Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 41-44
41 - Nitro Kuittisen suunnaton uhkapeli
Viisi erittäin hämmentynyttä miestä kinasteli keskenään Erkki Kaurasen palkkalistoilla olevan talonmiehen olohuoneessa liittyen vanhaan CEE:n omistamaan kulissifirmaan nimeltään Lyytisen Tomaatit Oy.
Kaikilla oli enemmän tai vähemmän toisistaan eroava, omasta mielestään tilanteeseen sovelias toimintamalli: Kari oli sitä mieltä, että heidän velvollisuutensa olisi välittömästi kerätä kasaan kaikki loput heidän ryhmästään, ennen kuin he suuntaisivat kohti myrkkyjätemetsiä.
Perttu, huomautettuaan Karille, että ryhmän kasaaminen ei eroaisi millään muotoa päättömästä ympäriinsä ajelusta ennen kuin heillä olisi edes etäistä vihjettä siitä, mihin heidän ystävänsä olivat kadonneet, oli taasen ollut sitä mieltä, että ainakin juuri tällä hetkellä kannattaisi mieluummin odottaa.
Jaakko oli sitä mieltä, että hänellä ei ole osaa, eikä arpaa koko asiaan, Torkku ei voinut ajatella muuta, kuin päästä äkkiä polttamaan pilveä ja Gerhart yritti vaatia itselleen Karilta uutta olutta.
Sitten jokin omituinen, sanoinkuvaamaton ääni havahdutti heidät näkemään, kun yhtäkkiä ilma heidän ympärillään oli alkanut väreilemään. Kun se oli lakannut, heidän edessään seisoi Nitro Kuittinen, vierellään Andre ja Sampo Alponen.
Nitro kääntyi Andren puoleen ja sanoi tälle: "Sä tiedät mitä kertoa niille ja mitä tehdä. Happokatu 5., okei?" ja tähän Andre vastasi hieman heikosti, mutta määrätietoisesti: "Joo, voit luottaa meihin..."
Nitro kätteli sekä Andreta, että Sampoa ja sitten kääntyi sekavaa viisikkoa kohti ja sanoi heille: "Teitä kaikkia ei todellakaan tarvita siinä, mitä pitää tehdä, mutta olette kuitenkin tervetulleita liittymään suuren pakoretken valmisteluihin!"
Hän erityisesti loi katseensa Gerhartiin, Torkkuun ja Jaakkoon, lisäten: "Te kolme saatte erityisesti nyt ottaa sen päänne pois perseestänne ja ymmärtää, että täällä ei ole enää kenellekään mitään tulevaisuutta. Tehkää kuten tää Andre sanoo, niin teillä on mahdollisuudet edes jonkinlaiseen todelliseen elämään!"
Hän lopuksi keskitti huomionsa Kariin, suoden tälle ovelalla katseella varustetun hymyn ennen kuin nyökkäsi ja katosi.
42 - Aren Fredriks tulee katumapäälle
Aren oli juossut 'yhtiön' tukikohdasta pää kolmantena jalkana kauhusta suunniltaan. Noin puolen tunnin verran juostuaan hän oli saanut sen verran ravisteltua itsestään paniikkia tajutakseen, miten kammottavan virheen oli tehnyt. Aren on ollut sen verran paljon kentällä ymmärtääkseen eron taktisen vetäytymisen ja pelkuruuden välillä, että tajutessaan syyllistyneensä jälkimmäiseen hän tästä syntyneen tunteen inspiroimana sai itsensä vihdoin pysähtymään.
Tietenkään hän ei ollut kyennyt ollenkaan edes havainnoimaan ympäristöään juoksunsa aikana ja nyt hän vihdoin huomasi, miten erityisen kammottava hänen tämänhetkinen olinpaikkansa on verrattuna jopa siihen kauhujen metsään, missä oli viettänyt aikaa Andren, Lunan ja Mikaelin kanssa.
Kyse ei ollut siitä, että tämä metsä olisi ollut jotenkin aavemaisempi, pimeämpi tai likaisempi, vaan nimenomaan siitä, miten siitä puuttui noiden piirteiden lisäksi kaikki muu todellinen. Puut olivat erityisen muovisen näköisiä, ruohikko ja puskat näyttivät vastenmielisiltä, huonoilta halpakopioilta ja normaalisti eläinten aikaansaama taustamelu muistutti enemmänkin jonkin typerän lelun piipitystä ja rätinää. Äänet kuulostivat siltä, mitä joku pommisuojassa koko elämänsä elänyt olisi kuvitellut linnun laulun ja hyönteisten surinan kuulostavan.
