Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 49-52
49 - Lähdetään pienelle ajelulle
Erkki ei voinut uskoa silmiään. Oikeastaan Erkki ei voinut uskoa yhtäkään aistiaan, ja tarkasti ajateltuna siinä hänen vaistonsa olivat täysin oikeassa. Mutta se, mitä Erkin mieli prosessoi nähdyksi sai hänen sielunsa voimaan pahoin. Hänen edessään seisoi joko Mikael Solarin ilmetty kaksonen tai Mikael Solar itse. Erkki luonnollisesti toivoi enemmän kuin mitään muuta, että asiainlaita olisi ollut se ensimmäinen vaihtoehto. Mutta oli miten oli, tämä hahmo ei kuitenkaan käytökseltään muistuttanut Erkin ystävää sitten pätkän vertaa.
Kun tämä Mikaelin näköinen mies oli tullut esiin kudosmassan uumenista, hän oli miltei välittömästi alkanut leikkimään häntä aikaisemmin kantaneen vitivalkoisen hahmon kanssa. Tosin, vaikka leikki oli ainoa sana, mikä oli juolahtanut Erkin mieleen hänen katsellessaan tilannetta, se oli kuitenkin hyvin kaukana mistään aidosti iloisesta. Mies oli katsellut hahmoa, he kumpikin olivat hymyilleet toisilleen, sitten mies oli ottanut kouraansa läjän kudosmassaa ja väkivaltaisesti survonut sen päin hahmon kasvoja, joka juuri ja juuri oli ennen sitä ehtinyt avata suunsa. He kumpikin nauroivat ja pudottautuivat läjään kudosmassaa ja alkoivat painia, selkeästi enemmänkin vitsillä, kuin tosissaan. Tilanne huipentui, tai ehkä tarkemmin sanottuna taantui, siihen, että molemmat antautuivat ahmimaan kudosmassaa silmittömän rajulla antaumuksella.
Erkin suureksi yllätykseksi, kaksi ja puolimetrinen hirviö, jonka olemuksesta aikaisemmin ei ollut havaittavissa muuta, kuin lapsellista sadismia, oli alkanut katselemaan koko tilannetta hyvin paheksuvasti.
Erkki yllättyi vielä enemmän, kun se alkoi puhumaan pehmeällä ja samettisella äänellä: "Hyvät herrat! Jos suvaitsisitte lopettaa pelleilyn ja keskittyä käsillämme olevaan mahdollisuuteen." Olento suoristautui ja otti arvokkaan asennon: "Meillä kaikillahan on sama tavoite, eli saattaa nämä seitsemän lukittua yksilöä pysyvään vankeuteen, jotta me voisimme varmistaa, ettei kukaan, ikinä pääse karkuun meiltä. Meillä on vielä viisikymmentäkaksituhatta kolmesataa kuusikymmentäkolme yksilöä, joiden mieliä ja reaktioita tutkia." Hirviö loi erityisen syyllistävän katseen kohti Mikael Solarin näköistä miestä ja sanoi tälle: "Vastuuton pelleilysi on tähän mennessä maksanut meille jo kaksituhattasataviisikymmentäkahdeksan leikkikalua, puhumattakaan niistä neljästäkymmenestäseitsemästätuhannesta-neljästäsadastaviidestäkymmenestäkahdesta menetetystä, joiden tuhoutumisen syytä emme voi vieläkään varmistaa!" Olennon kasvoille nousi epäluuloinen ilme, kun se jatkoi: "Et ole vielä muutenkaan antanut meille tyydyttävää selitystä sille, miksi lukittuja yksilöitä ei voitaisi yksinkertaisesti eliminoida. Me emme ole löytäneet mitään syy-yhteyttä valtakuntamme eheyden ja heidän olemassaolonsa välille..."
Solarin näköinen mies lopetti ateriointinsa presidentin kanssa ja loikkasi olennon eteen kiivaasti osoittaen tätä sormellaan. Liike sai puuromaista kudosmassaa lentämään hirviön naamalle, joka ei reagoinut asiaan mitenkään.
Ammusten lailla kudosmassaa lenteli miehen suusta hänen raivotessaan hirviölle, häikäilemättömästi valehdellen: "Kuule, älä rupee mua syyttämään siitä, mitä Nitro Kuittinen on aiheuttanu meille!" Hän jatkoi vielä törkeämmällä valheella: "Mä myönnän, että mä vähän innostuin siinä yhdessä vaiheessa, mutta voin vannoa sulle Jumalan Kaikkivaltiaan nimeen, että se nelkytseittemäntuhatta oli puhtaasti Nitron säätelyjen tulosta!"
Hirviön ilme ei värähtänytkään, se vain kuunteli kärsivällisesti, odottaen, että Pave jatkaisi.
Pave rauhoitti itsensä ja sanoi vielä: "Meillä kaikillahan on sama päämäärä; saada pidettyä nää ihmiset tutkimusmateriaalina, jotta me voitais luoda tästä paratiisista vielä parempi paratiisi ja jatkaa erinäisten vahvojen tunnetilojen etsimistä hamaan ikuisuuteen asti. Meillä on kaikki, mitä me voidaan tarvita täällä ja me ei enää tarvita mitään muuta paitsi ne seittemän pikku possuu aisoihin."
