistä muinaisia käsikäyttöisiä kuvatietokoneita jotka ollaan ohjelmoitu muuttamaan nykyaikaisten informaationkeräysmetodiemme tiedot kirjoitettuun muotoon ja niissä on samat kielipalvelut, kuin uudemmissakin, kasvatettavissa malleissa." Hän hymyili, kuin esiintyjä, joka tietää, että hänen yleisönsä olisi haltioissaan pelkästään jo siitä, että hän nostaisi kättänsä ja jatkoi: "Teidän kielenne ollaan jo ohjelmoitu tietokantojemme palveluihin."
Kaksikko huomasi, miten yksi humanoidirobotti kantoi mukanaan kahta laatikkoa, johon kumpaankin oli sisäänrakennettu ruutu ja näppäimistö. Kone itsessään näytti vanhalta mutta näppäimistö näytti siltä, kuin se oltaisiin vasta valmistettu ja pultattu kiinni koneeseen ehkä joitain minuutteja sitten. Heidän aakkostensa ja numerojärjestelmänsä mukaiset symbolit paistoivat näppäimistä.
Robotti oli ainakin kaksi metriä pitkä. Päästyään heidän lähelleen se laski ne maahan siististi suoraan kaksikon eteen. Se painoi paria vipua koneiden takaa, meni näppäimistöille painelemaan muutamia näppäimiä ja sitten se kumarsi kevyesti Sampolle, mutta kummankin yllätykseksi, kun robotti aikoi osoittaa samaa kohteliaisuutta Andrelle, se äkkiä suoristautui täyteen pituuteensa ja elehti, kuin tehden armeijakunniaa Andrelle, jonka jälkeen se marssien läksi pois.
Myös valkoinen mies näytti olevan hyvin ymmällään robottinsa käytöksestä, mutta osoitti hämmennystään pelkällä lyhyellä hymähdyksellä ja sitten sanoi kaksikolle: "Teidän ei tarvitse huolehtia, että kohtaisitte takaa-ajajianne, heidät viedään eristykseen, joka sijaitsee kaupungin ulkopuolella. Voitte tutkia tietoja niin paljon, kuin haluatte ja jos tarvitsette minua, huutakaa vain nimeä 'Presidentti' niin tulen antamaan neuvoa niin pian kuin ehdin." Tämän jälkeen hän läksi pois sanomatta sanaakaan.
Andre yritti vielä saada hänen huomionsa, mutta presidentti ei enää reagoinut siihen mitenkään. Andre ei uskonut, että olisi ollut tervettä lähteä hänen peräänsä.
He jäivät kaupungin reunamille kahdestaan, eivätkä oikein keksineet muutakaan keinoa edetä, kuin alkaa tutkimaan heille jätettyjä koneita ja niiden tietoja.