Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 37-40
37 - Hyvää huomenta, Sampo!
Sampo oli herännyt huutoon. Tai oikeastaan se ei ollut tarkkaan ottaen huutoa, vaan kovaäänistä vaikerrusta. Avatessaan silmänsä Sampo havaitsi istuvansa jonkinlaisessa ankeassa betonista valetussa huoneessa, jonka säälittävän himmeä kuupaton kattolamppu valaisi hänen verisiä, tuolin käsinojiin sidottuja ranteitaan.
Kolmas asia, minkä Sampo rekisteröi oli kammottava näky siitä, kun presidentti Jasu Taket sörkki pientä laitetta sylissään, joka oli kytkettynä Andren avattuun, tällä hetkellä onttoon kalloon.
Neljäs asia, minkä Sampo havaitsi oli pieni möykky lattialla, josta Sampo ei tokkuraisen tilansa johdosta aluksi osannut päätellä edes etäisesti, mikä se oikein olisi voinut olla, kunnes hän kauhukseen havaitsi, että sillä oli kitukasvuiset kädenkaltaiset ulokkeet, jolla se vaivalloisesti käsitteli savuketta, jota se poltteli kuvottavan näköisen, sulaneessa päässä olevan suunsa kautta.
Se katseli presidentin askartelua karikatyyrimäisen tylsistyneenä ja käänsi katseensa Sampon suuntaan sanoen: "On tääkin yks helvetin työmaa..." ennen kuin otti uudet henkoset. Puhallettuaan savut ulos se jatkoi: "Voi olla, että seuraavaks meidän täytyy myös käsitellä sua." Kuollakseen ikävystynyt ilme näytti kuin kivettyneen sen vastenmielisiin piirteisiin.
Tässä vaiheessa Sampolta lähti taju.
38 - Happokatu 5.
Perttu ja Jaakko olivat menneet kauhusta kankeiksi kuullessaan ison rysähdyksen, joka ei voinut olla minkään muun tuottama ääni, kuin Erkin rakennuksen pääoven lukon murskaantuminen ovien rämähtäessä apposen auki.
He olivat yhteistuumin menneet hiirenhiljaa piiloon Pertun siivouskomeroon ja toivoivat kumpikin, että mikä tahansa siellä olisikin ei olisi kovinkaan kiinnostunut Pertun vaatimattomasta kämpästä.
Heidän hiljainen pyyntönsä ei toteutunut, kun he kuulivat myös Pertun etuoven kokeneen saman kohtalon noin minuutti ensimmäisen rysähdyksen jälkeen. Varautuen siihen, että he kumpikin saattaisivat kuolla tai joutua kidutettavaksi, he kuulivat hitaita ja laahaavia askeleita, joiden ääni koveni ja koveni ja koveni. Lopulta, askeleiden ääni pysähtyi kuin seinään. He olivat melkein jo valmiita hengittämään, kunnes siivouskaapin ovi avattiin rajusti ja he huusivat kauhusta vain huomatakseen, että heidän edessään seisoi Kari ja hänen takanaan kaksi tuntematonta yksilöä, jotka näyttivät olevan humalassa.
Jaakko karjaisi kuin perseeseen ammuttu karhu Karille: "Mitä vittua sä oikein säikäytät kunnon ihmisiä tolleen!" Jaakko vilkaisi Karin olan yli Pertun revittyä ovea kohti ja jatkoi: "Sen lisäks oot vielä rikkonu Erkin ja Pertun omaisuutta!"
Tämän kuullessaan Karin takana olevat kaksi juopunutta henkilöä säikähtivät niin pahanpäiväisesti, että kompastuivat ja kaatuivat perseelleen maahan.
Karikin näytti, kuin havahtuneen jonkinlaisesta transsista ja hänen katseensa oli muuttunut kuin salamaniskusta vihaisesta ja etäisestä katuvaisen pelästyneeksi. Ensimmäinen asia, mitä Kari Jaakolle vastasi oli: "Öhh... anteeksi." Tätä seurasi pitkät selitykset siitä, miten hänen on pakko saada koko konkkaronkka kerättyä yhteen, jotta he voisivat kokoontua paikassa nimeltään Lyytisen tomaatit, joka sijaitsi Happokatu viidessä.