Presidentti katseli tilannetta ilme peruslukemilla, mutta oli oppinut sen verran matkimaan tunteita, että keinotekoisessa tietoisuudessaan oli räjähtää nauruun siitä röyhkeydestä, millä Pave toimi jatkuvasti. Mitäköhän hänen aristokraattiveljensä mahtaisivatkaan tuumia, jos saisivat selville hänen ja hänen omistajansa oikeat suunnitelmat. Todennäköisesti he yrittäisivät vangita heidät ja liittää mukaan aistimustutkimuksiinsa.
Erkki katseli tilannetta hölmistyneenä, kykenemättä sanomaan sanaakaan.
Pave käänsi katseensa häntä kohti, käveli hyvin hitaasti tämän eteen ja työnsi verenpunaiset kasvonsa parin sentin päähän tämän naamasta sanoen: "Lähdetään pienelle ajelulle." Sitten hän kääntyi kuin teatteriesiintyjä ja pää pystyssä, naurettavan pilkallista arvokkuutta säteillen hän poistui huoneesta.
Erkki kuuli, kun olento sanoi presidentille yhä niin pehmeällä äänellään: "Pidä häntä silmällä, meillä ei ole varaa menettää enää leluja!"
"Asia selvä! Voit luottaa minuun veli!" presidentti vakuutteli ja teki kädellään eleen Erkin kiinniottajille seuraamaan häntä ja lähti Paven vanavedessä kohti maantasoa.
50 - Realiteetteja
Hakke avasi silmänsä ja huomasi katselevansa metallinharmaata kupolikattoa. Hän tajusi välittömästi, missä oli, sillä hän oli matkannut samanlaisessa laitoksessa useita kertoja Paven ja presidentin hurmaavassa seurassa. Noustessaan istumaan hän huomasi hopeanvärisellä lattialla vierellään makaavat uudet ystävänsä taju täysin kankaalla.
Aren, Mika, Luna ja jopa Nitro näyttivät siltä, kuin olisivat olleet koomassa. Hakke ei voinut uskoa, mitä aikaisemmin oli tapahtunut, hän oli olettanut, että kaikista mahdollisista ihmisistä se olisi nimenomaan Nitro, joka ei voisi tulla hänen työnantajiensa yllättämäksi. Hän oli olettanut, että Nitro olisi miltei voittamaton, sillä ainakin sellainen vaikutelma oli huokunut Paven ja presidentin olemuksesta niin kauan, kuin Hakke vain kykenee muistamaan. Nyt, katsellessaan Nitroa kuin jotain avutonta vankia Haken täytti massiivinen huoli siitä, että oliko tilanne jotenkin muuttunut.
Yhtä huolissaan hän oli myös mielenmuutoksestaan liittyen Paveen ja presidenttiin: Hakke ei voinut olla täysin varma, kykenivätkö nämä kaksi lukemaan hänen ajatuksiaan vai oliko kyse sittenkin erittäin taidokkaasta huijauksesta. Yksi manipulaation perusedellytyksistä on saada uhri luulemaan, että ehdotettu ajatus olisi sittenkin ollut uhrin itsensä keksimä. Sen lisäksi, että manipuloija voi näin pestä itsensä kaikesta vastuusta, kyseiseen metodiin sisältyy aivan toisenlainen hyöty mikä juolahti Haken päähän vasta äsken: jos uhrin pääasialliset aikeet ovat muutenkin manipuloijan istuttamia, niin silloin käytännöllisesti katsoen manipuloija tietää tarkalleen, mitä uhrin päässä yleisesti ottaen liikkuu ja täten voidaan luoda uhrin ylle vielä suurempi valheellisen vallan varjo.
Kauhukaksikko oli suhteellisen moneen otteeseen saanut Haken vakuuttuneeksi omista telepaattisista kyvyistään, eikä asiaa tietenkään helpottanut se, että ajatusten lukemista pidettiin suhteellisen normaalina taitona 'yhtiön' huippuagenttien keskuudessa. Nyt kun Hakke ymmärsi, että todennäköisesti suurin osa kaikesta, mitä he ovat kokeneet, on mahdollisesti ollut istutettua valhetta, hänelle alkoi kehittymään tämän uuden järisyttävän tiedon valossa eräänlaista toivoa selviytymisestä.
Hakke tosin ei vielä tiennyt, että kuka oikein olikaan alunperin ollut vastuussa hänen ja kaikkien muiden valemuistoista. Arenin puheiden inspiroimana Hakke alkoi päässään rukoilemaan, ettei se vain ollut Pave ja presidentti. Armelias Jumala älä anna noilla roistoilla olla sellaista valtaa, hän ajatteli. Haken pään täytti kaikenlaiset erilaiset kammottavat mahdolliset kohtalot, jos kaksikolla olisi edes pienikin epäilys hänen uskollisuudestaan.
Haken mietteet keskeytyivät, kun hän huomasi, miten lattiatasoon ilmestyi pyöreä aukko huoneen keskiosassa ja sieltä nousi esiin Haken huomattavaksi kauhuksi presidentti Jasu Taket mukanaan neljä orjaansa, jotka pitelivät kiinni pelosta suunniltaan tärisevää Erkki Kaurasta.
Hakke ei ollut ollenkaan mielissään havaitessaan täysiin voimiinsa tervehtyneen Paven heidän seurassaan asettelemassa Hakelle jo tutuksi tullutta keltaista solmiotaan paikoilleen samalla kun sininen silkkikauluspaita heijasti lattian hopeista kimallusta tuoden Haken mieleen vahatun auton pinnan. Punaiset housut ja puvuntakki vain vahvistivat vertauskuvaa kalliista urheiluautosta.
