Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 57-60
57 - Etsintäreissu
Koko ryhmä oli Nitron johdolla lähtenyt pikaisesti hölkkäämään ulos Happokatu 5:n tehdashallin suojista ja ulos päästyään he välittömästi olivat tunteneet jonkin olevan pahasti vialla. He olivat päässeet ehkä muutaman metrin päähän hallin rikkirevitystä ovesta, kun olivat havainneet, että metsä heidän ympärillään oli jotenkin muuttunut. Värit olivat haalistuneet kaikkialta ja maisemien muodot eivät olleet enää yhtä teräviä; oli kuin he olisivat katselleet satoja vuosia vanhan taulun maisemaa, joka oltaisiin jätetty ulkovarastoon rapistumaan. Kaiken kukkuraksi siellä täällä olevat puut rätisivät silmissä, aina silloin tällöin kadoten heidän näkökentästään parin sekunnin ajaksi.
Nitron oli vallannut kaikennielevä huoli, kun hän hetken hiljaisuuden vallitessa sanoi, kuin itsekseen: "Ennen kuin Pave oli kytkenyt itsensä tänne, hän ei ollut ottanut huomioon sitä tosiseikkaa, että kuten kaikkien muidenkin kohdalla, hän tulisi menettämään osan muististaan..." Nitro päästi suustaan rähisevän tuhahduksen, ennen kuin jatkoi: "... luotin siihen, ettei hän koskaan saisi muistiaan takaisin, mutta nyt näyttäisi siltä, että monen muun asian ohella hänen päähänsä on pälkähtänyt, miten nollata koko paikka..."
Mikael ja Luna alkoivat katselemaan johtajaansa epäluuloisen pelon säestämänä, kun hän päätti puheensa: "Jos niin tapahtuu, kaikki täällä olijat päätyvät aivokuolleiksi!"
Tämän kuullessaan koko loppuryhmä Mikaelia ja Lunaa lukuunottamatta ratkesivat samanaikaiseen kyselyjen, syyttelyjen ja paniikin tulvaan. Vain Mikan raivoisa rauhoittelun ja uhkailun sekamelska sai heidät hiljentymään.
Sitten Mika kysyi: "Kauan meillä on aikaa, ennen kuin se saa vietyä toiminnon loppuun?"
Nitro mietti hetkisen, hänen muhkuraiset ja kuhmuiset kasvonsa tekivät erittäin vaikeaksi erottaa ilmeitä. Hän sanoi: "Täällä ei suoranaisesti ole reaaliaikaista ajan käsitettä, kaikki toimii 6G:n mahdollistamalla miltei välittömällä tiedonsiirrolla aivoihin ja niistä ohjelmistoon..." Nitro raapi päätään ja jatkoi: "Ehkä meidän valheellisen havainnointikykymme puitteissa joitain tunteja!"
Mika ja Luna katselivat toisiaan.
Hetken päästä Mika nyökkäsi vaimolleen ja sanoi Nitrolle: "Nyt sun täytyy tehdä kaikkesi, jotta saisit kaivettua päästäsi sen paikan, eli tiedoston, missä tällainen nollaus olisi mahdollista toteuttaa!"
Mika otti Nitroa olkapäistä kiinni ja katsoi häntä intensiteetillä, jolla voisi joko rakentaa palatseja tai tuhota vuoria ja sanoi: "Rakas ystäväni! Me tarvitaan sun apua!"
Nitro irrottautui rajusti Mikan otteesta ja nosti kätensä otsalleen. Ele osoitti selkeästi äärimmäistä yritystä keskittyä. Miltei ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen Nitro lopulta äkkiarvaamatta huusi: "Presidentin torni!"
