Taivalmäki-Jalostettu Kuolema 3: luvut 5-8
5 - Hyökkäys palatsiin
Pitkällisten suunnittelujen aikana tuli selväksi, että heiltä kuitenkin puuttui niin järkyttävän suuri määrä varmoja tietoja, että rauhanomainen, salakuunneltu keskustelu Sampon kanssa samalla kun operaation muut osapuolet oltaisiin aseteltu hyökkäysasemiin olisi ensiarvoisen tärkeää.
Ilmiselvää oli, että tämän onnistumiseen olisi pakko saada kentälle mukaan ainakin toinen etsivistä. Tämä luonnollisesti päätyi olemaan Andre Haken ehdottomasta vaatimuksesta.
Andre oli päätöksestä tyytyväinen, sillä hän ei ole unohtanut, että vaikka se oli ollut käytännöllisesti katsoen Erkki ja Hakke, jotka olivat pelastaneet hänet ja melkein kaikki muut heidän nykyisen seurueensa jäsenet painajaismetsien uumenista, alle päivää aiemmin Erkki oli ollut sairaalakunnossa. On myös hyvin todennäköistä, että Andreta on vähintään puoliksi yhtä vaikea vahingoittaa, kuin Karia.
Ottaen huomioon, että Sampo olisi hyödyllinen rauhoittamaan henkilökunnastaan vain ne, jotka eivät ole vihamielisiä agentteja, hänen pitämisensä tiloissa hyökkäyksen aikana olisi monessa suhteessa vähintään yhtä tyhjän kanssa ja pahimmillaan katastrofaalinen virhe. Jos Sampo todellakin on vilpitön, olisi kaikin puolin mielekkäin vaihtoehto saattaa Sampo pois siitä vankilasta, joksi hänen lasista ja teräksestä tehty palatsinsa on nyt muuttunut ilman mitään väkivaltaa. Jos Sampolla taas on jokin koira haudattuna, hänen kuulustelunsa olisi muutenkin kaikin puolin loogisempaa tehdä jossain muualla.
Voisi olla mahdollista, että Andre vain menisi pyytämään tapaamista Sampon toimistolle ja he kumpikin tallustelisivat tyytyväisinä ulos koko rakennuksesta ilman mitään ongelmia. On tosin mahdollista sekin, että Andrelle vain tylysti ilmoitettaisiin aulasihteerin toimesta, ettei Sampo olisi tavattavissa, jolloin hänen toimistoonsa pitäisi päästä muita keinoja käyttäen.
Jos sekään ei onnistuisi, he joutuisivat aloittamaan hyökkäyksen heidän alkuperäisen, epäselvillä tiedoilla laaditun suunnitelmansa mukaisesti.
Andrella oli heidän usein käyttämänsä pienen pillerin kokoinen lähetin korvassaan, jonka kautta joukon muut jäsenet voisivat kuunnella ja ottaa salakielellä lausuttuja varoituksia Andrelta vastaan.
Kun kaikki oltiin sovittu, oli Andre lähtenyt kohti Biotechnon pilvenpiirtäjää ja Aren, Kari sekä Pave mukanaan kaksikymmentä huippukoulutettua sotilasta menivät niin huomaamattomasti kuin mahdollista asemiinsa.
Hän oli päässyt aulaan ja oli par'aikaa kyselemässä sihteeriltä, oliko Sampo Alponen tavattavissa ja hänen huomattavaksi helpotuksekseen sihteeri olikin antanut myöntävän vastauksen ja alkanut ohjeistaa tälle oikeaa reittiä Alposen henkilökohtaiselle hissille.
Andre oli kohteliaasti pysäyttänyt selonteon ilmoittaen, että hän kyllä tiesi reitin, kiitos paljon, ja ampaissut matkaan ripeästi, muttei hätiköiden, ettei olisi herättänyt epäilyksiä.
Kävellessään miellyttäviä, mutta sinnikkään sokkeloisia käytäviä kohti huonetta, joka ulkonäöllisesti muistutti hissillä varustettua, bakteerikammoisen talonmiehen siivouskomeroa, Andreta alkoi kummastuttaa se, ettei hänelle jo melkein tutuksi käynyt aulasihteeri näyttänyt tunnistaneen häntä ollenkaan. Erityisen huolestuttavaa oli se, että hän oli Erkin kanssa käynyt paikalla viimeksi tänään.
Päästyään huoneeseen, jonka ilmapiiri yleensä olisi ollut steriili, mutta raikas, hän kohtasi uuden asian, mikä herätti hänessä huolta. Huone oli muuttunut sitten viime käynnin: ensinnäkin se oli tunkkainen - mutta se olikin pienin huolestuttava muutos. Sen seinät olivat peittyneet jonkinlaisiin harmaisiin tahroihin, jonka läpi seinän alkuperäinen valkoinen väritys pääsi vain juuri ja juuri läpi. Lattiassa oli syvennys, joka paljasti rikkoutuneen laastin alta muhkuraisen betonilattian.
Andre sanoi kaksi kertaa "Johan on", joka oli ryhmän yhteisesti sopima koodi kuvastamaan hyökkäykseen valmistautumista. Andre ei voinut olla varma, mikä häntä odottaisi Alposen toimistossa, mutta siitä hän ainakin oli varma, että hänen olettamuksensa helposta keikasta laskivat juuri puolella.
Hän painoi yhtä ainoaa hissin vierellä olevaa nappia ja odotti. Kuin aiemminkin ovien avautuessa, ääni oli niin hiljainen, että se yhtä hyvin olisi voinut olla olematta olemassa.
Andre hikoili taas dieselöljyä, kun hän hissiin päästyään katseli ovien sulkeutuvan edessään ja alkoi valmistautumaan siihen mahdollisuuteen, että yläkerran toimistoon vievä käytävä olisi vielä hirveämmässä kunnossa kuin hissihuone.
Andren huomattavaksi yllätykseksi käytävä ei ollut muuttunut pätkääkään sitten viime näkemän. Seiniä vasten olevat rytmaliumpaalut olivat aivan yhtä epätodellisen näköiset kuin aina ennenkin, ulkoavaruudellisilla kuvioilla koristettu lattiamatto oli puhdas, ehjä ja yhä siinä missä pitikin. Kaikki muukin oli täsmälleen, kuin mitä oli totuttu odottamaan supermetropoliksi kasvaneen maailman ainoan kaupungin arvostetuimman bioteknologian yhtiön perustajalta.
Hiippaillessaan toimiston ovea kohti, koputtamisen sijaan hän päätti hetken kuunnella oven läpi jos sieltä mahdollisesti kuuluisi jotain. Ennen kuin hän ehti kurottaa itseään liian lähelle ovea, hän huomasi, että se oli raollaan, joka oli kummallista, sillä hän ei todellakaan huomannut mitään sen kaltaista sekunteja aiemmin katsellessaan sitä, eikä myöskään millään tavalla ollut havainnut pienintäkään liikettä nojatessaan ovea kohti.
Sitten hän kuuli jotain toimiston sisältä. Se oli keskustelua - Sampon ja jonkun toisen, jonka ääntä Andre ei tunnistanut:
"Mulla alkaa voimat olemaan vähissä. Niiden jatkuva häirintä vaikeuttaa mun keskittymistä ja mä voin tuntea, miten mun henkisiä voimavaroja ollaan imemässä pala palalta kuiviin", oli tuntematon ääni sanonut, jota seurasi Sampon vastaus: "Auttais, jos sä suostuisit antaa mulle enemmän tietoja siitä, missä mennään. Sun jatkuva salailus saa mut epäilemään sun motiiveja ja kykyjäsi. Mä jo mietin, että onko sulle alkanu kehittymään jonkinlainen dementia kaikesta tästä rasituksesta ja yritätkö sä vain keksiä hätävalheita sen mukaan kun me edetään..." - "Sulla ei ole mitään oikeutta tai edes kykyä alkaa kyseenalaistaa mun voimia tai motiiveja. Vai haluatko sä, että mä jätän sut ilman suojelua, jolloin ne vois tulla tänne herkuttelemaan sun rakkailla työntekijöilläs, säästäen sut mukavaksi pikku jälkiruoaksi", kuului ärtynyt ääni johon Alponen hieman surkeasti oli vastannut: "Ellet sä ole vaan suoralta kädeltä valehdellu mulle kaiken tän aikaa, niin silloin me kummatkin tiedetään, että sä haluat tota ihan yhtä vähän, kuin minä. Mä vaan sanon, että mä alan olemaan hyvin huolissani sekä sun ja mun hyvinvoinnista, että meidän tavotteen onnistumisesta."
Tuntemattomassa äänessä oli hetkeä aikaisemmin alkanut kuulua jotain merkille pantavaa. Siinä oli jotain tuttua. Mutta mitä, oli Andre pohtinut hetken, ennen kuin vastaus iski hänen keskusyksikköönsä kuin meteoriitti: ääni kuulosti Nitro Kuittiselta.
Vastaus Alposen puuskahdukseen oli vähintäänkin mielenkiintoinen: "Tää salailu on sun omaksi ja kaikkien parhaaksi, sillä jos sä tietäisit koko totuuden, siinä hirvittävässä tapauksessa, että ne kykenis alkaa lukemaan sun ajatuksia, sä paljastaisit asioita, mikä antais niille vielä suuremman etulyöntiaseman, kun mitä niillä jo on. Mutta sen lisäks meidän kaikkien kyky pelastua on kiinni siitä, ettei kukaan saa tietää liian paljon liian nopeasti. Se ois vähän sama asia, kuin antais tietokoneohjelmistolle vääränlaisen lähdekoodin. Vahinko olisi pahimmassa tapauksessa miltei mahdoton korjata."