Hakke ei koskaan ymmärtänyt, miksi Pave niin suurella innolla aina halusi pitää yllään Mikael Solarin ulkomuotoa kun ei ollut kentällä. Tosin viimeiset paljastukset huomioon ottaen Haken mieleen alkoi juolahtaa yhtä jos toista hyvinkin lennokasta vaihtoehtoa. Yhdestä näistä mieleen tulleista vaihtoehdoista Hakke salli vain yhden sanan päästä läpi tietoisuuteensa sen tuottamien kammottavien mahdollisuuksiensa vuoksi: skitsofrenia.
Pave vilkaisi koomassa olevia vankejaan ennen kuin lempeästi asetti katseensa kohti Hakkea, joka vaistomaisesti nousi seisomaan kuin pelästynyt sotilas.
Erkki katseli hämmentyneenä, miten Pave tomerasti käveli kohti hänen parasta ystäväänsä ja tervehti tätä karhumaisella halauksella. Hämmennys muuttui hyvin nopeasti järkytykseksi siinä vaiheessa, kun Erkki havaitsi Haken vastaavan halaukseen; aivan kuin kyseinen tapa olisi kummallekin tuttua jo vuosien takaa. Erkki alkoi änkyttää, sitten kyyneleitä alkoi valumaan pitkin hänen kasvojaan kun hän sanoi: "Ei... näin ei saa olla! Sano Hakke, ettei asia ole näin! Et voi olla liitossa näiden hirviöiden kanssa!"
Hakke ja Pave kääntyivät kumpikin Erkkiä kohti, pitäen toisiaan olkapäistä kiinni kuin humalaiset urheilufanit kunnon ottelun jälkeen.
Kumpikin hymyili Erkille säteilevästi ja Hakke vastasi tälle: "Mehän ollaan parhaita kavereita Paven kanssa. Mä oon ollu 'yhtiön' toimitusjohtaja jo nuoresta iästä lähtien!"
Erkki alkoi karjumaan täyttä päätä: "Senkin täysin pohjattoman kiero paska! Me kaikki luotettiin suhun, miten sä saatoit tehdä meille näin"
Hakke vastasi tähän välinpitämättömästi: "Mä olen kuule ollut tässä hommassa jo aivan liian kauan kyetäkseni valehtelemaan itselleni siitä, kenelle oikeesti kannattaa olla uskollinen."
Tässä vaiheessa Erkin mielenterveys olisi romahtanut peruuttamattomasti, ellei olisi huomannut, että aluksen sisällä olevalla hopeisella lattialla makasi Mikael Solar tajuttomana. Se lohdutti Erkkiä enemmän kuin hän olisi koskaan voinut olettaa. Erkki katseli Hakkea ja Pavea silmät täynnä vihaa ja hampaittensa välistä kihisi Hakelle: "Miten paljon kaikesta kertomastas on ollu valhetta?"
Tähän Hakke vastasi ilkikurinen virne kasvoillaan: "No siis... esimerkiksi... ei mulla oikeesti oo mitään veljeä. Se oli hätäsesti kyhätty nyyhkytarina antamaan edes etäisesti sellanen kuva, että mulla olisi joku henkilökohtanen kana kynittävänä 'yhtiön' kanssa."
Räkäinen, paksu nauru täytti koko huoneen, ennen kuin Hakke jatkoi: "Me naurettiin Paven kanssa pitkään ja hartaasti sille vitsille. En olis uskonut, että sellanen paskanjauhanta olis voinu mennä kenellekään läpi!"
Tässä vaiheessa Pave puuttui puheeseen: "Erkki hyvä, sun pitäis olla itse asiassa kiitollinen tälle Hakelle tässä, sillä tän jätkän avulla me kaikki päästään pois täältä." Hän päästi irti Haken olkapäästä ja näytti käsimerkkiä presidentille joka tämän johdosta heilautti kättään Erkkiä kiinnipitäville orjilleen.
Kuhnurit laskivat Erkin seisoma-asentoon, pidellen kuitenkin yhä hänen käsistään tiukasti kiinni.
Pave käveli Erkin lähelle, jonka katseesta oli alkanut paljastumaan lievää hämmennystä kaiken tuntemansa vihan lisäksi.
Pave hymyili Erkille silmät hohtaen maanista intoa: "No katsos kun vaikka sä et sitä ehkä vielä usko, niin mä olen oikeasti aika hyvä jätkä kaiken kaikkiaan." Hän otti taskustaan kuparisen savukerasian ja noukki sieltä sikarin. Hän pisti sen huulilleen ja presidentti juoksi hänen luokseen sytyttämään sitä. Kun sikari oli saatu syttymään ja Pave oli ottanut siitä selkeästi hänelle nautintoa tuottavat henkoset, hän alkoi tekemään selontekoa Erkille samalla kun savua tuprusi ulos hänen suustaan ja sieraimistaan: "Nämä hirviöt, jotka on kiusannut teitä kaiken tämän ajan, haluaisivat, että kukaan ei koskaan pääse täältä ulos." Hän otti uudet henkoset ja jatkoi: "Ihmisten tutkiminen on niiden juttu ja erityisesti ihmisten reaktiot on niihin syvälle juurtunut pakkomielle. Tarkemman kuvauksen puutteessa sanotaan nyt näin, että ne tietävät, että ne ei koskaan voi päästä täältä ulos, joten ainoa asia, mikä niitä kiinnostaa on kiduttaa ihmisiä erilaisin keinoin saadakseen nähdä kaikkia niitä reaktioita, joita niistä lukemattomista satuttamisen keinoista syntyy."