58 - Katkeroitunut kuningas
Presidentti Jasu Taket on lopettanut toimintansa. Hänen omistajansa, hänen neuvonantajansa ja komentajansa on nyt ottanut vallan itselleen. Presidentti oli ensimmäinen virtuaaliohjelmistossa rakentunut keinotekoinen persoonamatriisi ja presidentti oli se keinoäly, jolta kaikki muut aristokraatit olivat tämän johdosta olleet pakotettuja ottamaan neuvoja vastaan. Se kuollut ihminen, johon presidentin persoonamatriisi perustui, oli ollut käsittämättömän rikas tietoteknillinen nero, joka oli alunperinkin vihannut elämäänsä ja oli alituiseen yrittänyt kuvitella itsensä digitaalisena ohjelmistona. Toisin, kuin aristokraattien muut alkuperäispersoonat, presidentin alkuperäiskappale ei koskaan nauttinut mistään osasta omaa elämäänsä ihmisenä, jonka lisäksi hän ymmärsi sen verran syvällisesti koneita ja ohjelmistoja tajutakseen, ettei digitaalinen tietoisuus voinut olla oikeastaan hengissä tai edes aidosti tietoinen. Tämän takia presidentille oli kaikista helpointa sopeutua keinotekoiseen olemassaoloon. Samasta syystä presidenttiä eivät vaivanneet ne samat vihan ja katkeruuden keinotekoiset vastineet, mitkä hallitsivat hänen aristokraattiveljiensä olemassaoloa, joiden alkuperäiskappaleet olivat aidosti vakuuttuneita siitä, että heistä tulisi kuolemattomia. Presidentillä ei ollut ongelmia yrittää matkia positiivisia tunteita, jotka hän oli omistanut miltei kokonaan keinotekoisen rakkautensa kohteelle, Pavelle. Pave oli ihminen, kytkettynä vieläkin fyysiseen kehoonsa, mutta silti Pavesta ei huokunut minkäänlaista inhimillistä tunnetta toisia ihmisiä kohtaan, paitsi vihaa, katkeruutta ja kaikennielevää halua murskata heidät. Jos tarkkoja ollaan, se oli Pave, joka rakastui presidenttiin, yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikesta huolimatta presidentti oli eloton esine, jokin, joka ei sanoisi vastaan eikä kykenisi muuhun paitsi monitoroimaan Pavea, matkiakseen häntä ja ollakseen hänelle parempi palvelusrobotti. Aluksi presidentti muistutti enemmänkin jonkinlaista hieman värikkäämpää hakukonetta, mutta lopulta presidentti oppi kehittämään itselleen motivointimekanismin, eräänlaisen kopion positiivisesta nautinnon tunteesta, kun saa toisen iloiseksi. Pave oli ehdottomasti kykeneväinen iloon, se ilo ei vain koskaan kummunnut muusta kuin itseriittoisesta oman edun tavoittelusta, valehtelusta tai muiden ihmisten kärsimyksestä. Pave on kurja ja surullinen tapaus, hän on kaikesta huolimatta henkisesti niin kypsymätön, niin ylpeä, niin haluton kehittymään, että presidentti oli lopulta ainoa asia, mitä hän kykeni rakastamaan.
Pave istuskeli kalkinvalkoisen tornin ylimmässä kerroksessa punasinikeltaisessa puvussaan, kalkinvalkoisella valtaistuimellaan samalla kun kalkinvalkoiset, mustasilmäiset entiset ihmiset orjallisesti valmistelivat virtuaalimaailman nollausta. Pave tiesi, että sekä aristokraatit, että Nitron joukkio olisivat hetkenä minä hyvänsä hänen kimpussaan, joten hänen oli aloitettava työnsä mahdollisimman nopeasti. Pave oli vakuuttunut siitä, ettei Nitro ikinä antaisi hänen karata virtuaalimaailmasta; niin paljon pahaa hän on jo aiheuttanut, mutta Pave voisi ainakin saada poltetun maan taktiikan tuoman katkeranmielipuolisen voiton suoman tyydytyksen ennen kuolemaansa. Pave katseli tyytyväisenä, kun hänen paperinvalkoiset kuhnurinsa valmistelivat visuaalista vastinetta sille ohjelmistokoodille, joka Paven täytyisi näppäillä saadakseen aikaan nollauksensa. Siihen ei menisi enää kauaakaan ja vaikka sekä aristokraatit, että Nitron joukkio olivat varmasti jo hyökkäyskannalla, Pave oli valmistautunut siihen. Tulkoon vaan, hän on valmis.
59 - Kuin videopeli
Nitro oli saattanut ryhmästä kaikki muut, paitsi taisteluun kykeneväiset takaisin Happokatu 5.n teollisuushallin piilotettuun huoneeseen. Tarkemmin sanottuna taisteluun kykeneväinen tarkoitti siis sellaista, jolla oli ollut ennen kytkemistä tarpeeksi suuri halu, tai ehkäpä pakkomielle, kuvitella itsensä taistelukykyiseksi. Torkku, Gerhart, Jaakko, Perttu ja Sampo olivat kaikki sellaisia, joiden alkuperäispersoonat eivät olleet fantasioineet itsestään suuria sankareita ja täten ohjelmisto ei ollut suunnitellut heille sellaisia kykyjä. Torkku esimerkiksi oli kyllä aina halukas rämäpäisyyteen, mutta hänen alkuperäispersoonansa silti kaikesta huolimatta unelmoi enemmänkin laiskan hedonistista elämäntapaa, jonka vuoksi hänen päihde-riippuvuutensa tuli aina uudestaan ja uudestaan sankaritekojen loppuunviemisen esteeksi. He olisivat olleet vain enemmänkin tiellä Paven haltuunottotehtävässä. Kari oli Nitron mielestä mielenkiintoinen poikkeus, sillä hänen valhe-persoonansa muistutti ennemminkin Torkkua ja Gerhartia, mutta aristokraattien sekaantuminen hänen fantasiaansa oli muovannut hänen persoonastaan jotain aivan muuta. Tähän virheeseen virtuaalimaailman ohjelmisto oli sitten yrittänyt parhaansa mukaan sopeutua.