Sampon ääni oli muuttunut hyvin kireäksi ja Andre pystyi melkein kuulemaan pidätetyn raivon sanojen takana: "Mutta jos oikeesti sun mielesi on rapistumassa, on suoraan sanoen murhaavan typerää olla kertomatta mulle kaikkea mitä sun ajukopassa on vielä jäljellä kun siihen ois vielä mahdollisuus. Siis just tossa aikaisemmin sä et edes muistanut, että sun oma poikas on niiden kynsissä!"
Andre oli tuntevinaan, miten lämpötila koko kerroksessa olisi laskenut juuri kymmenellä asteella kyseistä puheenvuoroa seuranneen hiljaisuuden aikana.
Hetken päästä Sampo sanoi vielä yhden, lyhyen asian: "Muistatko sä enää edes, että sulla on poikaa?"
Vastaus tuli nopeasti ja katkeralla äänensävyllä: "Mun ja mun poikani väliset asiat ei kuulu sulle. Ulottuvuuksien välinen matkailu on käsittämättömän rasittavaa kenelle tahansa ja jos me ei osata pitää kaikkien osapuolten mielenlaatua ja tietämystä juuri oikeanlaisena ennen siirtymistä, seuraukset olisi..."
Nitro oli lopettanut puheensa kuin seinään ja yhtäkkiä Andre havaitsi oven avautuvan hänen edessään ilman varoitusta. Andre tunsi, miten jokin voima rajusti veti hänet sisään huoneeseen. Toivuttuaan järkytyksestään, Andre tunsi tietynlaista huojennusta havaitessaan Sampon keskustelukumppanin tosiaankin olevan Nitro Kuittinen ja ettei huoneessa nähtävästi ollut ketään muita. Mutta se, mitä seuraavaksi tapahtui poisti tämän huojennuksen todella kiitettävästi: Andre oli hädin tuskin ehtinyt olla huoneessa ehkä pari sekuntia, kun hän tunsi, miten hänen korvaansa asennettu kuuntelulaite lensi ulos ja näki, miten se mureni ilmassa tuhkaksi.
Nitro katseli Andreta hienoinen hymy kasvoillaan ja sanoi: "Eikö sun isäs tai äitis kertonu sulle, että on epäkohteliasta salakuunnella toisten yksityisiä keskusteluja. Varsinkin, jos mukana on tuollainen lelu."
Andre kuuli, miten ovi hänen takanaan sulkeutui, mutta se oli vain pieni, muodollinen piste siihen kaikennielevään hätään, minkä kuuntelulaitteen tuhoutuminen oli synnyttänyt: tämä jos mikään säikäyttäisi koko konkkaronkan pahanpäiväisesti, varsinkin kun Andren viimeinen viesti oli ollut kehotus valmistautua hyökkäykseen. Hyökkäykseen, jonka tyydyttävään toteutukseen heillä ei alunperinkään ollut tarpeeksi rahkeita.
Andre koki, ettei hän voinut muuta, kuin esittää yksinkertaisen ja asiallisen huomautuksen: "Toivottavasti te kumpikin kuitenkin ymmärrätte, että salailusta näin oletettujen liittolaisten kesken ei voi syntyä muuta kuin helvetin rumaa sotkua."
Huomautus näytti kauhistuttavan ja hämmentävän Sampoa, mutta jostain Andrelle täysin käsittämättömästä syystä, Nitro reagoi hänen sanoihinsa, kuin olisi juuri kuullut jonkin hyvän vitsin.
Tämä luimistellen katseli Andreta, yrittäen pidätellä nauruaan, kunnes yllättäen hänen silmänsä muuttuivat kuin kahdeksi kylmän vihan lähteeksi, jotka oli kohdistettu suoraan Andrehen. Nitro sanoi: "Jotain isoa on nyt käynnissä, sulla on tiedossa jotain, joka liittyy tähän rakennukseen... Jotain hyökkäyksestä!"
Andre oli lievästi sanottuna järkyttynyt: olisi vain ollut oletettavaa, että Sampo olisi kertonut hyökkäyksestä Nitrolle. Jos Nitro ei asiasta tiennyt, voitaisiin joko olettaa, että Nitro olisi jollain tasolla osa Sampon kokemaa uhkaa tai sitten Sampo olisi valehdellut heille. Siinä tapauksessa koko operaatio olisi pitänyt hylätä jo heti kättelyssä. Mutta nyt Nitro oli tuhonnut Andren ainoan keinon varoittaa muita. Kuitenkin Nitro selkeästi pystyi lukemaan Andren aikomukset, joka antaisi ymmärtää, että tällä on mahdollisesti sellaisia kykyjä, jotka ylittäisivät jopa Lunan telepaattiset voimat. Ottaen huomioon, kuinka paljon suurempi tieteellinen, anatominen ja psykologinen ymmärrys tällä miehellä oli verrattuna hänen suunnittelemiinsa kahteen sairaalloisen voimakkaaseen telepaattiseen mutanttiin, ajatus ahdisti Andreta äärimäisen paljon.
Nitro jatkoi: "Kerro mulle siitä hyökkäyksestä, välittömästi!"
Andre koki, että tässä vaiheessa valehtelu ei olisi ainoastaan turhaa, vaan myös tuhoisan vaarallista, joten hän kakisti ulos kaiken, minkä näki olevan tarpeellista.
Kun hän oli lopettanut, olivat Nitro ja Sampo olleet erittäin hämmentyneen näköisiä.
He katselivat hetken toisiaan, sitten Sampo kääntyi Andren puoleen ja sanoi: "Mä en koskaan pyytänyt teitä hyökkäämään tänne..."
Andre hermostuneesti veti viestin taskustaan, jonka Sampo oli oletettavasti hänelle joitain tunteja aikaisemmin kirjoittanut ja antoi sen hänelle.
Nitro ja Sampo katselivat sitä järkyttyneinä, sitten Nitro sanoi hämillään itsekseen: "Toi on ehdottomasti Sampon käsialaa... En havaitse mikromilliäkään poikkeavuutta."
Sampo ei sanonut mitään, hän vain hitaasti nyökkäsi.
Hiljaisuus oli ottanut huoneen valtaansa ja Nitro katseli Andreta sellaisella kiivaudella, jolla olisi saanut karhun pökertymään. Sitten katseen sävy vaihtui kuvastamaan syvää pohdintaa ja hetken kuin mittaillen Andreta, hän vihdoin alkoi selventämään tälle tilannetta: "Tämä firma joutuu pääasiassa siivoamaan niitä jälkiä, mitä 'yhtiön' alaisuudessa toimivien tutkimuslaitosten uumenista syntyy. Biologisten, kemiallisten, biokemiallisten ja energia-aseiden tuotantoa. Mä tiedän tämän paikan kuin omat taskuni ja voin sanoa, että täällä on muutama salainen kerros, mutta koskaan tämän firman historiassa en ole nähnyt täällä tehtävän mitään sellaisia kokeita, mitä kuvailit ja usko pois, mä tietäisin siitä välittömästi."
"No mitä te sitten oikein tarkalleen teette täällä, saanen kysyä. Siis mitä kaikkea tähän jälkien siivoamiseen oikein sisältyy?" oli Andre kärkkäästi kysynyt.
Nitro teki lyhyen, mutta selkeän kuvauksen siitä perusperiaatteesta, millä he toimivat. Siihen sisältyi iso kasa taktista suunnittelua ja vakoilua. Vakoilusta syntyvistä tiedoista voitiin päätellä, mitkä olisivat 'yhtiön' uudet projektit, sen missä niitä valmistettaisiin ja missä todennäköisimmin tapahtuisi jonkinlainen ulkona tehtävä koe tai vaikkapa 'yhtiön' epäpätevyydestä syntyvä mahdollinen onnettomuus. Biotechnon taktiset ryhmät Nitron johdolla ottavat haltuunsa 'yhtiön' tekemiä keksintöjä ja sitten tuovat ne päämajaan neutralisointia varten. Ne, joita ei pystytä tuhoamaan jo olemassa olevilla keinoilla joutuvat pohjimmaisessa salakerroksessa olevaan säilöön. Firmassa on työryhmiä, joiden tehtävänä on sitten pähkäillä keinoja saada nämä tuhottua.
Vaikka Andre tiesi, että Nitro oli ollut aikoinaan 'yhtiön' tieteellisten projektien johtaja ja täten hän jos joku oli ainutlaatuisessa asemassa johtamaan Biotechnon operaatioita vanhoja työnantajiaan vastaan, hän ei silti voinut olla miettimättä kaikkia niitä mielenhallintaan harjaannutettuja mutantteja, joita 'yhtiö' on vuosien saatossa tehnyt. Ei kai Nitro nyt niin voimakas voi olla, että hän kykenisi pistämään kampoihin kaikille niille. Juuri kun Andre oli kysymässä Nitrolta tämän omista kyvyistä, tämä oli sulkenut silmänsä.
Nitro näytti keskittyneen kovalla vimmalla jonkinlaiseen sisäiseen pohdintaan, ennen kuin silmänsä avattuaan sanoi hämmentyneelle Andrelle: "Ilmoitin koko firman henkilökunnalle, että heidän kuuluu antautua ilman vastarintaa edessään oleville sotilaille ja samalla myös lähetin hyökkäysryhmänne kaikkien jäsenten mieleen vaatimuksen tekemään kaikkensa, jotta eivät vahingoittaisi työntekijöitämme tai toisiaan."
Andre vaistomaisesti päästi suustaan hyvin kiusaantuneen röhähdyksen.