Kaikesta tästä huolimatta Aren oli tuntevinaan, että jokin mahdollisesti tarkkaili häntä. Se ei ollut samanlainen tunne, kuin jos joku pahantahtoinen ihminen väijyisi häntä, tai kun jokin nälkäinen petoeläin olisi hänen perässään. Tunne oli ennemminkin etäinen, mutta samalla sinnikäs, joka samanaikaisesti teki siitä sekä ahdistavan, että ärsyttävän. Sitten se muuttui vihlovaksi ulvonnaksi hänen päänsä sisällä ja siitä hän muisti jotain kammottavaa. Jotain, mitä ei ollut nähnyt, mutta oli tuntenut monta kertaa ollessaan Andren, Mikan ja Lunan kanssa painajaismetsässä.
Aren ei voinut enää muuta kuin kääntyä takaisin ja juosta tukikohtaan yhtä nopeasti, kuin oli sieltä paennutkin. Aren tunsi, että hyvästä kunnostaan huolimatta hänen voimansa olivat silti loppumassa.
Vihlova tunne hänen päässään oli alkanut vahvistua ja hän pelkäsi, ei vaan tiesi, että mikä tahansa sen aiheutti oli päässyt hänestä jyvälle jo paniikinomaisen juoksunsa alkuvaiheissa. Hän katsoi taakseen, eikä nähnyt mitään, mutta kun hän katsoi uudestaan eteensä, pysähtyi hän niin kovalla voimalla, että kaatui naama iskien suoraan mullankaltaiseen maaston irvikuvaan. Hän nosti katseensa ja näki edessään jonkinlaisen epämuodostuneen, kuusijalkaisen, jättiläismäisen liskon.
Sen keho ja pää oli täynnä vastenmielisiä, kovettuneita paiseita. Se seisoi muutaman metrin päässä Arenista selkeästi valppaana ja valmiina hyökkäämään. Aren huomasi, että olennolla ei ollut silmiä, mutta se ei kyllä antanut Arenille sitten minkäänlaista toivoa selviytymisestä.
Hän oli kivuiltaan miltei kykenemätön edes liikkumaan, saati juoksemaan. Aren ei voinut muuta, kuin valmistautua kuolemaan tai pahempaan. "Herra Jumala, auta minua" hän huomasi itsensä kuiskaavan.
43 - Nitro Kuittinen nuhtelee Mikaelia
Hakke Mäntynen heräsi itkuun. Muutamia sekunteja siitä, hän koki suuren yllätyksen sen johdosta, ettei itku tullutkaan hänestä. Se, mikä ei sitten tullutkaan ihan niin suurena yllätyksenä oli se ikävä tunne, miten hänen housunsa olivat tahraantuneet hänen omasta paskastaan. Ainoa järkevä siirto, mikä hänelle tuli mieleen seuraavaksi, oli heittää housut ja kalsarit jorpakkoon ja sitoa vyötärölleen pitkäliepeisestä takistaan itselleen pienten säätöjen jälkeen tyydyttävän siveellinen lannevaate. Vasta sitten hän muisti, että hänellä oli ollut mitä erinomaisin syy paskoa housuihinsa alunperinkin. Hän alkoi taas välittää ympäristöstään sen verran, että vaivautui rekisteröimään kuulemansa itkun, joten hän vilkaisi raunioituneen lymypaikkansa kulman taakse ja hämmentyi hyvin syvästi. Hän näki sekä Mikaelin, että Lunan itkemässä hysteerisesti maassa. He yhä näyttivät erittäin epäterveiltä, mutta he olivat kuitenkin paremman näköisiä kuin aiemmin. Aluksi Hakke ei ollut erottanut mitään sanoja, mutta sitten hän tunnisti tietynlaisen kaavan, josta sai päätellyksi, että Mika toisti jotain samaa lausetta uudestaan ja uudestaan. Ainoa asia, mistä Hakke sai edes etäisesti selkoa oli se, että Mika sopersi jotain Nitrosta. Hakke säikähti, kun tunsi olkapäillään jonkun sormet ja oli iskemässä kyynärpäällään tätä yllättäjää päin näköä, mutta sitten pysäytti liikkeensä huomatessaan, kuka se oli: se oli Nitro Kuittinen. Hakke yritti parhaansa mukaan teeskennellä, että olisi yhä pelkkä viaton vanki, sanoen: "Sun täytyy auttaa mua! Mä en tiedä, mitä sairaita juttuja täällä oikein harrastetaan, mutta mitään hyvää ne..." ja sai siitä hyvästä mojovan iskun päin naamaansa, joka sattui niin pahasti, että häneltä lähti jalat alta.