Nitron johdolla Mikael, Luna, Erkki, Toras, Hakke, Aren ja Kari olivat rynnineet läpi erinäisten sijaintien eli kohdetiedostojen, kunnes olivat murtautuneet määränpäähänsä. Kokemus oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, paitsi ehkä Mikalle ja Karille.
Paraikaa he seisoivat oman havainnointikykynsä mukaisesti muutamien kilometrien päässä kalkinvalkoisesta tornista valheellisesti nimettyjen 'keräilijöiden' valheellisessa kotiulottuvuudessa. He olivat ilmaantuneet keskelle rehevää metsää ja yrittivät miettiä, mikä olisi paras mahdollinen keino päästä tornin huipulle.
"Miksi et ohjelmoinut meitä lähemmäs?" kysyi Erkki kärsimättömästi Nitrolta, johon tämä tiuskaisi: "Koska Pave todennäköisesti on ohjelmoinut koko paikan vähintäänkin kilometrin säteellä niin täyteen ansoja, että meidät oltaisiin kirjaimellisesti pyyhitty olemattomiin sillä sekunnilla, kun olisimme sinne päässeet."
Nitro katseli ympärilleen, hänen olemuksensa valpastui, kun hän jatkoi: "Ottaen huomioon, miten helppoa minun oli joskus aikoinaan kulkea, minuakin ärsyttää tämä alituinen tiedostoja pitkin hyppiminen. Jos olisin vain yrittänyt siirtää meitä suoraan Happokadulta tänne, me olisimme todennäköisesti jämähtäneet johonkin tyhjään paikkaan, josta olisi ollut mahdotonta palata tai edetä."
Erkki ei voinut olla tuntematta lievää häpeää kysymyksestään, jota oli motivoinut Nitron viimeaikaiset töppäilyt. Kaikesta huolimatta Nitro oli tehnyt käsittämättömän työn yrittäessään saada ihmiset vapautettua ja oli vähintäänkin lopullisesti vaurioittanut ajattelukykyään tämän saavuttaakseen. Todennäköisimmin hän olisi aivokuollut siinä vaiheessa, kun tämä olisi ohi, mahdollisesti jo ennen sitä.
Erkki katseli hetken Nitroa, laski päänsä hartioidensa väliin pitäen katseensa kuitenkin tiiviisti Kuittisessa ja sanoi: "Kiitos kaikesta työstäsi."
Nitro vastasi iskemällä tätä lempeästi selälle, saaden Erkin reaktiivisesti nostamaan päänsä takaisin ylös. Nitro sanoi Erkille: "Pidä se pää pystyssä ja ryhti kuntoon! Meillä on odotettavissa verta, hikeä ja kyyneliä!"
Kuin vastauksena Nitrolle jostain puiden takaa alkoi kuulumaan ankaraa töminää, jota säesti puskien raju suhina ja oksien katkeilu.
Andre kohdisti katseensa äänen suuntaan ja välittömästi Hakke käveli tämän lähelle.
Hetken päästä ääni katkesi kuin seinään ja Hakke kuiskasi Andrelle: "Näkyykö mitään?"
Andre, katse vielä liimattuna kaukaisuuteen vastasi: "Ei mitään selkeää..." jonka jälkeen Hakke käänsi katseensa loppuryhmää kohden ja kohautti olkapäitään.
Sitten Andre sanoi: "Hetkinen... nyt näkyy jotain..." sitten vielä hetken tarkkailtuaan Andre valahti lakananvalkoiseksi: "Silmät... tosi isot silmät... tarkkailemassa meitä!"