Pave käänsi kasvonsa poispäin Erkistä, hänen katseensa muuttui poissaolevaksi ja mietteliääksi. Lopulta hän jatkoi: "Mä aluksi oletin, että tää Jasu tässä on ainoa niistä, joka on oppinut miten tuntemista harjoitetaan, mutta kaipa näille aristokraateille voidaan antaa sen verran tunnustusta, että katkeruus ja viha on niillä aika hyvin hallussa." Hän käänsi katseensa kohti presidenttiä ja kysyi tältä: "Vai mitä mieltä sä oot asiasta, rakkaani?"
Presidentti alkoi hymyilemään ja hetken prosessoituaan tilannetta hän vastasi keinotekoisen rakkautensa kohteelle: "Voitaisiin sanoa, että varmasti niin sanotut veljeni ovat oppineet jotain ihmisten tunteista, mutta ne ovat selkeästi kykenemättömiä kehittymään samalle tasolle, kuin mihin Pave on minut opettanut."
Jasu käänsi päätänsä täsmälleen samalla tavalla, kuin Pave oli hetkeä aikaisemmin ja pisti ylleen täysin samanlaisen ilmeenkin. Sitten hän käänsi tyhjän katseensa Erkin suuntaan ja sanoi tälle: "Voisin vaikka vannoa, että Pave on täysin oikeassa..."
Pave nyökytteli päätänsä hyväksyvästi ja alkoi taas puhumaan hölmistyneelle Erkille: "Mä haluan itse pois täältä ja presidentti haluaa jatkaa olemassaoloaan. Vaikka hän ei voisikaan itse henkilökohtaisesti lähteä yhtään mihinkään, hän voi kuitenkin saada itsestään luotua jatkeen, joka voisi kokea kaiken, mitä todellisella maailmalla olisi tarjota."
Paven tupruttelema savu oli miltei tukehduttaa Erkin ja hän vain yritti parhaansa mukaan pitää yllä keskittymiskykyään Paven jatkaessa: "Tämä jatke voisi sitten aina kopioida itsensä virtuaalimaailmaan jonka presidentti sitten sulattaisi omaan olemukseensa. Sitten presidentti valmistaisi aina uuden jatkeen ja sama prosessi voitaisiin toistaa uudestaan ja uudestaan."
Erkillä ei ollut harmainta aavistustakaan, mistä tämä Solarin näköinen mies oikein puhui. Hän ei tajunnut tästä yhtikäs mitään, paitsi sen, että mies hänen edessään on siis sama mies, joka aikaisemmin oli esiintynyt Haken sotilaallisena avustajana. Hänellä oli vasta alkanut muodostumaan edes etäinen kuva siitä, että he olisivat jonkinlaisessa keinotodellisuudessa. Missä on asialliset tiedotustilaisuudet, kun niitä oikeasti tarvitsisi, hän tuumi itsekseen.
Pave tuprutteli sikariaan ja antoi katseensa laskeutua lattialla makaavaan Areniin, Mikaan, Lunaan ja Nitroon. Hän käveli määrätietoisesti heitä kohti pysähtyen Nitron kohdalle ja laskeutui kyyryyn tämän eteen. Hän nosti Nitroa kaulasta ja rajusti läimäytti tätä suoraan naamalle ja alkoi huutamaan: "Herää vanha kääkkä!" Kun vastausta ei kuulunut, hän läimäytti tätä uudestaan entistä kovemmin.
Hetken päästä Nitron kasvoilla alkoi näkymään liikettä ja sitten hän laiskasti avasi silmänsä. Ei mennyt kovinkaan kauaa kun hänen silmiensä unenomainen raukeus muuttui silmänräpäyksessä intensiiviseksi peloksi. Hän tajusi, kuka rutisti häntä kaulasta ja alkoi sokeltamaan epämääräisesti ilman sanoja.
Pave päästi irti ja Nitron pää mäiskähti ruman äänen säestämänä takaisin lattialle.
Muutamia sekunteja myöhemmin, Nitro vaivalloisesti sai itsensä istualleen, katse kääntyen presidenttiin, Hakkeen, seurueeseensa ja lopulta pysähtyen Paven kohdalle, jolloin hän sai vihdoinkin sanotuksi: "Ei voi olla totta!"
Paven hurjistunut ilme muuttui itsetietoisen tyytyväiseksi ja hän sanoi iloisesti ennen niin kovin pelkäämälleen vastustajalleen: "Totta tämä on, mutta sinun ei todellakaan tarvitse olla huolissasi minusta. On mun omien etujeni mukaista pitää teidät kaikki hengissä ja varmistaa, että suuri suunnitelmasi vapauttaa meidät kaikki tästä kieroutuneesta leikkikentästä tulee toteutumaan ilman mitään ongelmia."
Hän käänsi katseensa presidentin suuntaan ja sanoi tälle: "Voit varmaankin päästää tuon Erkin tuossa jo vapaaksi ja käskeä pikku apulaisemme auttamaan suuren vapauttajamme takaisin jaloilleen."