Siitä odotettavasti seurannut kiusallinen hiljaisuus tuntui entistä kiusallisemmalta, kun Nitroa ei näyttänyt kiinnostavan jatkaa keskustelua pidemmälle ja Sampo senkuin hörppi kahvimukin toisensa perään pakonomaisella tahdilla, eikä selkeiltä kiireiltään kyennyt osallistumaan kommunikaatioon.
Vihdoin tilanne saatiin takaisin vakavastiotettavuuden tasolle, kun Nitro näytti kuin havahtuneen nykyhetkeen ja sanoi: "Nii joo, anteeksi, mun pitikin juuri päästää sut ajan tasalle sekä 'yhtiön' oikeista hallitsijoista ja siitä, miksi mä olen lyöttäytynyt yhteen Sampon kanssa."
Sanoessaan tämän nimen, varovasti hörppyä juuri ottava Sampo yskäisi koko kahvimukinsa sisällön hirveällä paineella kasvoilleen.
Andre ymmärsi, että tuollaisesta onnettomuudesta olisi yleensä odotettavissa kovaa tuskantäyteistä valitusta, mutta ennen kuin huutoaan pidättelevä Sampo oli parahtanutkaan, Nitro oli kurottanut kättänsä tätä kohti, jolloin ilme Sampon kasvoilla oli muuttunut tuskaisesta melkein euforiseksi.
Sampo näytti erittäin hyvinvoivalta, vaikkakin nolostuneelta, kun hän käveli kahviautomaatiltaan sohvalle heidän lähelleen.
Nitro ja Andre seurasivat Sampon esimerkkiä - vaikkeivat onneksi sentään kaikin puolin.
Kun Andre oli asettunut paikoilleen, Nitro aloitti: "Katsos, 'yhtiö' on käytännöllisesti katsoen pelkkä työkalu, jota eräänlaiset ulottuvuuksien väliset matkaajat käyttävät ihmisten ohjelmointiin, keräämiseen ja prosessointiin. Kaikista onnistunein prosessoitu oli eräs raukka, nimeltään Antti Kristensen. Hänet oltiin houkuteltu olentojen kynsiin telepatian avulla, kaapattu ja muutettu kammottavaksi jättiläiseksi, joka oli toiminut siitä lähtien metsissä eräänlaisena partioivana rankkurina. Nämä matkaajat, kutsuttakoon heitä vaikkapa takapiruiksi paremman nimen puutteessa, tarvitsivat tätä jättiläistä myös toimimaan eräänlaisena välikappaleena tehostamaan heidän kykyjään kaapata ketään mukaansa. On jostain syystä kriittisen tärkeää, että heidän uhrinsa ovat mahdollisimman kovan pelon vallassa, tai esimerkiksi shokissa, jotta nämä voisivat heihin edes fyysisesti vaikuttaa. Nämä oliot ovat jotain, mikä on vierasta jopa tälle ulottuvuudelle."
Hänen silmäkulmansa nousivat hiukan, kun hän jatkoi: "Kun kaupunki siirtyi vuonna 1945, se johtui siitä, että nämä olennot olivat käyttäneet massiiviset määrät tämän ulottuvuuden energiaa tuodakseen koko kaupungin tänne. Jos olen ymmärtänyt asian oikein, tämä ulottuvuus oli alunperin pelkkää metsää ja paikka suorastaan kuhisi erilaisia eläin- ja hyönteislajeja. Mahdollisesti kaupungin siirtämiseen tarvittu energia oli ollut syypää siihen, miksi metsän kaukaisimmat kolkat ovat niin elinkelvottomia. Ehkäpä tämä on mahdollistanut sen, että matkaajat ovat kyenneet tekemään niistä alueista kuin oman henkilökohtaisen leikkikenttänsä. Silti olennoille on ollut hyvin tärkeää varmistaa, että metsät kaupungin ympärillä mahdollistavat täällä olevien ihmisten jatkuvan elossapysymisen, mutta se vaikuttaisi olevan ainoa syy siihen, miksi metsät kaupungin ympärillä ovat säästyneet täydeltä muutokselta. Kuitenkin vain harvat kaupunkilaiset ovat koskaan omistaneet mitään mökkikiinteistöjä ja erityisesti viimeisten vuosien aikana ihmisiä ollaan oikein kovalla kädellä ajettu pois niistä. Metsät suorastaan kuhisevat hylättyjä mökkejä ja teiden varsilla olevien tyhjien huoltoasemien määrä on viime vuosien saatossa lisääntynyt räjähdysmäisesti. Ne eivät halua sitä, että ihmiset olisivat liian hajalle asutettuina, vaan selkeästi niille on tärkeää luoda mahdollisimman hirviömäinen kuva mistään muusta paitsi suurkaupungissa elämisestä. Miksi tämä on alkanut kiihtyä vasta viime vuosina eikä aikaisemmin, en osaa sanoa, mutta sen voin sanoa, että kaikki ne metsiin kadonneet ihmiset ovat pelkkä murto-osa kaikista niistä ihmisistä, jotka katoavat joka päivä kaupungin kaduilla. Olentojen erilaiset orjat -ja tähän sisältyy koko 'yhtiön' inhimillinen johto-, sitten nappaavat nämä joko salaa pimeässä, tai keskellä kirkasta päivää joissakin heidän maksetuista pilkkaoikeudenkäynneistään. Idea on luoda uhreille aluksi mahdollisimman vakuuttava valheellisen turvallisuuden tuntu jonka jälkeen annetaan nämä ihmiset olentojen kynsiin. Jotenkin se, että uhrit ovat mahdollisimman naiiveja ei ainoastaan palvele sitä, että he olisivat helppoa riistaa, vaan siinä näyttäisi olevan jokin toinen olentoja hyödyttävä ominaisuus. Tutkimukseni myös osoittavat, että kaupungissa jatkuvasti kuumana käyvät antennit, matalataajuus-johtimet ja kaiken säteilysaasteen vaikutusta tuhannesti moninkertaistavat niin kutsutut älypuhelimet antavat oman panostuksensa ihmisten asemaan otollisena saaliina."
Nitro nosti kätensä otsalleen ja jatkoi: "Tutustuin Sampoon jokin aika sitten kun sain selville, että hän on ehkä koko kaupungin ainoa tyyppi, jolla löytyy tarpeeksi resursseja kamppailemaan 'yhtiötä' vastaan edes etäisellä tehokkuudella. Myöhemmin sain selville, että Sampossa on eräs erityispiirre, joka tekee tehtävämme onnistumisen kannalta siitä ensiarvoisen tärkeää, että hän pysyy hengissä. Siis tärkeämpää kuin mikään, mitä olemme tähän mennessä 'yhtiötä' vastaan onnistuneet tekemään. Jos olisin tiennyt tämän silloin, en olisi ottanut Sampon firmaa mukaan ollenkaan mutta siinä vaiheessa projektimme 'yhtiötä' vastaan olivat olleet käynnissä jo hyvän aikaa."
Nitro näytti siltä, kuin hänen olisi tehnyt mieli sylkäistä lattialle: "Nämä takapirut ovat luonnollisesti saaneet selville meidän osallisuutemme 'yhtiön' viimeaikaisiin takapakkeihin."
Hän huokaisi, hiljeni pieneksi hetkeksi ja sitten jatkoi: "Jos kyse olisikin vain vanhasta kunnon korkean teknologian vakoilusta, sabotaasista ja murhayrityksistä, mutta kun näiden olentojen kanssa kaikki on... vaikeampaa."
Andre odotti, että Nitro olisi jatkanut, mutta hän näytti vaipuneen mietteisiinsä. Itse asiassa hän näytti ennemminkin mököttävän, kuin miettivän. Andren olisi tehnyt mieli kysyä tusinan verran erilaisia kysymyksiä liittyen juuri kerrottuun, muttei kyennyt jättämään huomiotta sitä, mitä oli kuullut heidän keskinäisestä juttutuokiostaan. Ehkä kyse oli jonkinlaisesta ohjelmoidusta empatiankaltaisesta tai sitten kyse oli vain puhtaasta mielenkiinnosta, mutta Andren oli pakko kysyä: "Olin kuulevinani jotain, että poikasi olisi niiden kynsissä. Oletan ettet tarkoittanut tällä Mikael Solaria?"
Nitro hätkähti kysymyksestä, muttei loukkaantunut. Hänen kasvoilleen nousi odotettavasti surullinen ilme, kun hän vastasi: "En... en tarkoittanut. En tiedä missä hän tarkalleen on, tiedän vain sen, että..."
Nitro ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun yhtäkkiä Andre kuuli oven aukeavan takanaan. Säpsähtäen hän katsoi taakseen ja huomasi, että ovella seisoi Pave täysissä varusteissa mukanaan kaksi muuta sotilasta.
Sotilaat katselivat hölmistyneinä eteensä, kunnes Pave sanoi rennosti: "Kaikki tyypit saatiin ilman ongelmia tai väkivaltaa lukittua omiin toimistoihinsa. Toki piti vähän tiivistää, mutta ei onneksi kovinkaan paljoa. Mitäs sä oikein..." ennen kuin Pave lopetti lauseensa, hän käänsi aseensa heitä kohti ja laukaisi kiväärinsä.
Andre oli niin yllätetty, ettei aluksi edes tajunnut mitä oli tapahtunut eikä Sampo ehtinyt reagoida muuten kuin pelästyneellä ilmeellä, mutta heidän suureksi yllätyksekseen luodin oli saanut rintaansa Nitro Kuittinen, joka kaatui Sampon päälle velttona kuin kuollut kala.
Andren ei tarvinnut kauaa tilannetta hämmästellä, kun hän ampaisi Paven ja muiden sotilaiden kimppuun silmää nopeammin. Ensin hän potkaisi Pavea leukaan suoralla potkulla, joka sai Paven horjahtamaan takana olevaa sotilasta päin.