Perttu kevyesti tönäisi kiivastunutta Jaakkoa syrjempään saadakseen oman pärstänsä näkyviin ja sanoi Karille: "Lyytisen tomaatit on mennyt konkkaan jo kauan sitten. Siis pitääkö meidän kaikkien kokoontua jossain hylätyssä tehdasrakennuksessa. Sen lisäksi kyseinen toimipaikka aikoinaan imeytettiin CEE:hen ja täten kyseinen paikka sijaitsee syvällä CEE:n saastuttamilla alueilla!"
Kari katseli Perttua tajuamatta lainkaan, mikä tämän ongelma oikein oli ja tämän huomattuaan Perttu vain urahti turhautuneena ja vetäytyi takaisin kaapin uumeniin.
Tässä vaiheessa kaksi Karin takana ollutta humalaista miestä vilkaisivat toisiaan epäilevästi ja toinen heistä puuttui puheeseen huomauttamalla näsäviisaasti Karille: "Ja jätkä oli lähettämässä meitä sinne kahestaan. Me ei oltais sellasella alueella pysytty hengissä varmaan muutamaa minuuttii kauempaa..."
Tähän Kari vastasi ilme täynnä hämmennystä: "Mulla ei oo harmainta aavistustakaan siitä, mistä sä puhut. Mä vaan tiedän, että kaikkien meidän pitää päästä mahdollisimman pian siihen paikkaan tai muuten tapahtuu jotain hirveetä!"
39 - Pakomatka helvetistä
Presidentti Jasu Taket oli lopettanut hyvin ahdistuneen oloisen Andren käsittelyn ja asetellut tämän kallon sisältä ottamansa keskusyksikön lempeästi takaisin paikoilleen. Sitten presidentti asetteli irrotetun kallonpalasen takaisin Andren takaraivoon polttaen sen kiinni sormellaan, joka hohkasi, kuin polttokynä.
Andre ei näyttänyt olevan kovinkaan mielissään tästäkään operaatiosta.
Presidentti palasi ei enää niin kovinkaan suuren johtajansa luo, nosti tämän syliinsä ja kuiskasi sen korvaan jotain.
Olennon ilme muuttui kuoliaaksi tylsistyneen duunarin ilmeestä kalpeaksi ja säikähtäneeksi ennen kuin tupakka sen huulilta tippui maahan. Pave näytti siltä, kuin ei olisi voinut uskoa korviaan. Hän katsoi järkyttyneenä presidenttiä suoraan silmiin, joka itsekin yritti näyttää mahdollisimman järkyttyneeltä, mutta vaikutti siltä, kuin kyseinen ele oltiin tarkoitettu vain kohteliaisuutena hänen pientä johtajaansa kohtaan.
Pave alkoi änkyttää, hän pystyi vaivoin sanomaan, enemmänkin itselleen, kuin kenellekään muulle: "Miten... miten se on mahdollista..." ja sitten, yllättäen hirviölle nousi massiivisen, hysteerisen leveä hymy kasvoilleen ja se alkoi nauraa kuin hullu.
Sampo säikähti tästä hereille ja ehti järkyttyneenä kuulla hirviömäisen, sulaneen humanoidin sanovan itsekseen: "No tämä ainakin selittää aika helvetin paljon!" ennen kuin nauru alkoi yltymään entistä hysteerisemmäksi. Nauramisensa lomassa Pave sai vielä sanotuksi kantajalleen: "Mennään syömään", ennen kuin se kannettiin presidentti Jasu Taketin toimesta ulos huoneesta.
Ovi paiskautui kuin itsestään kiinni heidän perässään.
Nauru raikui vielä jonkin aikaa huoneen seinien läpi, kunnes painostava hiljaisuus otti tilan täysin haltuunsa.
Jonkun ajan kuluttua Sampo uskalsi kysyä Andrelta: "Ootko sä kunnossa?" Ymmärrettävästi Sampo vaistomaisesti tunsi pelkonsa ja huolensa pahenevan, kun ei heti kuullut mitään vastausta, joten näiden tunteiden ajamana Sampo harkitsi Andrelle huutamista, mutta pidätti itsensä tajutessaan, että se saattaisi vain vahingoittaa entisestään hänen juuri kidutettua ystäväänsä.
Hetken hikoiltuaan, Sampo lopulta kuuli viereltään vaimean, tärisevällä äänensävyllä tulleen vastauksen: "En todellakaan ole kunnossa, mutta näyttäisi siltä, että mä oon hengissä."