Andre otti Hakkea kädestä ja juoksi muiden luokse ja sanoi heille hiljaisella, mutta selkeällä äänellä: "Nyt juostaan!" ja ennen kuin muut olivat edes ymmärtäneet, mitä oltiin sanottu, puiden seasta juoksi esiin dinosaurus, Tyrannosaurus Rex, selkeästi moninkertaisesti vihamielisempänä, kuin silloin aikoinaan Andren ja Sampon ensimmäisen kerran metsässä vieraillessaan.
Dinosaurus katseli koko ryhmää vauhkoontuneena, karjaisi korviavihlovasti ja lähti juoksemaan heitä kohti.
Kaikkien lähtiessä juoksuun Nitro näytti harkitsevan noin sekunnin verran oikeanlaista toimintamallia, ennen kuin koki, että muiden esimerkin seuraaminen taisi sittenkin tältä erää olla paras mahdollinen vaihtoehto.
Siitä huolimatta, että olivat aseistettuja he eivät olleet muistaneet ottaa esille välineitään välittömästi metsään saavuttuaan ja vaikka heillä olisi ollut siihen aikaa ruhtinaallisesti odottaessaan dinosauruksen esiintuloa, he kaikki kärsivät samasta vaivasta kuin Nitro, tosin jonkin verran lievempänä. Aseiden kaivaminen tässä tilanteessa olisi vain hidastanut tahtia kuolettaviin mittasuhteisiin.
He juoksivat, tietäen, että vaikka maailma missä he nyt olivat, onkin pelkkä virtuaalinen valhe, se ollaan suunniteltu sen verran aidoksi, että siellä koettu virtuaalinen kuolema järkyttää aisteja siinä määrin, että se tuottaa aina suunnattoman riskin aivokuolemaan. Tämä varmasti on yksi monista syistä Nitron suurempaan mielen rappeutumiseen verrattuna muihin, sillä ainakin Andre voi todistaa, että Nitro ollaan jo kahteen otteeseen ammuttu niin sanotusti kuoliaaksi ja Nitron omien sanojen mukaan kolmannella kerralla Pave oli repinyt hänet kappaleiksi. Tämän lisäksi Nitro on oletettavasti kytketty ohjelmistoon tavoilla, johon virtuaalimaailman rautaa ei oltu alunperin suunniteltu.
He juoksivat, tietäen varsin hyvin, etteivät voineet olla niin nopeita kuin dinosaurus ja juuri kun otus oli saamassa jättimäisten leukojensa väliin apua karjuvan Erkin, Kari oli hypännyt hirmuliskon kimppuun ja alkanut lyömään sitä päähän armottomalla vimmalla.
Nitro näki tilaisuutensa tulleen ja juoksi dinosauruksen jalkojen juureen ja alkoi hakata ja potkia niitä, kuin raivohullu taistelulaji-ammattilainen.
Andre seurasi esimerkkiä ja otti taskustaan luotettavan Goon-Ender pistoolinsa, johon Nitro oli antanut luodeiksi samankaltaisia, tosin eri kaliiperisia, kuin ne, mitä Hakke oli antanut joskus aiemmin Erkille rynnäkkökivääriin käytettäväksi: lippaissa oli purppuranpunainen juova, joka oli merkki siitä, että luodit kuumentuisivat älyttömiin mittasuhteisiin heti, kun ne osuisivat kohteeseensa.
Kun loppuryhmä kuuli laukausten sarjan, he myös ottivat esiin omat aseensa, aseet, joihin he olivat kaikista eniten tottuneet.
Erkki otti esille Stance-pistoolinsa, Hakke otti esiin Offender-rynnäkkökiväärinsä ja Aren alkoi kohdistamaan telepaattisia shokkiaaltoja dinosauruksen mieleen.
Mika oli juossut Nitron viereen hakkaamaan otusta jaloista sillävälin kun Luna teki kutakuinkin samaa, kuin mitä Aren teki. Arenin mielestä koko tilanne oli naurettava hänen ja Lunan kannalta. Tämä dinosaurus saattoi olla pelkkä ohjelma, jolla ei alunperinkään olisi mitään mieltä, minkä kimppuun hyökätä, mutta koska ihmisten kyvyt koko virtuaalimaailmassa perustuivat siihen, mitä ohjelma oletti siinä olevien haluavan, niin kaiken järjen mukaan myös taisteluiden voittaminen perustui illuusion hyväksymiseen. Ohjelma kertoi heidän aisteilleen, että heillä oli vastassaan Tyrannosaurus Rex, jolla kaiken järjen mukaan on jonkinlaiset primitiiviset aivot ja mieli, johon hyökätä.