He kumpikin mätkähtivät oven vierellä olevaa seinää vasten mojovan, takaraivosta syntyneen kolauksen säestämänä.
Toinen sotilaista onnistui iskemään Andreta kiväärin perällä ohimoon, mutta Andrelta meni ehkä mikrosekunti toipua tästä iskusta, jonka jälkeen hän löi sotilasta kyynärspäällä naamaan tainnuttaen miehen.
Andre ehti nähdä, kun Sampo yritti kaivautua pois Nitron ruumiin alta, mutta ennen kuin hän ehti tehdä edes tilannekatsauksen alkusoittoa, hän havahtui siihen todellisuuteen, että Pave oli noussut ylös ja par'aikaa piteli Andren kurkkua otteella, joka olisi yhtä hyvin voinut olla Karin kädestä. Vaikka Andre onkin keinotekoinen humanoidi, hän on silti selkeästi rakennettu muistuttamaan ihmistä mahdollisimman tarkasti ja hän mietti, että kuinka pitkälle tämä asia ollaan viety. Andre tuntee, miten hänen kurkkutorveaan ollaan puristamassa murskaksi, mutta voisiko hän robottina selviytyä siitä? Hän yrittää epätoivoisesti saada jonkinlaista otetta väkivahvasta Pavesta, mutta järkyttyy huomatessaan, että hänen kätensä menevät palohaavoille pelkästä Paveen koskemisesta. Andre on varma, että noin kahden sekunnin päästä hänen toimintakykynsä olisi tiensä päässä. Hän mietti mahdollisuuksiaan tulla korjatuksi, hän mietti, mitä hänen persoonamatriisilleen kävisi jos hänet rikottaisiin oikein kunnolla ja hän oletti, että tämä saattaa hyvinkin olla viimeinen asia, mitä sen sisällä enää koskaan raksuttaisi, kunnes jotain hyvin yllättävää tapahtui.
Andre huomasi, että yhtäkkiä Paven ohimolle oli asettunut ison käsiaseen piippu joka yhtä äkkiarvaamatta posautti jotain hyvin kuumaa ja hyvin ilkeää suoraan Paven pään lävitse. Andre tunsi, miten Paven ote irtosi hänen kurkultaan. Hän käänsi katseensa aseen pitelijää kohti ja olisi kokenut elämänsä yllätyksen, ellei olisi ollut jo aiemmin todistamassa samankaltaista tilannetta: siinä seisoi Nitro Kuittinen, elävänä ja hyvinvoivana, tällä kertaa tosi iso tykki kädessään.
Ennen kuin Andre ehti edes kiittää tätä, huomasi hän suureksi järkytyksekseen, ettei Pave ollut vieläkään kaatunut maahan; sen sijaan, että olisi ollut kuollut, mitä hänen kaiken järjen mukaan olisi pitänytkin olla, hän näytti ennemminkin siltä, kuin olisi ollut jonkinlaisessa shokissa.
Sitten, kuin salamana kirkkaalta taivaalta, hän hyökkäsi Nitron kimppuun paiskoen aseen tämän kädestä ja aloittaen sellaisen sohimisen, potkujen ja lyöntien myrskyn, että Nitrolla oli täysi työ torjua niitä kaikkia.
"Ärsyttävä läski!!!" karjui Pave yrittäessään saattaa jotain iskua perille, mutta Nitro oli selkeästi yhtä naurettavan harjaantunut lähitaistelussa kuin vastustajansakin.
Andre oli erityisen helpottunut siitä, että Nitro osasi lukea ajatuksia, sillä se varmasti oli yksi suurimmista syistä sille, että hän pystyi niin suurella tarkkuudella ennakoimaan Paven liikkeitä, kunnes miltei nauroi ajatuksen älyttömyydelle: eihän Pavella enää ole aivoja.
Nitro onnistui käsittämättömällä nopeudella katkaisemaan Paven nilkkaluun, kun sai murto-osan hetkestä aikaa iskeä torjumistensa ohella. Nitro hyödynsi tätä Paven ämmänkirkaisulla höystettyä maahan kaatumisen hetkeä ja karjaisi Andrelle: "Vie se turvaan, ihan sama minne!!!" Potkaisten nousevaa Pavea päähän sellaisella voimalla, että Paven naama meni hetkeksi lyttyyn hän jatkoi: "Painukaa jorpakkoon täältä heti!!!"
Andre teki työtä käskettyä ja riuhtaisi ylös nurkassa peloissaan kyhjöttävän Sampon. Kummatkin ampaisivat ulos toimistosta sillä sekunnilla, kun saivat siihen tilaisuuden.
He juoksivat toimistosta aulan läpi hissille, kuullen takaansa kammottavia huutojen ja iskujen ääniä. Hissin avautumiseen kuluvat tovit tuntuivat Andresta vuosilta, mutta lopulta he huokaisivat helpotuksesta hissin oven suhahtaessa kiinni ja he valmistautuivat laskeutumaan katutasolle.
6 - Epävarmuus
Sen pienen hetken, mitä heillä oli aikaa puhua hississä he olivat päätyneet kahteen hyvin ikävään johtopäätökseen. Ensinnäkin olisi oletettava, että kaikki muutkin hyökkäykseen osallistuneet sotilaat olisivat vihamielisiä ja jos yksikään heistä olisi edes puoliksi yhtä kova kuin Pave, heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia selviytyä suorassa yhteenotossa. Toisekseen, Nitron puheisiin perustuen voitaisiin päätellä, että koska selkeästi Pave ja hänen sotilaansa työskentelevät samoille tahoille, kuin 'yhtiö', kaikista todennäköisin vaihtoehto oli se, että Hakke, Erkki ja loput koko ryhmästä olivat kuolleita. Sampo oli päätellyt, että Pave saattoi joutua hirviöiden vaikutuksen alaisuuteen metsässä tehdyn pelastusoperaation aikana, jolloin ne vain odottivat oikeaa hetkeä iskeä Sampon ja Nitron kimppuun. Olisi vain loogista päätellä, että muut tapettiin kutakuinkin siinä vaiheessa, kun Andre oltiin lähetetty matkaan.
Juuri ennen kuin hissin ovet olivat avautuneet, oli Sampo huomauttanut Andrelle, että hänen kaulassaan oli pahoja palohaavoja.
Andre ei ollut edes huomannut tätä, kun oli katsellut Nitron ja Paven taistelua. Ottaen huomioon, että Andren persoonamatriisiin oltiin kuitenkin ohjelmoitu selkeästi jokin reaktiivinen sensoripakote, joka sai hänen ohjelmistonsa reagoimaan häneen kohdistettuun vahinkoon samalla tavalla, kuin ihminen reagoi kipuun, oli virkistävää nyt huomata, ettei tämä ollut kuitenkaan joka tilanteessa vakio. Eli tarpeeksi kovassa vaaratilanteessa Andre pystyi ohittamaan tämän pakotteen, jotta hän voisi suorittaa mahdollisen tehtävän optimaalisesti. Eli taas kerran hänet suunnitelleet tahot olivat vain ohjelmoineet häneen jotain, mikä oli tavanomainen piirre ihmisissä; ihmisten kohdalla se on yleensä mantelitumakkeeseen kohdistetun rasituksen myötä syntyvä massiivinen adrenaliinin tuotanto, joka mahdollistaa niin sanotusti kivun täydellisen unohtamisen vaaratilanteen aikana. Tietyissä tapauksissa vaaratilanne saattaa olla liian kova, tai ihminen saattaa luulla sen olevan liian kova, jonka johdosta tämä pelonsäätelyyn luotu osa aivoista ylikuormittuu ja saattaa vaurioitua pysyvästi. Siitä eteenpäin vaurioitunut yksilö yleensä on täysin välinpitämätön kaiken vaaran suhteen. Itse asiassa vaurioitunut yksilö on täysin välinpitämätön aivan kaikesta.
He astuivat ulos ja Andre kuiskasi: "Miten me päästään täältä pois? Mun tietääkseni ainoa uloskäynti on aulan kautta ja on vaan todennäköistä, että massiivinen osa sotilaista on vartioimassa nimenomaan sitä osaa rakennuksesta."
Sampo alkoi hymyilemään. Hänellä oli Andren suureksi helpotukseksi tiedossaan salaovi tässä samaisessa aulaan johtavassa vaikeaselkoisten käytävien labyrintissa.
Hetken edettyään he kauhukseen huomasivat, että heidän ja salakäytävään johtavan reitin välissä partioi yksi Haken sotilaista, joka oli vähällä huomata hiippailevan kaksikon, ellei Andre olisi onnistunut kamppaamaan Sampoa maahan hiljaisimmalla tavalla, mitä Sampo on koskaan päässyt todistamaan. Selkeästi ne kaksi sotilasta, joiden kanssa Andre aikaisemmin oli taistellut, eivät olleet supervoimakkaita, mutta se ei silti todista sitä, etteikö täällä partioiva yksilö voisi olla.
Taas kerran Andre huomaa olevansa tiputettu tilanteeseen, jossa hänen täytyy prosessoida koko ympäröivä todellisuutensa uusiksi. Oli jo tarpeeksi järkyttävää tajuta, että hänen koko elämänsä on ollut pelkkää ohjelmoitua valhetta alusta loppuun. Sanan varsinaisessa merkityksessä, hän ei edes ole elossa tai kykeneväinen aitoon ajatteluun; hänet on vain ohjelmoitu reagoimaan ja käyttäytymään tavalla, joka mahdollisimman tarkasti matkii ajattelua ja tunteita.