Nitro vastasi Hakelle ääni täynnä kylmää vihaa: "Älä valehtele mulle, Bingo! Sä tiedät varsin hyvin, missä mennään. Sä oot tehny yhteistyötä Paven ja 0.1:n kanssa niin kauan kuin mä jaksan edes muistaa ja nyt paskanpuhumisen aika on todellakin loppu!"
Hakke, jota Nitro rutisti riveleistä nosti päänsä ja hengitti hyvin epätasaisesti, selkeästi peloissaan.
Hysteerisen itkun soidessa taustalla, nämä katselivat toisiaan ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan sanomatta sanaakaan.
Haken ilme muuttui pelokkaasta rauhallisen antautuneeksi kun hän vihdoin kysyi Nitrolta: "No siis... mitä mulle nyt tapahtuu? Aiotko sä tehä mulle sen, mitä mä ansaitsisin" hän sylki verta maahan ja jatkoi rehellisesti: "Mä uskoisin, että reiluuden sääntöjen mukaista olis se, että sä tappaisit mut tässä ja nyt..."
Mutta Nitrolla oli muita suunnitelmia kelmin varalle. Nitro katsoi Hakkea ensin vihalla, joka lopulta pehmeni myötätunnoksi ja vastasi: "Haluatko sä saada uuden tilaisuuden?"
Haken silmät laajenivat täydestä epäuskosta.
Nitro ei mielellään antaisi Hakelle uutta mahdollisuutta, mutta ikäväkseen hänellä ei ole muitakaan vaihtoehtoja. Nitro tarkkaan ottaen tarvitsee, kuten Pave oli jo järkeillytkin 0.1:n kanssa, Sampon, Andren, Mikan, Lunan, Erkin, Haken ja Arenin, jotta hän voisi luoda eräänlaisen psykologisen reitin, jonka turvin ihmiset saataisiin ohjattua irti virtuaali-illuusiostaan tappamatta heitä. Toisin, kuin 0.1 ja loput aristokraateista, vangitut ihmiset ovat yhä kytkettyinä omiin kehoihinsa, mutta tietokoneen luoma valetodellisuus on niin hienovaraisesti rakennettu lukitsemaan ihmiset siihen, että tarvitaan erityisesti rakentuneiden mielien esimerkkiä, josta kaikkien muiden alitajunnat voisivat ottaa mallia. Jos ihmiset vain kytkettäisiin irti johdoistaan, heille vähintäänkin tulisi massiivinen aivovaurio pelkästä järkytyksestä. Nitro tarvitsee Hakkea yhteistyöhön ja tietää, että keinotekoisesti asennettu tai ei, Haken nykyinen, juonitteleva persoona perustuu hänen alkuperäiseen persoonaansa, joka saattaa olla jopa pahempi kuin tämä, minkä virtuaalimaailman keskusohjelmisto on asentanut. Silti, Nitro on aina epäillyt, että Haken piirteet ovat enemmän tai vähemmän perustuneet ennemminkin pelkoon, kuin ahneuteen tai uteliaisuuteen. Jos Nitro nyt tarjoaa Hakelle ulospääsyä, Haken motiivit juonitella poistuisivat. Olisi yksinkertaisesti Hakelta liian tyhmää kieltäytyä olemasta nyt ihmisiksi.
Hakke ei osannut sanoa Nitron kysymykseen mitään, hän vain katseli Nitroa ilme täynnä hämmennystä, joten Nitro muodosti kysymyksensä uudenlaiseksi: "Mä kysyn sulta, haluatko sä täältä ulos?"
Tämä sai Haken aivot vihdoin hyrräämään kovaa vauhtia ja hän vastasi niin nopeasti, ettei miltei pysynyt itsensä perässä: "Siis... äh... mä." Hän keräsi itseänsä hieman ja vastasi uudestaan: "Tottakai!"