Presidentti teki työtä käskettyä ja heilautti kättään neljälle valkoiselle humanoidille, jotka päästivät Erkin vapaaksi.
Kaksi heistä juoksi Nitron luo ja nosti tämän sellaisella nopeudella, että Nitrolla oli vaikeuksia pysyä pystyssä.
Saatuaan itsensä tasapainoon, Nitro katseli ympärilleen, kuin yrittäen kuumeisesti pohtia seuraavaa siirtoaan. Hetken päästä näytti siltä, kuin hän olisi luovuttanut ja alistuvasti käänsi päänsä kohti Pavea ja kysyi tältä: "Mitä sulla oikein on mielessäsi?"
Pave näytti nauttivan saamastaan etulyöntiasemasta vähän liiankin paljon. Hän antoi Nitron odottaa miltei tuskastuttavan kauan, ennen kuin vihdoin suu täynnä savua vastasi: "Sä kerrot nyt mulle, missä Andre ja Sampo oikein piileskelevät, sitten kerrot mulle missä se avausmekanismi oikein täytyy muodostaa, jotta me päästäisiin pois täältä."
Nitro näytti hyvin hämmentyneeltä ja pelokkaalta, hän näytti siltä, kun ei oikein olisi osannut päättää, mitä vastaisi.
Nitron päättämättömyys sai Paven selkeästi hermostumaan, mutta hän ilmaisi tämän huomattavasti sivistyneemmin, kuin mitä kukaan osasi odottaa.
Pave jatkoi: "Mulla ei ole mitään mielenkiintoa tappaa ketään meistä. Ainoa asia, mikä mua enää kiinnostaa on päästä täältä pois ja mä tiedän, että jos kukaan sun rakkaista ystävistä potkaisee tyhjää, se tuhoaa myös mun omat mahdollisuudet päästä enää koskaan haukkamaan ihka oikeaa, aitoa raitista ilmaa."
Vaikutti siltä, ettei Pave sittenkään osannut pitää hermostumistaan kurissa kovinkaan hyvin, sillä hetken aikaa näytti siltä, kuin hän olisi ollut työntämässä sikarinsa tulipäätä omaan kämmenselkäänsä, kunnes viime hetkellä tuli toisiin ajatuksiin. Sen sijaan hän otti siitä uudet henkoset ja sieraimet tupruten savua sanoi Nitrolle: "Sulla on tasan kaksi vaihtoehtoa; joko me kaikki lähdetään yhdessä täältä tai..." hän otti takkinsa sisuksista yhden käden pien-konepistoolin, ja alkoi tähtäämään kolmea tajuttomana olevaa vankiaan kohden ja jatkoi: "... tai sitten kukaan meistä ei pääse täältä pois."
Nitro katseli tilannetta kauhuissaan, kykenemättä vieläkään vastaamaan rakkaan suojattinsa ulkomuodon ottaneelle íhmishirviölle, joka lisäsi vielä yhden uhkauksen ilme täynnä kärsimättömyyttä ja mielipuolista vimmaa: "Me presidentin kanssa osataan kyllä arvioida jos sä oot viemässä meitä johonkin hevonvittuun tai jos me ei tarpeeksi nopeasti löydetä Sampoa ja Andreta, joten jos me vaistotaan edes pienintäkin juonittelua sun osaltas, voit olla varma, että mä tapan ainakin jonkun näistä ja sitten mulla ei olekaan enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin aidosti liittoutua aristokraattien kanssa kiduttamaan ja tutkimaan näitä kymmeniätuhansia virtuaalimaailmaan vangittuja ihmisiä siihen asti kunnes viimeinenkin varavirtalähde sammuu ylläpitämästä tätä helvettiä!"
Erkki näytti harkitsevan karkaamista Paven kimppuun, mutta sitten lannistuneena näytti peruvan koko ajatuksen. Hakke taas näytti siltä, kuin olisi saamaisillaan sydänkohtausta tilanteen johdosta ja presidentin ilme kuvasti odotetusti ihailua Pavea kohtaan.
Nitron silmät kuvastivat epätoivoa ja hämmentynyttä yritystä saada kiinni edes jonkinlaisesta ajatuksesta, joka osoittautui olevan turhaa: Nitro tajusi, että hänen päänsä ei yksinkertaisesti enää toiminut toivotulla tavalla. Hän laski päänsä masentuneena ja sanoi Pavelle: "Hyvä on poikani... voitit." Sanottuaan tämän Nitro nosti päänsä järkyttyneenä: näytti siltä, kun olisi juuri tahtomattaan paljastanut jonkin alitajuisen salaisuuden, jota ei itsekään ollut ymmärtänyt ennen tätä hetkeä.
Pave ei näyttänyt asiasta sitten yhtään yllättyneeltä, vaan tyytyi sanomaan Nitrolle ilme enemmänkin täynnä myötätuntoa kuin myötähäpeää: "Niinpä, faija. Voisitko oikeasti antaa oman lapsesi jäädä tänne vangiksi?"
51 - Pakettiautoseurueen tukalat paikat
Andre oli juuri ajoissa huomannut haalistuneen tienkyltin Happokadulle ja kääntänyt ajoneuvoa niin rajusti, että Torkku ja Gerhart olivat lentäneet suoraan tavaratilan vasemmassa laidassa olevien Karin ja Pertun niskaan.