Andre lohduttaa itseään ajatuksella, että hänellä ja Sampolla on tällä hetkellä isompia ongelmia ratkaistavana. Toki, jos Andre haluaa olla niin sanotusti edes yhden kerran rehellinen itselleen, hän oikeastaan koodaa itsensä reagoimaan tavalla, joka matkii ympäristön tuottaman rasituksen synnyttämää itsensä lohduttamisen tarvetta, jonka johdosta hän ohjelmoi itseensä uudet tehtäväparametrit, joita hän luulee ajatteluksi siitä, että hänellä ja Sampolla on nyt isompia huolenaiheita. Jos 'yhtiö' on pelkkä läjä agentteja, jotka työskentelevät ulottuvuuksien välisille hirviöille, miten ihmeessä sitä vastaan voi enää taistella? Jos Nitron selitykset ovat edes puoliksi uskottavia, se tarkoittaisi sitä, että tämä koko todellisuus, missä he ovat eläneet, on pelkkä ansa johon koko kaupungin väestö on jo vuosia sitten kaapattu. Näyttäisi siis siltä, että heidän oikea päämääränsä pitäisi olla se, miten saada kaikki ihmiset takaisin omaan kotiulottuvuuteensa.
Ensinnäkin pitäisi kehittää jokin keino, esimerkiksi jonkinlainen kone, joka siirtäisi eläviä ihmisiä toiseen ulottuvuuteen, mutta se luonnollisesti vaatisi myös vuosikymmenien lisätutkimusta teoreettisen fysiikan ja kvanttifysiikan saralla. Pahimmassa tapauksessa pitäisi löytää jokin täysin uusi tieteenala, jotta edes tällaisen harkitseminen olisi mahdollista tai pahimmillaan kone jouduttaisiin valmistamaan puolikuntoisena, jolloin esimerkiksi navigaatiojärjestelmää jouduttaisiin viimeistelemään samanaikaisesti kun kone olisi jo kehittämässä portteja toisiin ulottuvuuksiin.
Hänen mietteensä katkeavat hänen tajutessaan sotilaasta tulevien äänten vaimentuneen sen verran, että olisi turvallista tarkastaa tilanne.
Hän vilkaisi kulman taakse ja huomasi, että sotilasta ei näkynyt missään ja hänen ääniin keskittyneet tunnistimensa paikallistivat tämän vähintäänkin parin kulman päässä luoteessa.
Kysyttyään Sampolta salaoven tarkkaa sijaintia, hän tarttui tämän kädestä ja he juoksivat niin nopeasti kuin pystyivät tuottamatta liikaa melua.
Päästyään määränpäähänsä, Sampo alkoi hapuilemaan käsillään seinää pitkin. Hetken tutkiskeltuaan hän löysi oikean kohdan ja painoi sitä parisen senttiä sisäänpäin.
Osa seinää Sampon vieressä, polven korkeudella, työntyi ulospäin ja lähti nousemaan ylös liukuen kapeita lovia pitkin tuonpuolisen käytävän kattoa vasten - vähän kuten autotallin ovissa.
Miehen mentävästä seinäaukosta paljastui siisti, mutta hieman tunkkainen harmaa käytävä.Sampo viittasi Andreta astumaan sisään seuraten aivan tämän perässä. Hän painoi käytävän vasemman puoleisella seinällä komeilevaa vihreää nappia ja seinän palanen siirtyi takaisin omalle paikalleen hermostuttavan naksahduksen säestämänä.
Andreta kummastutti, että miksi Sampon toimistolle vievä hissi toimi kaikin puolin hiljaisemmin, kuin selkeästi hiljaisuutta kiperämmin tarvitseva salakäytävään johtava ovi, mutta oli äkillisesti unohtanut koko asian siinä vaiheessa, kun hänelle oli tullut mahdollisuus kysyä siitä Sampolta.
Käveltyään jonkin aikaa pitkin harmaata labyrinttia, jonka seinillä loistavat lautasenmuotoiset lamput loivat himmeän, mutta selkeän valaistuksen ympäristölle, Andre ei voinut olla pohtimatta Erkkiä, Hakkea ja kaikkia niitä ihmisiä, joita hän oli oppinut kutsumaan ystävikseen tai vähintäänkin liittolaisikseen. Hän alkoi elätellä toivoa, että ehkä olisi jokin mahdollisuus, ettei heitä kaikkia olisikaan vielä tapettu, joten hän kuiskaten kysyi Sampolta: "Kerropa mulle, miten nää olennot toimii? Mihin ne pystyy?"
Sampo säpsähti. Hän ei hetkeen vastannut mitään. Ravistellen hitaasti päätään hän alkoi selostaa: "No siis ne osaa ainakin vallata kehoja. Ne osaa muuttaa ihmisen todellisuuskäsitystä..."
...kuten saimme jo huomata. Tälle koko hommalle olisi pitänyt antaa nimeksi 'Operaatio: Potkaise Itseäsi Munille', oli Andre miettinyt Sampon jatkaessa: "...ne osaavat lentää, olla näkymättömiä, lukea ajatuksia..." Sampo oli lopettanut huomatessaan, miten jokainen hänen yksittäinen kuvauksensa oli saattanut vain enemmän huolen kerroksia Andren kasvoille.
Hetken hermostuttavan hiljaisuuden jälkeen oli Sampo sanonut: "Mä tiedän, että sä haluaisit sun kavereiden olevan elossa, sitä mäkin haluaisin, mutta se on silti äärimmäisen pieni mahdollisuus..."
Andre oli huomaavinaan pientä epävarmuutta Sampon äänessä ja elekielessä, joten hän alkoi painostamaan tätä: "Sä et kerro mulle kaikkea. Älä edes yritä tässä vaiheessa naruttaa mua, se ei todellakaan kannata."
Sampo näytti havahtuvan keskustelun uudesta, lievästi aggressiivisesta suuntauksesta, muttei osoittanut katseessaan pelkoa, vaan enemmänkin moraalista kamppailua vastuun kanssa. Hän lopulta myönsi: "On mahdollista, että Pave ei sittenkään ollut saanut yhtä niistä sisäänsä metsissä, vaan ehkä Nitron suojaukset olivat pettäneet juuri sen verran, että yksi niistä hirviöistä oli jo rakennuksessa, kun sotilaat saapuivat. Täten Pave ja sotilaat oltaisiin haltuunotettu vasta meidän päässämme..."
"Jolloin olisi ensiarvoisen tärkeää mennä varoittamaan muita" Andre melkein karjaisi, mutta Sampo oli täysin eri mieltä: "Jos meillä olisi vastassamme pelkkiä sotilaita, silloin asiaa voitaisiin harkita, mutta ota nyt huomioon, että koko rakennus on vallattu niiden hirviöiden toimesta. Toinen huomionarvoinen asia on se, että tuo pieni sankaruuspuuskasi perustuu kuitenkin vain hyvin epätodennäköisiin olettamuksiin. Meillä on aivan liian kiire tuhlataksemme aikaa edes mahdollisien lisäresurssien hakuun."
"Mitä sä oikein selität? Mä oletin, että tää käytävä olis meidän paras mahdollisuus päästä edes katsomaan, onko ketään vielä hengissä, mutta sen sijaan sä alat jauhamaan jostain uudesta suunnanmuutoksesta."
Sampo ei vastannut mitään. Oli kuin hän ei vieläkään oikein olisi osannut tehdä itsenäisiä päätöksiä ilman Nitroa.
Andre katseli Sampoa epäluuloisesti; oli aika selvää, että Sampo mieluummin pitäisi Andreta täydessä pimennossa. Mahdollisesti sen takia, että hänellä on jokin suunnitelma joka on niin uskomattoman huono, ettei kukaan koskaan siihen suostuisi, ellei olisi jo niin sanotusti mennyt sen pisteen yli, mistä ei ole enää paluuta. Tällä hetkellä Andren keskusyksikössä hälytti yksi asia ylitse muiden: onko Sampo tämän koko ajan valehdellut hänelle päin naamaa? Andre kysyi tyynesti: "Minne tän käytävän pitäis johtaa?"
Sampo katseli pohdiskellen ympärilleen ja vastasi: "Nitrolla oli tarkat tiedot eräästä maanalaisesta tukikohdasta, joka todennäköisesti on 'yhtiön' päämaja. Tämän käytävän pitäisi viedä erääseen kookkaaseen huoltokaappiin, joka sijaitsee kyseisessä tukikohdassa."
Tämän kuullessaan Andre oli hiuskarvan päässä täydestä raivokohtauksesta, muttei näyttänyt sitä ulospäin. Siis nytkö ollaan menossa 'yhtiön' päämajaan. Ilman apujoukkoja, aseita tai varusteita.
Andre yritti pitää itsensä mahdollisimman rauhallisena samalla kun Sampo jatkoi: "Meillä ei oo muita vaihtoehtoja. Sun ei kuitenkaan tarvitse olla huolissas siitä, että mä olisin täysin menettäny järkeni. Asia ei tulisi mulle mieleenkään, ellei mulla olisi tätä mukana."
Andre katseli, kun Sampo asetti kätensä puvuntakkinsa sisään ja veti sieltä esiin eräänlaisen metallisen lähettimen näköisen vekottimen. Se oli pallon muotoinen ja siinä oli neljä antennia. Sampo pisti laitteen päälle painamalla yhtä sen kahdesta napista, jotka olivat jonkinlaisen mittarisäätimen vieressä. Hän väänsi mittarin oletettavasti täysille.