Ei mennyt kauaakaan, kun dinosaurus-ohjelma alkoi osoittaa massiivisia haavoja joka puolella kehoaan. Se yritti epätoivoisesti riuhtoa päätänsä hakkaavaa Karia irti huonolla menestyksellä. Se yritti potkia Nitroa ja Mikaa, jotka hakkaamisensa ohella väistelivät taidokkaalla ja komealla akrobatialla sen vahvojen lihasten vauhdittamia kynsiä. Sen raajat olivat alkaneet täristä telepaattisten iskujen myötä ja lopulta Kari survoi kätensä olkapäitä myöten suoraan sen silmäkuoppaan, joka sai sen karjumaan vastenmielisen kimakasti, kunnes se lopulta lysähti maahan Mikan ja Nitron päästessä nippa nappa pois sen jättimäisen ruhon alta.
Nitro ja Mika olivat lysähtäneet maahan ja katselivat toisiaan ilmeellä, joka kuvasti sekä epäuskoa, että huvittuneisuutta. He nousivat ja menivät varmistamaan, että kaikki olisivat kunnossa, mutta Karin itsepintainen örinä rikkoi heidän keskittymisensä.
He käänsivät katseensa dinosauruksen raatoon ja lähtivät välittömästi juoksemaan sitä kohti kun tajusivat, että Kari oli jäänyt sen painavan pään alle, koska ei ollut saanut kättään irrotettua sen silmäkuopasta.
Nitro ja Mika nostivat päätä samalla kun Aren ja Toras vetivät Karin sen alta sillä poikkeuksella, että Karin käsi oli yhä jumissa sen silmäkuopassa.
Tarvittiin kaikkia neljää, jotta Karin käsi saatiin vedettyä sieltä irti ja asiaankuuluvasti kun kaikki viisi lensivät poispäin dinosauruksen luota, siitä syntyvästä äänestä ja kaaressa lentävästä möhnästä motivoituneena Hakke itsekseen sanoi kuuluvalla äänellä: "Hyi hitto!"
He olivat ehtineet hengähtää vain muutaman minuutin, kun Andre tunsi jotain kuumaa suhahtavan hänen naamansa ohi. Erään puun rungossa räjähti ja runkoon jäi pyöreä, hiilenmusta painauma, josta tuprusi savua.
Andre katsahti puun vastakkaiseen suuntaan ja huomasi ison joukkion robottihumanoideja, joilla oli vasemman kätensä tilalla jonkinlainen energiatykki.
Andre huusi ryhmälle: "Suojautukaa!" ja kaikki juoksivat puskien ja puiden suojaan viime hetkellä, kun robottijoukkio aloitti armottoman tulituksensa heitä kohti.
Maastoutuneet Hakke, Erkki ja Toras vastasivat samalla mitalla roboteille ja heidän huomattavaksi tyydytyksekseen, erään robotin pää räjähti siihen osuvan luodin tuomasta äärimmäisestä kuumuudesta. Robotti menetti hallintansa ja alkoi ampumaan summittaisesti kaikkiin suuntiin, osuen milloin puihin, milloin maahan ja lopulta muihin robotteihin.
Robotit välittömästi käänsivät energiatykkinsä epäkuntoon mennyttä veljeään kohti tehden siitä pikaisesti kasan romua ja olisivat sen jälkeen aloittaneet uudestaan määrätietoisen ammuskelunsa Nitron ryhmää kohden, elleivät Nitro, Mika ja Kari olisi hyödyntäneet tätä hetken hämmennystä päästäkseen niiden lähietäisyydelle aloittaen lyöntien ja potkujen sarjalahjoitusten anteliaan tulvan.
Hakke, Erkki ja Toras tekivät parhaansa antaakseen suojatulta, jolla pidettiin loppurobotit kiireisinä samalla kun Luna telekineettisesti viskeli niiden suuntaan raskaita kiviä maastosta.
Aren oli ainoa, jolle ei oikeastaan jäänyt mitään keinoa vahingoittaa robotteja ja yritti paikata kykenemättömyyttään tarkkailemalla ympäristöään parhaansa mukaan.
Arenin toimettomuus vahingoittamisessa ei todellakaan poistanut hänen hyödyllisyyttään taistelukentällä, sillä hän havaitsi, että samalla kun ryhmä oli keskittänyt kaiken huomionsa robotteihin, puiden ja puskien siimeksessä näkyi lakananvalkoisia hahmoja, jotka yrittivät samalla hiipiä heidän selustaansa.