Nitro nosti Haken pystyyn varmistaen, että Hakke kykenisi omilla jaloillaan pitämään itseään tasapainossa ja irrotti otteensa. Sitten hän sanoi: "Ne perkeleet lupas sulle varmaan kaiken maan ja taivaan välillä, kunhan työskentelisit niille, mutta varmasti sunkin on täytynyt jossain vaiheessa tajuta, ettei niillä toheloilla kuitenkaan ole tarpeeksi ammattitaitoa saattaa ketään täältä pois. Puhumattakaan siitä, että olisiko ne edes halunneet lopulta päästää ketään muuta paitsi itsensä pois vaikka ne olisikin joskus saanu kaikki palaset yhteen?" Jos kyseessä olisi aidosti elävä, tietoinen olento Nitro saattaisi melkein tuntea sääliä 0.1:ä kohtaan, sillä jos tämä tekoäly jotenkin saisi itsensä ulos johonkin kannettavaan kehoon, sekään ei olisi mitään muuta, kuin kopio tänne päätyneestä persoonamatriisin kopiosta. Tietääköhän 0.1 tämän, Nitro mietti itsekseen. Nitrolla juolahti mieleen, että koska Pave on onnistunut saamaan tämän koneälyn ohjelmoinnit sen verran sekaisin, että se todellakin tottelee Paven kaikkia käskyjä, voi olla, ettei keinoälyä lopulta edes haittaa vaikka se ei koskaan pääsisikään täältä pois. Koneet kuitenkin toimivat sen perusteella, miten ne joko ohjelmoidaan, tai tässä tapauksessa, miten se on itse itsensä ohjelmoinut.
Hakke yhä tuijotti Nitroa, mutta selkeästi taustalla kuuluva Mikan ja Lunan hysteerinen itku alkoi käydä miehen hermoille. Tästä huolimatta Nitron oli kuitenkin pakko varmistaa, ettei joutuisi kokemaan mitään ikäviä yllätyksiä Hakelta ennen kuin olisi voinut mennä huolehtimaan kahdesta suojatistaan.
Nitro sanoi Hakelle: "Onko meillä sopimus?" ja ojensi kätensä Hakelle, joka salamannopeasti tarttui tätä kädestä, ravistaen sitä sellaisella innolla, joka voi tulla vain sellaiselta ihmiseltä, joka vihdoin on saanut vakuuttavan lupauksen vankilasta vapautumisesta.
"Odota tässä!" Nitro sanoi ja alkoi kävellä itkevää Mikaa ja Lunaa kohti. Hän asetti ensin kätensä Lunan olalle ja Lunan harmaa iho alkoi paranemaan silmissä.
Luna katsoi kyyneleiden täyttämien silmiensä läpi hämmentyneenä yläpuolelleen ja lopetti itkun kuin seinään. Luna halasi Nitroa jalasta ja Nitro polvistui istuvan Lunan tasolle ja vastasi halaukseen.
Sitten hän meni Mikan luokse, asetti kätensä tämän olalle ja toisin kuin Luna, Mika lopetti itkemisen jo ennen kuin tajusi, mitä tapahtui ja käänsi katseensa salamannopeasti kohti Nitroa.
Vaikka Nitron kosketus paransi hänen olemustaan ja oloansa, hänen ilmeensä oli silti täynnä uhmaa ja vihaa. Vihdoin Mika tuli järkiinsä ja tajusi, kuka häntä olkapäästä piteli ja viha hänen katseessaan suli kuin jää uunissa.
Nitro sanoi vihaisesti Mikalle: "Sun ei olis ikinä pitänyt taistella sitä hirviötä vastaan. Niiden voimat perustuu matkimiseen ja varastamiseen. Sulla ei ollut tarpeeksi kokemusta, että sä olisit voinut välttää sitä, että se varastaa sun voimias kaiken sen aikaa, kun sä sitä vastaan taistelet. Sä toimit aivan helvetin tyhmästi ja melkein kuolit! Tajuatko, että me tarvitaan sua! Sä olet yksi niistä tyypeistä, joiden hengissä pysyminen on elintärkeää sille, että kukaan pääsee täältä koskaan pois!"
Mika ei voinut muuta, kuin tuntea itkun palaavan kurkkuunsa, vaikka olikin iloinen Nitron läsnäolosta.
Nitro jatkoi pettyneenä: "Toisekseen: etkö sä ole oppinut mitään!? Sä et kertaakaan huutanut Jumalaa, Pyhää Henkeä tai Jeesusta Kristusta avukses..."