Sitten Sampo sanoi: "Tämä laite on viimeisin, mitä Nitro oli valmistanut, sen pitäisi luoda näkymättömyysverho, joka on täydellä teholla niin vahva, ettei yksikään telepaatti tai edes takapirun suorassa hallinnassa oleva yksilö voisi sen läpi nähdä." Sitten hän näytti hieman huvittuneelta ja laukoi Andrelle: "Ne, jotka työskentelee 'yhtiölle' luulee, että niillä on parhaat verkostot, mutta voin sanoa, ettei niillä ole mitään verrattuna Nitron yhteyksiin."
Tästä kommentista Andrelle pakostikin muistui mieleen Mikan ihmepelastuminen ja tämän myötä Andre alkoi pohtimaan, että jos hänelle koskaan tulisi mahdollisuus pyytää Jumalalta yhtikäs mitään, se olisi ehdottomasti se, että hänet muutettaisiin oikeaksi ihmiseksi. Tämä ajatus pyöri hänen keskusyksikössään jonkin aikaa heidän kävellessään eteenpäin, mutta sitten Andren päähän pälkähti eräs hyvin ärtynyt ajatus. Hän tuohtuneena kysyi, miksei Sampo maininnut laitteesta jo Biotechnolla. Hän alkoi vaatimaan, että he kääntyisivät välittömästi ottaakseen selvää muiden kohtalosta.
Sampo katseli hetken Andreta epätoivoisesti, nähtävästi yrittäen miettiä, miten selittäisi asian parhaiten. Hän lopulta kertoi: "Nitro sanoi, että aika on kortilla. Nitro on sitä mieltä, että tässä päämajassa on jokin laite, jota olennot tarvitsevat vahvistaakseen läsnäoloaan kaupungissa. Nitro kertoi, että laite jotenkin kääntää ihmisistä vuotavat pahan olon taajuudet joksikin, joka voidaan valjastaa hyvin omalaatuiseksi energiamuodoksi. Olisi ensiarvoisen tärkeää tuhota tämä kone mahdollisimman nopeasti. Nyt hirviöt ovat keskittäneet huomionsa kaupunkiin ja mahdollisesti tämä olisi ainoa sauma saada heidän negatiivisuus-muuntimensa tuhottua. Se yhtä hyvin saattaa olla jätetty vain ihmis-orjien vartioimaksi. Tämän lisäksi, Nitron laite ei kuitenkaan kykenisi piilottamaan meitä takapirujen suoralta valvonnalta, joten takaisinmeno olisi kaikin puolin, ei ainoastaan hyödytöntä, vaan myös järjetöntä. Meillä ei todellakaan ole paljoakaan aikaa."
Andre ei oikein osannut sanoa, itkeäkö, vaiko nauraako. Jatkuvasti hänen eteensä tyrkätään uusia paljastuksia, jotka melkein kumoavat aiemmin kerrotut. Kuinka sopivaa olikaan, että tämä viimeisin oli myös sellainen, joka olisi vaakakupissa liian tärkeä jättää hoitamatta ihan puhtaasti siltä varalta, jos se onkin totta. Andre oli jo pikkuhiljaa alkanut tottumaan tähän vuoristorataan. Hänen päässään pyöri ajatus mantelitumakkeen ylikuormituksesta kun hän kohautti olkapäitään ja sanoi: "Sä oikeesti uskot Nitron olevan ainoa tyyppi, johon voidaan enää luottaa, vai?"
Sampon nyökätessä, Andre ei voinut muuta, kuin alistua kohtaloonsa siitä huolimatta, että hänellä on sellainen tunne, ettei ainoastaan mahdollisesti, vaan myös todennäköisesti häntä pannaan halvalla jo sen tuhannennen kerran.
He olivat ohittaneet erään käytävänkulman kun he alkoivat suunnitella, mitä he tekisivät, kun pääsisivät määränpäähänsä. Kummallakaan heistä ei ollut harmainta aavistustakaan, minkä näköinen paikka heitä odottaisi, joten heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kehitellä tyhjästä ideoita, miten reagoida yllättävissä tilanteissa.
Andre ei ollut täysin vakuuttunut siitä, että Nitron laite kestäisi kaikissa tilanteissa, joka vihdoin sai Andren kysymäänkin Sampolta sitä itsestäänselvintä mahdollista heikkoutta: laitteen virta-aikaa.
"Ensimmäinen, minkä Nitro valmisti kesti ehkä joitain tunteja ja tää kestää jo kokonaisen päivän. Kehitti sen oikein mua varten." Sampon sanoessa tämän hänen ilmeensä muuttui tuskaiseksi, selkeästi hän yritti pidätellä mieleensä juolahtavia kauhuja. Silti hän ei voinut olla sanomatta: "Mä toivon nyt ehkä enemmän kuin mitään muuta sitä, että mun työntekijät ei kiinnosta niitä kovinkaan paljoa. Tosin, tietäen mitä ne on, se tuntuu ennemminkin toiveajattelulta."
Sampolle syntyi pieni toivonkipinä silmiinsä kun hän ilmaisi lopuksi: "Mä myös toivon, että Nitro pystyy vetämään niitä turpaan ja kunnolla."
7 - Aaarrgh!
Gerhart Putkinen havahtui tärkeistä mietteistään, johon liittyi sekä sipsin että oluen hakemista kaupasta ja taas uuden Hätätilanne-sarjan kauden katselemista yhteen putkeen.
Kun hän ystävänsä Petteri Torvenkulun kanssa oli viimeksi mennyt muualle, kuin lähikauppaansa, olivat he hiippailleet zombeja täynnä olleessa metsässä. Oliko kumpikaan heistä aloittanut varusteiden keräämisen tai valmistautumisen mahdollista zombiepidemiaa varten? No, eräällä tavalla, mutta ei todellakaan siten, kuin moni voisi olettaa. Heidän lähikauppansa oli eräänlainen pienimuotoinen ostoskeskus, jossa oli ruokakauppoja, tavarakeitaita, puutarhurin erikoisliikkeitä ja elektroniikkamyymälöitä. Ensin he olivat menneet ostamaan tyhjiä levyjä, sitten he olivat Gerhartille päästyään tallentaneet hänen tietokoneen kovalevylle kyberavaruudesta kaiken mahdollisen vähänkään kiinnostavan materiaalin siltä varalta, että verkko kaatuisi. Gerhartilla on aina tasaisin väliajoin kotonaan kasvamassa heidän mielellään polttamaansa kasvia, ja sitä varten mentiin täyttämään kaikki varastot lannoitteita ja erikoisravinteita kestämään kaksi vuotta. Kuivaruoan tai veden varastoimista, kykyä paistaa tai keittää ruokaa esimerkiksi parvekkeellaan ilman sähköä, suunnitelmia liikkua ulkona taktisesti, kasvattaa ruoaksi kelpaavia kasveja, purkittaa aterioita, jotta ne kestäisivät huoneenlämmössä; mikään näistä asioista ei ollut juolahtanut kummankaan mieleen kertaakaan. Ainoa edes etäisesti selviytymiseen liittyvä asia, mikä on koskaan painanut kummankaan mieltä, on ylimääräisen rahan hankkiminen. Sitä Gerhart saa myymällä kasvattamaansa tavaraa muille samankaltaisille, joista yhdenkään kanssa Gerhart ei ole halunnut ystävystyä. Petteri on ainoa kaveri, johon hän on koskaan aidosti voinut luottaa.
Gerhart nousi sohvalta ja tajusi, että huuto kuului hänen kotinsa makuuhuoneesta, joka oltiin muutettu pääasialliseksi polttamishuoneeksi. Huuto saattoi johtua vaikka kuinka monesta erilaisesta täysin harmittomasta syystä, mutta hän silti varmuuden vuoksi meni katsomaan oliko kaikki kunnossa.
Makuuhuoneessa ei ollut sänkyä, vaan isohko olohuoneen pöytä, televisio, digitaalinen levysoitin ja vanha, roskiksesta dyykattu, muutamalla reiällä varustettu sohva. Reiät eivät onneksi olleet syntyneet tuholaiseläimistä, joiden pesiytyminen on ainainen riski roskalavoille hylätyissä huonekaluissa. Ne olivat syntyneet niistä harvoista, toimintaan inspiroivista ja harrastelutason kotitalouspalomieheksi kevyesti kouluttavista kerroista, kun jostain heidän polttovälineistään oli tulipesä lentänyt suoraan sohvan pinnalle.
Tällä kertaa tulipää oli näemmä lentänyt suoraan sohvalla istuvan Petterin kädelle, jota tämä piteli jäävesituoppia vasten.
Gerhart meni välittömästi jääkaapilleen ja avasi sen pakastinosan. Hän otti sieltä parit jääpalat ja laittoi pyyhkeen niiden ympärille. Kun hän saapui takaisin ja sulki oven, hän ojensi sen Torkulle, istui tämän viereen ja alkoi itsekin väsäämään lisää poltettavaa.
Sillä välin Torkku oli kyhännyt itselleen pyyhkeestä pienen jääpaloja sisältävän lapasen. Torkku pyysikin, että hän väsäisi kahdelle ja Gerhart vain lakonisesti huomautti, että "yhdellä kädellä on vaikea kokata", laittaen hieman lisää tavaraa ja tupakkaa sekoitukseen.
Kaksi tuntia myöhemmin Gerhart muisti, että hänellä oli aikomus mennä ostamaan sipsejä ja olutta, mutta päätti katsella vielä yhden jakson 'Panssarivaunumiestä', ennen kuin menisi 24/7 ruokakauppaan. Hänellä oli aikomus vaatia Torkkua mukaan, mihin hän luonnollisesti suostuisi, niinkuin aina, turvamieheksi.
He eivät tosin ehtineet kauaakaan katsella ohjelmaa, kun he kuulivat massiivisen räjähdyksen, joka peitti hetkeksi alleen television ja liikenteen melun.