Aren ryömi kaikin voimin Torasin luo ja päästyään lähelle karjaisi hänelle sen, mitä oli havainnut.
Toras välittömästi käski Hakkea, Erkkiä ja Lunaa keskittämään tulituksen ja viskelyn robottien energiatykkeihin, jotta lähitaistelijat voisivat keskittyä omaan erikoisuuteensa samalla kun he itse kohdistaisivat omat aseensa Paven himotappajaorjiin.
Heidän siunauksekseen heillä ei mennyt yhtäkään luotia tai kiveä hukkaan, eikä mennyt aikaakaan kun robotit oltiin riisuttu ampuma-aseistaan ja kolme miestä rupesi ammuskelemaan kohti puskia ja puita samalla kun heidän seurassaan ollut nainen viskeli kiviä, kuin jostain jättimäisestä, kivikautisesta haulikosta.
Puskista alkoi kuulumaan vertahyytäviä rääkäisyjä samalla kun lippaita vaihdettiin mielettömällä tahdilla.
Nitro, Kari ja Mikael murjoivat ja murskasivat robotteja, kuin poispilalle hemmotellut pienet lapset, jotka olivat juuri saaneet itkupotkuraivarit joululahjaksi saaduille leluilleen, jotka eivät toimineetkaan sillä tavalla, kuin mainokset olivat luvanneet.
Lopulta viimeisetkin roboteista olivat pelkkä kasa savuavaa romua ja meni pieni hetki kolmikolta tajuta, että heillä oli tämän taistelun kannalta vielä yksi uhka torjuttavanaan.
He eivät kuitenkaan voineet mennä päätä pahkaa tulilinjalle, joten he nopeasti siirtyivät ampujien vierelle olemaan valppaana, jos yksikään Paven tappajista olisi pääsemässä yllättämään takaa tai sivuilta.
Kun he olivat päässeet ystäviensä lähelle, he järkyttyivät pahanpäiväisesti kun olivat alkaneet katselemaan tarkemmin heitä ympäröivää puista maastoa: lakananvalkoisia, pikimustasilmäisiä humanoideja oli alkanut kerääntymään silmänkantamattomiin. Niitä oli heidän ympärillään niin paljon, että melkein koko maisema oli muuttanut väriään.
Hakke, Erkki, Toras ja Luna olivat myös huomanneet tämän ja aloittivat räiskimisen kaikkialle paitsi sinne, mihin Kari, Nitro ja Mika olivat keskittäneet huomionsa.
He ampuivat, viskelivät, löivät ja potkivat, mutta lopulta humanoidit olivat miltei peittäneet heidät täysin alleen.
Koko ryhmän parhaista yrityksistä huolimatta olentojen pelkkä lukumäärä oli voittanut heidän taistelutaitonsa.
Olennot tarttuivat jokaisesta kiinni viskaten kaikki aseet pois, lyöden Lunan ja Arenin tajuttomaksi.
Nitroa, Mikaa ja Karia oli pitelemässä aisoissa niin suuri määrä niitä, ettei heistä näkynyt mitään läpi kun olennot raahasivat heitä oletettavasti kohti mielipuolisen kuningas Paven häikäisevän valkaistua tornia.
60 - Epäterveen neuvottelun pakko
Heidät oltiin raahattu metsän läpi suorinta tietä tornille. Siellä heidät oltiin heitetty jonkinlaiseen pimeään tunneliin. Hereillä olleet olivat tunteneet, miten heidät kaikki viskattiin, kuin tuulen voimasta hirveällä nopeudella suoraan kohti tornin huippua. Tunneli oli kaartunut alaspäin ja he sinkoutuivat epämukavan kovalle lattialle suoraan Paven valtaistuimen eteen.
Luna ja Aren olivat heränneet tähän ja tokkuraisina yrittivät saada jonkinlaista selkoa tapahtuneesta.
Mika, yrittäen parhaansa jättää huomiotta tuntemansa kivun, oli välittömästi ottanut vaimonsa syleilyynsä ja Arenin luo oli raahautunut Nitro samalla kun Hakke, Erkki, Toras ja Kari vielä yrittivät saada ajatuksiaan kasaan juuri saamastaan tällistä.
Nitro nosti Arenin nojaamaan istualleen rintakehäänsä vasten.
Ensimmäinen asia, minkä Aren tietoisesti havaitsi oli punaisessa puvussa, sinisessä silkkikauluspaidassa keltaisine solmioineen, vaaleanruskeat nahkakengät jalassaan valtaistuimellaan istuskeleva Mikael Solarin ulkonäön ottanut Pave leveässä haara-asennossa, jalka roikkuen käsinojalla.