44 - Ihme
Aren katseli kauhusta suunniltaan, kun kammottava, vastenmielinen liskohirviö lähestyi häntä päästäen suustaan mitä epäsopivimpia ääniä liskoksi. Se urahteli, kuin jokin sairas ihminen, sairas kimeä-ääninen ihminen.
Aren ei kyennyt liikkumaan, hän pystyi vain katselemaan voimattomana kun otus laahusti häntä kohti yhä lähemmäs ja lähemmäs.
Vihdoin se oli aivan Arenin pään yläpuolella ja avasi kammottavan kitansa, päästäen vertahyytävän kirkaisun.
Aren melkein pökertyi löyhkään, mikä sen kidasta tuli ja siihen, että sen hampaat näyttivät jonkinlaisilta terävien hampaiden ja ihmisen hampaiden sekamelskalta ja se oli paljon, paljon isompi, kuin mitä olennon pään koko antoi ymmärtää. Sen sisältä tuli ulos kieli, joka muistutti enemmänkin jonkinlaista imukupilla varustettua lonkeroa, kuin kieltä. Juuri kun kieli oli miltei parin sentin päässä Arenin kasvoista, se yhtäkkiä pysähtyi kuin seinään.
Aren oli kuulevinaan jonkin murskaantuvan yläpuolellaan.
Kieli, sekä hirviön kita nousivat monta metriä hänen päänsä yläpuolelle ja se perääntyi hirveän tuskanhuudon saattelemana.
Aren ei ollut uskoa silmiään.
Jonkinlainen valoa hohkaava mies oli hirviön selkäpuolella ja oli törkännyt jättimäisen seipään suoraan sen selkään.
Hirviö yritti epätoivoisesti ravistella hyökkääjää irti, mutta valoa hohkaava mies ei osoittanut minkäänlaisia perääntymisen merkkejä. Se vain survoi seivästä entistä syvemmälle, väänsi sitä joka puolelle ja lopulta veti sitä edes takaisin, kuin yrittäen kaivaa olennon selkäpuolella olevaa haavaa isommaksi.
Hirviö huusi ja ravisteli, mutta jokainen seipäänliike näytti hidastavan sitä hiukan enemmän ja enemmän, kunnes lopulta se rojahti maahan.
Valoa hohkaava mies repi seipään hirviön selästä ja survoi sen hirviön pään läpi.
Liskon otsa murskaantui, kuin munankuori.
Aren huomasi suureksi helpotuksekseen, että päänsärky oli loppunut kokonaan. Hän nousi istumaan eikä voinut muuta kuin vain tuijottaa miestä, joka hymyili hänelle tomerasti.
Hetken Arenille hymyiltyään, mies sanoi tälle: "Terveiset Herralta Jumalalta, Jeesus Kristuksen Isältä ja Pyhän Hengen lähettäjältä!"
Aren oli kuin päähän lyöty. Hän todellakin oli toivonut, enemmän kuin mitään muuta, että Jumala pelastaisi hänet, muttei silti osannut odottaa villeimmissä unelmissaankaan, että Herra olisi oikeasti lähettänyt ihka oikean enkelin hänen avukseen. Aren yritti sanoa jotain, mutta pystyi vain änkyttämään.
Aren lopetti yrityksensä sanoa yhtään mitään ja myötätuntoisesti hymyilevä valoa hohkaava mies sanoi lempeästi Arenille: "Sun pitää nyt palata takaisin siihen tukikohtaan. Siellä sä tulet kohtaamaan Nitron, Lunan, Mikan ja Bingon!"
Tässä vaiheessa Aren onnistui vihdoinkin muodostamaan selkeän sanan ja laukoi: "Bingon?"
Valoa hohkaava mies vastasi: "Tee parhaasi antaakses tälle kelmille anteeksi, sillä Jumala tekee parhaansa antaakseen sinulle ja teille muille kelmeille anteeksi." Sitten annettuaan sanansa upota Areniin, tämä vielä lisäsi: "On olemassa tyyppejä, joille anteeksianto ei vain sitten millään kelpaa ja ne itsepintaisesti haluaa tuottaa kaikille harmia sitten vaikka hamaan ikuisuuteen asti. Sellaisia vastaan täytyykin taistella, mutta Bingolla on vielä toivoa. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Bingon kuuluisikin olla aidosti pahoillaan, mutta teillä kaikilla on kiire ja nämä asiat saavat luvan odottaa."
Aren mietti hetken enkelin sanoja ja nyökkäsi tälle. Sitten Aren nousi pystyyn ja lähti juoksemaan kohti tukikohtaa.