He kummatkin nousivat kuin kaksi rakettia ja menivät välittömästi raottamaan verhoa ikkunan edessä.
He katselivat ihmeissään, kun yksi satojen metrien päässä olevista rakennuksista, yksi isoista, oli mennyt pirstaleiksi ja ainoa, mitä oli jäänyt jäljelle oli pari maasta törröttävää tukirankaa.
Torkku juoksi hakeakseen kummallekin yhdestä keittiön laatikoista kiikarit.
Aloitettuaan maiseman tarkemman tutkimisen, he huomasivat, että rakennuksen edessä seisoi joku, jonka ulkomuoto säikäytti pojat pahanpäiväisesti: näivettynyt, melkein kävelevän raadon näköinen ihminen, iso viinapullo kädessään näytti katselevan hölmistyneenä kohti rakennusta. Hetken ihmeteltyään miehen mielenkiinto näytti loppuvan ja hän alkoi lampsimaan katua pitkin selkeästi tyytyväisenä.
Sitten pojat saivat todella sätkyn, kun näkivät, mitä seuraavaksi tapahtui: tuhoutuneesta rakennuksesta miehen takaa juoksi tämän kimppuun toinen mies, jolla oli jonkinlaiset yksityisarmeijan sotilaanvarusteet ja -Torkun ja Gerhartin järkytykseksi- iso reikä ohimollaan.
Kun pojat katselivat tarkemmin, Gerhartin teki mieli oksentaa, kun hän näki kuinka punaiset ja turvonneet miehen silmät olivat.
Hyvin kipeä, sairas, mutta selkeästi väkivahva mies sai potkaistua itsensä irti reikäpäämiehen otteesta, iski pullonsa rikki tämän päätä vasten ja sohaisi tätä naamalle niin, että miehen pullistuneet silmät purskahtivat mäsäksi ja niiden sisältö valui kuvottavana puurona ulos kuopistaan.
Reikäpäämies vastasi kalpealle miehelle nauramalla pilkallisesti päin tämän naamaa. Naurun ei olisi pitänyt kuulua niin kaukaa, mutta kummatkin pojista kuulivat sen niin selkeänä, että se tuotti kammotusta luihin ja ytimiin asti.
Sitä seurannut hyökkäys oli kuin raivokas pantteri olisi käynyt kalpean miehen päälle, jossa kynsiminen, raatelu ja pureminen oli tavanomaista.
Mies onnistui torjumaan osan iskuista, mutta lopulta hirviömies pääsi potkaisemaan tätä karmivalla voimalla suoraan nivusiin, joka sai miehen kaatumaan maahan ja huutamaan tuskasta.
Hirviömies alkoi katkomaan kipeän miehen luita tämän raajoista yksi kerrallaan.
Tämä irvokas näytelmä päättyi siihen, että hirviömies murskasi sairaan miehen kallon polkaisemalla kenkänsä siihen.
Torkku ja Gerhart olettivat, että tilanne olisi päättynyt siihen. Itse asiassa he toivoivat sillä hetkellä enemmän, kuin mitään muuta, että hirviömies olisi vain jatkanut matkaansa jonnekin kaupungin uumeniin ja he olisivat yksinkertaisesti voineet jatkaa 'Panssarivaunumiehen' katselua ja unohtaa koko jutun, mutta se ei tällä kertaa enää ollutkaan vaihtoehto.
He tunsivat mitä suurinta kauhun ja loukkaantuneen tuhrautumisen sekoitusta, kun havaitsivat, että hirviömies alkoi kävelemään katua pitkin heidän suuntaansa. Poikien ärtymys heidän täydellisen maailmansa häiritsemisestä häipyi täyden pakokauhun tieltä, kun he huomasivat, että hirviömies oli kääntänyt päänsä täsmälleen heidän suuntaansa ja vielä hyväntuulisesti vilkutti heille.
8 - Tajunnan laajentamista
Kävellessään pitkin loputtomalta tuntuvaa käytävien verkostoa, joissa olevien lamppujen joukossa he aina silloin tällöin havaitsivat rikkinäisiä tai muuten vain toimintakyvyttömiä yksilöitä, Andre jo kymmeniä minuutteja kestäneen hiljaisuuden päätteeksi kysyi Sampolta: "Jos kerran te jo tiesitte tästä käytävästä ja siitä, minne se johtaa, niin miksi te ette toimineet aikaisemmin?"
Sampo vastasi hieman kärkkäästi: "Koska kaikki meidän aika on mennyt siihen, että saataisiin pidettyä ne hirviöt poissa mun firmasta ja mun työntekijöiden mielistä. Meillä oli kyllä alunperin aikomus järjestää itsellemme apuvoimia, mutta nyt asia on näemmä tipahtanut meidän kahden huoleksi."
Vaikka vastaus olikin Andrelle tarpeellisen tyydyttävä ainakin tältä erää, hän ei voinut olla painostamatta Sampoa lisäkysymyksillä: "Sä et siis osaa millään muotoa sanoa, että miksi juuri sun henkesi on niin tärkeä säilyttää? Mitä tapahtuu jos sut tapetaan?"
Nämä kaksi kysymystä saivat Sampon hieman tuskastumaan, mutta hän kuitenkin antoi Andren ensimmäiselle kysymykselle hyvin tyydyttävän vastauksen: "Mä en osaa sanoa tarkalleen, että miksi juuri minä, mutta sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että mä osaan ajatella, ainakin Nitron mukaan, kaiken mahdollisen ulkopuolella. Samaa taitoa, jolla mä olen osannut keksiä bioteknologisia sovelluksia kuin tyhjästä, voidaan käyttää jonkinlaisena kytkevänä tekijänä tämän kaupungin ihmisten nykyisessä todellisuuskäsityksessä ja siinä käsityksessä, johon he tulisivat havahtumaan. Vain harvat pystyisivät kestämään sellaista siirtymistä ilman mielen täydellistä sammumista. Käytännöllisesti katsoen mun mieli pitäis telepaattisesti kytkeä jokaisen siirrettävän alitajuntaan, jotta siirtymä olisi edes etäisesti turvallinen. Muuta mä en tiedä, enkä tarkemmin sitä osaa selittää. Kuin en myöskään sitä, että millä ilveellä kaupungin alkuperäinen väestö saatiin silloin vuosikymmeniä sitten siirrettyä suurimmaksi osaksi ehjinä kaupungin mukana tähän ulottuvuuteen."
Andren vielä sulatellessa kuulemaansa, Sampo jatkoi: "Sen osalta, mitä tapahtuis, jos mut tapettaisiin..." Hän vilkaisi Andreta ja sitten jatkoi puhettaan: "... näiden hirviöiden valta-asema vakiintuis täällä jonkin verran. Nitro sanoi, että mun kaltaisia on enemmänkin, mutta se ei koskaan kertonu mulle, kuinka monta. Jos ne kaikki tapettaisiin, voisi olla, että hirviöt saisivat kaikki ihmiset käyttöönsä välittömästi, mutta sekin on vain arvio ilman mitään tutkimuspohjaa. Tällä hetkellä on mahdotonta tarkalleen sanoa, mitä tapahtuisi, mutta ainakaan se ei olisi mitään hyvää." Sampo jätti asian siihen, hänellä ei selkeästi ollut enempää sanottavaa asian suhteen.
Andre olisi halunnut tiedustella enemmän, itse asiassa häntä olisi kiinnostanut painostaa Sampoa kertomaan lisää tai tarkemmin sanottuna, häntä olisi huvittanut painaa Sampo seinää vasten ja hakata kaikki tiedot hänestä irti.
Kuin vaistoten Andren pelottavaa tahtia nousevan kiihtymyksen, Sampo yhtäkkiä painoi tämän käytävän seinää vasten voimalla, jota Andre ei olisi koskaan uskonut hänellä olevan.
Sampon otteen vahvuus oli hämmästyttävä ja tilanne huomioonottaen erittäin pelottava, mutta kun Andre huomasi, ettei tämän rajusta liikkeestä ollut seurannut vähään aikaan mitään jatkotoimenpiteitä, hän rauhoittui kuunnellakseen, jos Sampolla olisi jotain sanottavaa.
Pidellen Andreta yhä tiukasti seinässä kiinni Sampo sanoi: "Me aletaan olla lähellä 'yhtiön' päämajaa ja kuten arvata saattaa, mitä lähemmäs me päästään, sitä väkivaltaisemmaks ilmapiiri alkaa muuttua. Mä en osannut odottaa, että tämä vaikuttaisi myös koneisiin."
Andre huomasi, että Sampon silmät olivat muuttuneet. Ne eivät enää oikein näyttäneet Sampon omilta silmiltä ja niihin oli kehittynyt hyvin omituinen kiilto. Hän myös ihmetteli, että miten Sampo on yhtäkkiä saanut kyvyn lukea robottien sisäisiä, itsenäisesti tuotettuja koodiprosesseja -puhumattakaan niiden ymmärtämisestä-, kunnes eräs näkemys iski häneen meteorin voimalla: "Nitro?" Andre sai kakistettua ulos.