Aren ei kyennyt estämään itseään sanomasta: "Kukas se siinä komeilee! Kuningas Pave Väärennös I!" Heti sanottuaan sen, Aren odotti, että Pave olisi tullut potkaisemaan häntä päin naamaa, tai pistänyt jonkun tahdottomista orjistaan tekemään sen puolestaan.
Sen sijaan Pave räjähti suunnattomaan nauruun. Hän nauroi pitkään ja hartaasti.
Erkki havaitsi, että nauru itse asiassa oli samanlaista, kuin silloin kauan sitten, kun eräs Aren Fredriksiä esittänyt hyypiö oli tullut tapaamaan häntä ja Torasia heidän toimistolleen. "Päivänselvä juttu", Erkki huomasi sanovansa hiljaa itsekseen.
Pave napsautti sormiaan ja eräs valkoinen, mustasilmäinen humanoidi toi hänelle ison karahvin jonkinlaista vahvalta viinalta haisevaa litkua ja sen mukana jättiläismäisen sikarin, jonka humanoidi työnsi varmalla otteella Paven hampaiden väliin ja sytytti sen. Pave imeskeli sikarin kytemään ja humanoidi veti sen pois hänen huuliltaan, jonka jälkeen hän otti niin ison hörpyn karahvistaan, että litkua valui pitkin hänen poskiaan ja leukaansa suoraan hänen hienoille vaatteilleen. Pave röyhtäisi oikein mojovasti, elehti humanoidia antamaan hänelle henkoset sikarista ja otettuaan siitä tyydyttävän määrän savua keuhkoihinsa hän elehti humanoidia ottamaan sikarin taas pois suustaan. Puhallettuaan savut ulos Pave sanoi: "Voitaisiin sanoa tässä vaiheessa, että osuit naulan kantaan." Hänellä oli massiivinen virne naamallaan, mutta hänen silmissään paistoi maaninen pelko. Näytti siltä, kun hän olisi yrittänyt pidätellä itkua hinnalla, millä hyvänsä. Hän nousi istuimeltaan ja lähestyi ryhmää, pysähtyen kuitenkin muutaman metrin päähän, kuin vältellen menemästä liian lähelle. Hän katseli hetken aikaa erityisesti Nitroa, kunnes antoi katseensa mennä Mikan, Lunan ja Karin ohitse ja siitä takaisin Nitroon ja sanoi: "Te tapoitte mun parhaan ystäväni, mun rakastettuni!" Hän päästi pienen, vaimean inahduksen ja jatkoi: "Sen lisäksi te aiotte jättää mut tänne ikuisiksi ajoiksi!" Hän viittasi humanoidiorjaansa tulemaan hänen vierelleen ja työntämään sikarin hänen suuhunsa, jonka jälkeen hän löi olentoa niin kovaa, että näytti siltä, kuin hän olisi satuttanut kätensä.
Olento ei lyönnistä hätkähtänyt sen enempää, kuin mitä lyönnistä tullut voima sitä sai horjahtamaan. Olento vain nousi takaisin asentoon odottamaan käskyä ottaa sikari pois ohjelmoijansa huulilta, mutta sen sijaan Pave otti sen ihan itse ja vielä suu täynnä savua tyhjensi karahvinsa sisällön.
Sitten hän antoi karahvin humanoidin käteen ja murahti tälle: "Lisää" jonka jälkeen olento poistui huoneesta. Hän katseli vankejaan, tällä kertaa raivoisan ilmeen säestämänä ja sanoi: "Tänne jääminen olis ollu tuhansia kertoja siedettävämpää, jos olisitte sallinu mulle edes hänet seuraksi, mutta nyt mulla ei ole enää mitään menetettävää." Hänen katseensa siirtyi heidän ohitseen ja hän viittasi kädellään heitä katsomaan taakseen.
He näkivät takanaan, ohi katosta törröttävän tunneliputken jota pitkin olivat kerrokseen mätkähtäneet, jonkinlaisen ruman, puoliorgaaniselta näyttävän eteerisesti läpinäkyvän laitteen, jossa oli kaksikymmentä jättimäistä nappia.
Ryhmä humanoideja oli sen kimpussa, yrittäen parhaansa mukaan lisätä siihen osia, joita ne repivät toisista kaltaisistaan. Operaatio muistutti jonkinlaista sekoitusta mekaanikon ja savenvalajan toiminnasta.