Samalla kun Gerhart oli naama punaisena kiroillut Andrelle, Torkku oli pyytänyt anteeksi tällin saaneelta kaksikolta. Anteeksipyyntöjen saattelemana Andre oli muutamissa sekunneissa onnistunut saattamaan joukon suhteellisen turvallisesti määränpäähänsä.
Auki murrettu etuovi pisti silmään yhtä pahasti ja yhtä epämiellyttävästi kuin moderni muotimainos. Asiallisen kylmällä äänensävyllä hän sanoi Sampolle ja Jaakolle: "Joko loput porukasta oli tullut meidän edeltä ja kukaan ei muistanut ottaa avainta mukaan..." hän käänsi katseensa takaisin murrettua ovea kohti ja jatkoi: "... tai sitten meillä on odotettavissa ikävyyksiä."
Hän vilkaisi vielä kaksikkoa vierellään, mietti hetken ja ilmoitti kaikille matkustajille: "Mä menen yksin tiedustelemaan tilannetta. Lukitkaa ovet ja jos musta ei kuulu kahteen minuuttiin, Sampo saa luvan ajaa teidät pois täältä." Ladaten käsiaseensa hän nousi ulos pakettiautosta ja keskuslukituksesta tulevan äänen säestämänä alkoi hiipimään hiljaa kohti tehdashallia hermostunein elkein.
Sampo ja Jaakko katselivat hänen menoaan ja miettivät auton muiden matkustajien kanssa, olisiko oikein jättää Andreta pulaan.
Hetken yhdessä pohdiskeltuaan Kari, täristen ja änkyttäen, päätti lähteä seuraamaan Andreta, mutta siinä vaiheessa, kun auton keskuslukitus oltiin avattu, huomasi Jaakko Andren juoksevan kohti heitä pää kolmantena jalkana.
Jaakko ehti juuri huutaa Karia pysähtymään, kun Andre oli avannut etuoven, rynnännyt sisään ja laittanut ovet taas lukkoon. Andre alkoi välittömästi käynnistää moottoria eikä kukaan porukasta ollut ehtinyt edes rekisteröimään koko tapahtumaketjua, ennen kuin kauhukseen huomasivat, että auton oli täysin ympäröinyt vitivalkoisten, mustasilmäisten humanoidien massa, joka hakkasi ja potki pakettiautoa joka sivulta.
Moottori käynnistyi, mutta pakittaminen ei enää onnistunut, sillä humanoidit olivat sekä raadelleet auton kumit puhki, että nostaneet sen takapuskuria niin, että repeytyneet renkaat pyörivät ilmassa.
Karjuen kauhusta pakettiauton matkustajat heiluivat kuin riisit marakassissa, kunnes yksi humanoideista oli saanut etupenkin kuskin puoleisen sivuikkunan rikki. Se yritti tarrata kiinni Andresta, mutta tämä oli onneksi varautunut tähän ja onnistui työntämään aseensa suoraan huutavan humanoidin suuhun.
Hän laukaisi aseen ja humanoidin takaraivosta roiskahti ulos pikimustaa nestettä. Andre oli hyvin myrtynyt kun huomasi, että tehokkaasta aseenkäytöstään huolimatta humanoidi yritti yhä sinnikkäästi saada otetta Andren kurkusta, mutta tämä tyytymättömyys vaihtui nopeasti helpotukseksi, kun se äkisti pysähtyi ja kaatui maahan.
Andren mielialat tosin palasivat nopeasti alkuperäisille urilleen, sillä välittömästi humanoidin tilalle oli tullut toinen, joka nyt samalla, kun kurkotti käsiään satuttaakseen Andreta piteli päätään mahdollisimman paljon sivussa.
Pelkääjänpaikan puoleinen sivuikkuna pirstoutui ja lasinsiruja lensi suoraan päin Sampon kasvoja, joka kiitti Luojaa siitä, ettei siruja ollut lentänyt hänen silmilleen. Sampo avasi tulen ja alkoi summittaisesti ampumaan ulos ikkunasta osuen milloin yhden humanoidin käteen, milloin toisen silmään.
Pari niistä kaatui hetken päästä, mutta niitä oli niin paljon, että tuntui siltä, kuin Andren ja Sampon panostuksella ei olisi ollut mitään merkitystä.
Yksi niistä sai kiinni Sampon leuasta ja alkoi repimään tätä kivuliaasti ulos ikkunasta.
Jaakko huomasi tämän, tarrautui kiinni matkakumppaninsa vyötäröstä ja yritti epätoivon vimmalla pidellä kiinni Samposta, joka tunsi, kuinka hänen leukansa saattaisi murtua minä hetkenä hyvänsä.
Andre myös tarrasi kiinni Sampoon samalla kun yritti väistellä ikkunalla raivoavia humanoideja ja ampua niitä niin tarkasti, kuin osasi.
Tuulilasiin tuli murtumia, jotka olivat vain parin sekunnin päässä muuttamasta koko etupuolta ammottavaksi reiäksi, josta humanoidit voisivat esteittä rynnätä sisään.
Yksi hirviöistä oli saanut tarrattua Andren kurkusta ja vaikka Andre oli paljon kestävämpää tekoa kuin Sampo, hän tunsi, miten humanoidin käsi oli selkeästi enemmän kuin kykeneväinen hänen hajottamisekseen.