Sampo -tai tarkemmin sanottuna lainassa oleva Sampon keho- päästi irti ja näytti hyvin happamalta, sitten hän sanoi Andrelle: "Paskapää murskas mun kehon ja ikävä kyllä koko Biotechnon laitos tuhoutui siinä rytäkässä..." Hänen kasvoilleen nousi pieni virne, kun hän jatkoi: "Mä olin saanu Paven murjottua sen verran hyvin, että luulin olevan vielä ruhtinaallisesti aikaa hoidella loput sotilaista ja kärrätä kasaan kaikki Sampon alaiset, ennen kuin se olis päässy taas tolpilleen." Sampon kevyt virne katosi ja hän pudisti päätään, ele näytti enemmänkin siltä, kuin hänen päänsä olisi keinunut velttona edes takaisin. "Se oli mun kimpussa juuri silloin kun olin ohjaamassa työntekijöitä turvaan. Hetken siinä tapeltuamme, se kirjaimellisesti teki musta muusia. Mä en voinu enää muuta, kuin pidellä Paven kavereita aisoissa mieleni voimalla ja katsella kauhulla, kun se alkoi verenhimoisesti kyyläilemään kauhusta tärisevää ihmisjoukkiota, kunnes jotain hyvin omituista tapahtui." Sampon kasvoilla juuri hetkeä aiemmin ollut virne palasi takaisin kaksinkertaisesti. Silmistä kuvastui koominen hämmennys kun hän jatkoi: "Se mutantti, joka on jatkuvassa humalassa, syöksyi ulos eräästä ilmanvaihtokanavasta ja tippui suoraan Paven niskaan. En olisi koskaan osannut kuvitellakaan, että tästä Karina tunnetusta kaverista olisi koskaan ollut mitään vastusta Pavelle, mutta pääsin ihailemaan tätä yllättävää käännettä suurella voitonriemulla. Heidän taistellessaan pääsivät kaikki Sampon alaiset karkaamaan ennalta sovittuja reittejään pitkin. Kari viimein murskasi betoniseinän Paven päälle, mutta katkeraksi pettymyksekseni hän teki sen virheen, että luuli sen olevan siinä. Hän nappasi pullon, jonka oli aiemmin tiputtanut pudotessaan ilmanvaihtokanavasta ja joka ihme kyllä oli vielä yhtenä kappaleena, joi siitä aimo kulauksen, kuin palkiten itsensä hyvästä työstä ja lampsi ulos ovesta. Tiesin erittäin hyvin, että Pavea tuollainen pieni tälli vain hidastaisi, mutta onneksi Karin sinnikkyys mahdollisti tarpeellisen välimatkan työntekijöiden ja rakennuksen välillä, että oli mahdollista vapauttaa suojaukseni rakennuksesta juuri ennen kuin Pave olisi noussut vaatimaan uusintaottelua." Sampolle syntyi ilme, joka oli täynnä myötähäpeää ja jatkoi: "Ne olennot olivat sijoittaneet järkyttävät määrät energiaa rakennuksen rapistuttamiseen, jotta ne voisivat hallita sitä. Energiaa, jota oltiin lisätty massiiviset määrät porautumaan omien huomattavien suojauksieni läpi. Rakennuksen räjähtäminen oli vain luonnollinen seuraus, kun äkkiä hanat päästetäänkin apposen auki. Oli muuten aikamoinen homma varmistaa, että räjähdys kohdistuisi suurimmilta osin alaspäin."
Andre oli häkeltynyt taas entisestään, eikä osannut oikein sanoa, miten tässäkään tilanteessa olisi hyvä toimia, joten hän päätti sanoa sen yhden asian, mikä häntä huoletti: "Jos sä kerran oot nyt aineeton tietoisuus, sä varmasti voisit mennä katsomaan, onko muita mun ryhmän jäsenistä hengissä vai ei?"
Sampon kasvoista kuvastui lievää häpeää, kun hän vastasi: "Mä olen yksi ihmistietoisuus ja tämä kaupunki on täynnä niiden olemuksia, vartioimassa mustasukkaisesti kaikkea, mitä ne voi omia." Hän näytti olevan asiasta aidosti pahoillaan, kun hän jatkoi: "Ikävä kyllä, tällä hetkellä, se on aivan liikaa pyydetty." Omituinen kiilto katosi Sampon silmistä ja hän näytti kuin juuri havahtuneen unesta.
Annettuaan Sampon hetken toipua, Andre ensimmäiseksi kysyi tältä: "Kuulitko sä mitään tosta?"
Sampo vastasi isoin elkein nyökkäillen, sanoen: "Pääpiirteittäin kaikki tärkeät asiat" ja alkoi hieromaan päätänsä. Hän lisäsi: "Mä en tienny, et Nitro voi selviytyä ilman kehoa."
Andre tunsi taas saman vihamielisyyden palaavan takaisin, joka häneen oli tihkunut aikaisemmin ja muistaen Nitron aikaisemmat sanat, alkoi työstää saadakseen kyseisen vihan kaikkoamaan itsestään. Hämmentävää... vai että tällä tavalla se niiden kone vaikuttaa ei vain ihmisten, vaan myös koneiden toimintaan, tuumaili Andre ja kysyi Sampolta, miksei hänen häivelaitteensa kyennyt vaimentamaan olentojen laitteesta tihkuvaa vihan energiaa.
Sampo antoi masentavan järkevän vastauksen: "Se tekeekin niin, koemme nyt vaikutukset vaimennettuna" ja jatkoi, huomatessaan Andren turhautumisen: "Älä huoli, se silti vaimentaa kaikilta muilta kyvyn nähdä tai kuulla meitä." Sampo, hyvin huolestuneen näköisenä vielä sanoi: "Toivottavasti Nitro on edelleen lähistöllä, eikä lähtenyt yrittämään mitään uhkarohkeaa. Se tästä vielä puuttuisi, jos me menetettäisiin Nitro kokonaan."
Andre ei voinut sanoa vastaukseksi oikeastaan mitään, hän vain yritti parhaansa mukaan olla ajattelematta niin hirveää mahdollisuutta.
He jatkoivat kulkuaan läpi käytäväverkoston sanomatta toisilleen sanaakaan ja lopulta pysähtyivät huomatessaan jotain yllättävää reitillään.
Kaksi hahmoa, jotka seisoskelivat erään rikkinäisen seinävalon alla.
Vaikutti siltä kuin he olisivat olleet juttelemassa, mutta Andre ei hyvistä kuulosensoreistaan huolimatta kuullut mitään ääntä, eikä hänen erinomaisesta pimeänäöstäänkään ollut paljoakaan hyötyä, sillä toinen oli heihin selätysten ja toinen suoraan tämän takana.
Andre sanoi Sampolle: "Okei, sun laitteen pitäis tehä meistä täysin näkymättömiä, mä silti suosittelisin, että liikutaan mahdollisimman hiljaa", ja alkoi edetä kumarassa kohti kaksikkoa.
Sampo pysytteli kiinni kuin liimattuna, muttei osannut -tai vaivautunut- olla yhtään sen varovaisempi liikkeissään kuin aiemminkaan. Andre oli tyytyväinen huomatessaan, että kumpikaan heidän edessään olevasta tyypistä ei reagoinut mitenkään Sampon melko koheltavaan liikehdintään. Hän yllättyi melkoisesti, kun pääsi niin lähelle, että sai hahmot kunnolla näköetäisyydelle: siinä seisoi Mikael Solar, ilmielävänä vaimonsa Lunan kanssa.
Tämä muutti tilanteen täysin ja Andre sanoi välittömästi Sampolle: "Me tarvitaan taustavoimia... nää kaks olis todella hyvä lisä! Miten me ilmotetaan, että me ollaan täällä." Yhtäkkiä Andren keskusyksikön valtasi kammottava ajatus, jonka innoittamana hän kysyi: "Sä sanoit, että tästä tulee jonkinlainen kenttä ympärille. Eikai kukaan ulkopuolinen voi vaan kävellä tästä läpi?"
Sampo alkoi välittömästi rauhoittelemaan Andreta: "Ei, vaan ne, jotka on pari metriä laitteen ympärillä kun se pistetään päälle, saa henkilökohtaisen suojakentän joka pysyy niin kauan, kun laite on ainakin kymmenen metrin päässä käyttäjistä." Hän näytti pohtivan, sitten jatkoi: "Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että nämä otetaan mukaan, mutta mä en silti uskalla laittaa tätä kiinni hetkeksikään. Jos me nyt jo ollaan hermona, nii mites sitten kun laite pistetään kiinni?"
Andre otti takin sivutaskusta irtonaisen kynän, mutta Sampo heilautti kättään torjuvasti ja selitti: "Kaikki, mitä sulla oli päälläs ja taskuissas on myös sen kentän alaisia. Sun pitäis napata jotain ulkopuolelta jos sä haluat keskustella ulkomaailman kanssa."
Andre katseli hetken ympärilleen ja huomasi suureksi yllätyksekseen, että kaiken järjen vastaisesti lattialla lojui jonkinlainen tussikynä. Andreta alkoi välittömästi epäilyttää koko tilanteen äärimmäinen helppous, mutta päätti ottaa silti kynän käteensä siitä huolimatta.
Välittömästi kun Andre oli napannut kynän, kuin sähköiskusta olivat kumpikin Mika ja Luna kääntäneet katseensa kynää kohden.
Katsellen tyhjyyteen, Mika ryhtyi pitämään pientä yksinpuhelua: "Nitro on jutellu meidänkin kanssa! Se sano, että meidän piti venata teitä täällä käytävällä. Se antaa ohjeita sitä mukaan kun edetään."
He kummatkin katosivat Andren ja Sampon hämmentyneiden silmien edestä, kuin liueten ilmaan.
Andre ja Sampo katselivat toisiaan täyden hämmennyksen vallassa, päätyen samanlaiseen keskinäiseen hiljaisuuteen, mikä on hallinnut suurinta osaa heidän alkutaipalettaan salakäytävällä. He vain nyökkäsivät toisilleen tarmokkaasti, ottaen vastaan tämän hämmentävän, mutta selkeästi tervetulleen avun ja alkoivat talsimaan määrätietoisesti kohti omaa, henkilökohtaista maaliviivaansa. Maalia, jonka kautta tulee määräytymään kirjaimellisesti koko nykyinen todellisuus.