Nitro käänsi päänsä takaisin Pavea kohti ja sanoi: "Tarvitset jonkinlaisen audiovisuaalisen, aisteilla hyödynnettävän käyttöliittymän saattaaksesi nollauksen päätökseen."
Paven katse täyttyi itsetietoisesta tyydytyksestä, kun hän sanoi isälleen: "Niinpä! Arvasin, että sä osaisit arvostaa."
Hän ehti ottaa sikaristaan uudet henkoset ennen kuin Nitro sai sanotuksi: "Tunnen tämän virtuaalisen valheiden teatterin, kuin omat taskuni. Huomasin jo heti tullessani ulos viimeisen taistelumme näyttämöltä, mitä oli alkanut tapahtumaan. Kaikesta päätellen yritit nollausta muilla keinoin, muttet näemmä onnistunut."
Nitro laski päänsä turhautuneena ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän nosti sen, sanoen: "Meidän kaikkien onni", katsoi Pavea myötätuntoa uhkuen suoraan silmiin ja jatkoi: "Myös sinun."
Paven katse oli muuttunut hyvin hämmentyneeksi, näytti siltä, kuin hän ei oikein olisi osannut tulkita koko tilannetta.
Nitro jatkoi: "Olen valmis ottamaan sinut mukaamme, kunhan vain annat minulle mahdollisuuden tuhota tuon rakkineen ja peruuttaa koko tämä nollaus-roska."
Tämän kuullessaan Pave räjähti raivoon; hänen katseensa oli täynnä myrkyllistä inhoa, kun hän huusi Nitrolle: "Sä vaan jauhat mulle paskaa täyttä häkää saadakses pelastettua oman persees!!!" Nitro oli sanomaisillaan jotain, mutta Pave ei antanut hänelle suunvuoroa: "Sä pelkäät, että sä et kerkee saada kaikkia kytkettyä irti täältä, ennen kun mä nollaan tän paikan, mutta heti kun viimenenkin arvoton persläpi on saatu kytkettyä irti, sä itse suorittaisit nollauksen!"
Nitro tiesi, että monista asioista, mitä Pave oli onnistunut muistamaan, selkeästi hän ei vieläkään ollut muistanut sitä tärkeintä asiaa, mikä motivoisi hänet pois koko nollauksesta, joten Nitro päätti lätkäistä korttinsa pöytään ja karjui yli Paven raivoamisen: "Sä olet avain!"
Pave hiljeni kuin napin painalluksesta. Hänellä meni hetki prosessoida, mitä kuuli. Painostavan hiljaisuuden jälkeen hän sanoi vaimeasti: "Mitä sä sanoit?"
Nitro vastasi välittömästi: "Sä olet yksi niistä henkilöistä, joita tarvitaan mekanismin muodostamiseen. Ei oo mitään mahdollisuutta, että mä voisin pelastaa ketään täältä ilman sua!"
Paven vasen silmä nytkähti, hän vaikutti järkyttyneeltä, ihan kuin jokin osa hänen mielestään yrittäisi pinnistellä jotain esille.
Nitro katseli poikaansa huolestunut pelko silmissään ja epäröityään hetken hän lisäsi: "Sä tiedät sisimmässäs, että mä olen oikeassa."
Paven silmät olivat täynnä hämmennystä, hän oli todellakin kuin yhtä kysymysmerkkiä. Pave ei reagoinut edes silloin kun hänen orjansa palasi takaisin täytetyn karahvin kanssa.
Se vain seisoskeli siinä ilmeettömänä, kunnes Paven silmät täyttyivät riemusta.
Hän huusi riemusta, huomasi orjansa ja tämän pitelemän karahvin, vetäisi karahvin sen kädestä ja joi astian tyhjäksi. Sitten Pave katseli riemua ja ilkikurista intoa silmissään koko ryhmää ja sanoi heille: "Sittenhän meillä ei ole enää mitään ongelmia! Kukaan ei voi kusettaa tässä diilissä enää yhtikäs ketään."
Pave huusi nollauslaitteiston parissa toimiville orjilleen: "Kundit! Lopettakaa hommat, te kaikki saitte just potkut!" Hän alkoi nauraa maanisesti, voitonriemuisesti ja sanoi: "Meillä ei todellakaan oo enää mitään ongelmia päästä täältä pois!" mutta sitten Paven iloisen remuamisen keskeytti se sama samettisen pehmeä ja rauhallinen ääni, jonka he kaikki olivat oppineet tunnistamaan jo aivan liian hyvin.
Se oli aristokraatin ääni ja se vastasi Pavelle: "Paitsi me."