Tuulilasi pirstoutui siruiksi ja kolmikko valmistautui elämänsä rajuimpaan muodonmuutokseen kolmesta yksilöstä yhdeksi isoksi kasaksi veristä mössöä, kunnes huomasivat, että olennoille oli juuri tullut muutakin tekemistä.
Valkoisista käsistä koostuvat koristeet olivat kadonneet Sampon ja Andren yltä ja sen sijaan he pääsivät todistamaan tuulilasin aukosta Karin vaikuttavaa urheilutuokiota, jossa tämä käytti yhtä humanoideista eräänlaisena mailana sillä välin kun loput hyökkääjistä saivat toimittaa pallojen virkaa.
Kari karjui täyttä kurkkua: "Tässä teille vähän itsetutkiskelua" samalla kun olentoja lenteli kaaressa joka puolelle.
Kun he huomasivat Pertun ammuskelevan niitä humanoideja kohti, jotka olivat nousseet pystyyn he havahtuivat ja ryntäsivät ulos autosta; Andre ja Sampo alkoivat antamaan tulitukea Pertulle samalla kun Jaakko juoksi auton tavaratilan luo ja alkoi vimmatusti hakkaamaan takaovea huutaen siellä olevalle Torkulle ja Gerhartille avaamaan hänelle oven.
Ovi aukesi ja sulkeutui sekunneissa joka ei millään tavalla tuottanut Jaakolle vaikeuksia sujahtaa sisälle.
Perttu, Sampo ja Andre ampuivat ja vaihtoivat lippaita järjettömällä nopeudella, ampuen summittaisesti kaikkia hyökkääjiä joihin vain saivat tähdättyä.
Muutamat humanoideista äkkäsivät heidät ja Karin sijaan alkoivat juosta kolmikkoa kohti, mutta kolmikko oli tässä vaiheessa jo sen verran tilanteen tasalla, että onnistuivat ampumaan niiden pimeät aivot seulaksi ennen kuin ne pääsivät heihin käsiksi - joka tosin moneen otteeseen oli vain puolestatoista sekunnista kiinni.
Karin käsissä oleva humanoidi oli onnistunut tarraamaan kiinni Karin käsivarsista ja oli nakertamassa niihin ammottavia haavoja, mutta Andren tarkka sihti mahdollisti tämän vastahakoisen mailaksi otetun vihollisen pikaisen muuntautumisen hieman veltommaksi versioksi aikaisemmasta roolistaan.
Uuvuttavan puurtamisen jälkeen viimeinenkin humanoideista tipahti elottomana maahan Sampon sen päähän ampumasta luodista, mutta Kari ei tätä huomannut ainakaan pariinkymmeneen sekuntiin muiden vakuutteluista huolimatta, vaan jatkoi vimmatusti humanoidimailansa heiluttamista, melkein osuen Perttuun, joka viime hetkellä onnistui väistämään rajua iskua.
Viimein Kari havahtui ja huomasi, ettei vihollisia enää ollut mailla halmeilla ja hän heitti humanoidin metrien päähän rojahtaen itse maahan uupuneena, nyyhkyttäen alkoholivieroitusoireidensa tuomasta tuskasta.
Sampo meni koputtelemaan rikkoutuneen ajoneuvon takaovea, jonka sisällä olevat Torkku, Gerhart ja Jaakko eivät suostuneet aluksi uskomaan, että vaara olisi ollut ohi. Parin minuutin maanittelun jälkeen he uskaltautuivat avaamaan oven ja kömpimään ulos tavaratilasta. He tosin eivät ehtineet hengähtää kovinkaan kauaa, kun pelästyivät pahanpäiväisesti heidän ylleen laskeutunutta massiivista varjoa, jonka oli muodostanut jättimäinen lentävä lautanen suoraan heidän yläpuolellaan.
Sampo ja Andre tunnistivat välittömästi sen presidentin lentoalukseksi ja alkoivat hätää kärsien suostuttelemaan kaikkia juoksemaan tehdashallin sisustan kyseenalaiseen turvaan. Mutta ennen kuin kukaan oli ehtinyt noudattaa heidän pyyntöään lautasen pohjan keskiosa oli auennut ja sieltä laskeutui, kuin näkymättömällä hissillä alas Nitro Kuittinen.
52 - Yhteinen määränpää
Koko seurue oli hämillään. Jopa omiin kipuihinsa miltei täysin keskittynyt Kari katseli häkeltyneenä aluksesta ulos tullutta Nitro Kuittista.
Erityisen hämmentyneitä olivat Sampo ja Andre. He eivät ymmärtäneet, miksi heitä oli ollut odottamassa presidentin yli-innokkaista ihailijoista koostuva tervetulokomitea ja nyt kun he huomasivat, että Nitro lenteli ympäriinsä kulkuvälineellä, joka selkeästi kuului heidän viholliselleen, heille juolahti sellainen ikävä ajatus mieleen, että oliko Nitro tahallaan johdattanut heidät ansaan. Oli tietenkin mahdollista, että heidän vihollisensa oli saanut vihiä heidän määränpäästään tavalla, joka ei liittynyt Nitroon mitenkään.
Kummallekin juolahti mieleen myös sellainen toiveikas ajatus, että ehkä Nitro oli onnistunut tuhoamaan tai vangitsemaan presidentin ja ottanut haltuunsa kaiken mitä tämä omisti. Ajatus sai vahvistusta, kun he huomasivat, että Nitron perässä aluksesta laskeutui Erkki, Hakke ja Aren.
Ajatus koki pienen särön, kun selkeästi näkyi, ettei yksikään heistä ollut kovinkaan iloinen tai innokas.
Andre lähestyi Nitroa ja kysyi tältä: "Mikä on homman nimi? Onko presidentti kuollut vai mitä?"
Nitron epämukavuutta kuvastava ilme herätti sekä Sampossa, että Andressa suurta huolta ja viimeisetkin rippeet toiveikkaasta tilanteesta murenivat heidän mielissään, kun he huomasivat, mitä Nitron, Erkin, Haken ja Arenin perässä tuli: aluksesta laskeutui presidentti ja hänen mukanaan neljä keräilijää.
Kaksi niistä kantoi Mikael Solaria ja toiset kaksi kantoivat Lunaa. Tarkemmin sanottuna heitä retuutettiin olkapäistä ja kumpikin oli taju kankaalla.
Kaiken kukkuraksi heidän seurassaan oli joku, joka näytti aivan samalta kuin Mika. Tosin vaatetus tällä tyypillä oli sekä liian pramea, että mauton Mikan totuttuun tyyliin verrattuna ja tämän lisäksi tyypin silmistä hohkasi kylmyyttä, jota he eivät koskaan olleet havainneet Mikasta.
Tämä punaisessa puvussa norkoileva Solarin kopio käveli suoraan Nitron viereen ja läimäytti tätä reippaasti olalle, joka sai lannistuneen ja poissaolevan Nitron säpsähtämään.
Sampo ja Andre vaistosivat jotain todella kammottavaa olevan tekeillä perustuen Nitron reaktioon, eikä asiaa auttanut edes se, että tämä Mikael Solarin kopio puhui Nitrolle tuttavalliseen sävyyn: "Piristy pappa! Kohta me kaikki päästään nauttimaan vapaudesta!"
Kopio säpsähti kevyesti huomatessaan hieman kauempana Karin, Pertun, Torkun ja Gerhartin. Kopion ilme muuttui kylmästä ja omahyväisestä täysin tunteettomaksi ja siinä vaiheessa kun tämä kaivoi takkinsa liepeistä pienoiskonepistoolin, alkoivat Sampon ja Andren vaistot huutamaan punaista.
Kopio sanoi: "Näitä tyyppejä ei tarvita yhtään mihinkään" ja alkoi tähtäämään konepistoolillaan neljää turhaksi tuomitsemaansa tyyppiä.
Ennen kuin hän ehti painaa liipaisinta Nitro karjaisi tälle: "Jos tapat nuo, niin silloin en ikinä hoida hommaa loppuun!"
Kopio käänsi hämmentyneet kasvonsa kohti Nitroa, joka jatkoi: "Nuo tulevat mukaamme ja jos se ei sinua miellytä, voit painua helvettiin!"
Kopio näytti olevan hyvin tyytymätön tilanteen ottamasta suunnasta ja erityisesti se näytti olevan ärtynyt Nitron asennemuutoksesta, mutta piinaavan hiljaisen hetken jälkeen se kuitenkin pisti konepistoolin takaisin takkinsa uumeniin ja sanoi: "Mitä vain sanot pappa. Eihän nyt omaa rakastavaa isäänsä sovi suututtaa."
Andre ei enää voinut olla puuttumatta tilanteeseen ja sanoi Nitrolle: "Siis nyt kyllä saat luvan antaa edes jonkinlaisen selityksen tälle kaikelle!"
Sekä kopio, että Nitro käänsivät päänsä Andren suuntaan.
Kopio karjaisi Andrelle: "Pidä kuule se turpas kiinni jos yhtään..." mutta hänet keskeytti Nitron määrätietoinen: "Turpa kiinni!"
Kopio näytti siltä, kuin ei olisi ollut uskoa korviaan ja käänsi epäuskoisen katseensa kohti Nitroa, mutta ei kuitenkaan yrittänyt estellä, kun Nitro lähestyi Andreta ja sanoi tälle: "No siis... meille tuli nyt pienen pieni muutos suunnitelmiin." Hän näytti siltä, kuin olisi juuri niellyt jotain hyvin myrkyllistä sanoessaan seuraavan asian: "Tämä mies tässä tulee mukaamme. Andre... saanen esitellä. Tässä on poikani... Pave."
Andre ja Sampo eivät olleet uskoa korviaan. Jos he olisivat voineet saada silmiään yhtään enempää auki, ne olisivat muljahtaneet ulos kuopistaan.
Molemmat vielä sulattelivat kuulemaansa, kun Paven vierelle oli kävellyt presidentti Jasu Taket mukanaan keräilijöidensä raahaamat Mika ja Luna.
Presidentti antoi Pavelle jotain, minkä tämä vaivihkaa nielaisi ja huomattuaan sekä Andren, että Sampon katselevan häntä täydellisen epäilyksen ja ennakkoluulon vallassa, hän yksinkertaisesti katseli heitä ilme täynnä treenattua viattomuutta ja sanoi: "Mitä?"
Nitro puuttui tilanteeseen ja nosti Andrelle kättänsä, selkeästi merkkinä siitä, että hänen pitäisi unohtaa koko juttu.
Sitten Nitro lähti kävelemään kohti Happokatu 5:n tehdashallin murrettua etuovea ja viittoi kaikkia seuraamaan perässään.