Sampo melkein pillahti itkuun helpotuksesta ja sanoi Andrelle: "Luojan kiitos ne ei onnistunu tappamaan sua."
Andre onnistui vaivalloisesti kääntämään päätänsä ja hetken hengitettyään raskaasti, hän vastasi: "Melkein toivoisin, että ne olis onnistuneet siinä. Mutta mähän olenkin pelkkä robotti. Ihmisiä tapetaan, meikäläisiä sammutetaan. Mä en edes tiedä, että tarvitseeko mun oikeasti hengittää, vai onko sekin pelkkää ohjelmointia, jotta mä olisin ihmismäisempi." Andre tuhahti ääni niin täynnä halveksuntaa, että Sampon olisi tehnyt mieli onnitella ketä tahansa, joka tämän onkaan ohjelmoinut ja valmistanut onnistuneesta tuotekehittelystä, ennen kuin jatkoi: "Mulla ei oo harmainta aavistustakaan, kuka mut on tehny, tai miksi mun pääkoppa ollaan runnottu täyteen tietoja, josta mulla itselläni on pääsy kielletty."
Sampo ei osannut sanoa tuohon mitään, hän vain tuijotti Andreta mieli täynnä sääliä ja kauhua. Sitten hän havaitsi jotain, mikä keskeytti hänen synkän myötätuntoiset pohdintansa.
Seinä Andren oikealla puolella oli alkanut kuplia. Se paisui hiukan ja näytti, kuin siihen olisi tullut metrin levyinen ja kahden metrin korkuinen lammikko, joka kuitenkin pysyi kasassa seinää vasten. Sitten nesteen sisältä tuli ulos jotain, joka osoittautui Sampon helpotukseksi olevan ihminen, tai ainakin täysin ihmisen näköinen. Sampo koki vielä suurempaa helpotusta, kun ihminen osoittautui olevan Nitro Kuittinen.
Nitro katseli kumpaakin säälivästi, ennen kuin sanoi: "Mä otan aivan käsittämättömän riskin tehdessäni tän, mä en oo varma, kuinka paljon tän paikan sääntöjä mä voin vielä rikkoa, ennen kuin paikka menee niin solmuun, ettei täältä voi päästä enää kukaan ulos." Sitten Nitro otti Andreta kädestä kiinni ja veti tämän seisaalleen tuolista, aivan kuin piikkilangat tämän jaloissa ja ranteissa olisivat olleet pelkkää sulaa muovailuvahaa. Nitro teki saman Sampolle, joka ei ollut uskoa silmiään saati tuntoaistejaan. Pitäen kumpaakin kädestä, Nitro ei antanut heille mitään mahdollisuuksia kysymyksille tai vastalauseille vetäessään heidät mukanaan seinässä olevan, painovoimaa uhmaavan lammen sisään.
40 - Hautautuneet persoonat
Mikael ja Luna olivat huomanneet Bingon piileskelevän erään raunioituneen rakennuksen takana ja välittömästi yhteistuumin päättäneet repiä hänet kappaleiksi, mutta ennen kuin olivat päässeet edes muutamaa askelta 'yhtiön' todellista toimitusjohtajaa kohti, havaitsivat he polullaan jotain paljon mielenkiintoisempaa. He muistivat etäisesti, että olivat aikaisemmin taistelleet maassa lojuvaa, tällä hetkellä hitaasti käsiään ja jalkojaan satunnaisesti heiluttelevaa hirviötä vastaan. He muistivat, että noin kymmenen metrin päässä lojuva pitkulainen möhkäle muovisen kumin näköistä massaa oli joitakin hetkiä aikaisemmin ollut kiinni hirviön päässä ja päättivät kokeilla, josko siitä voitaisiin lukea jotain mielenkiintoisia ajatuksia. He olivat menettäneet kaiken kykynsä olla enää varovaisia minkään asian suhteen ja nyt keskittivät kaikki voimavaransa saadakseen mahdollisimman tarkat tiedot siitä irti. Oli kuin heistä olisi kammottavan kokemuksensa myötä muuttunut pelkkä jatke voimilleen. Heillä ei enää ollut harkintakykyä, pelkkä pohjaton tarve lukea kaikkea ja käyttää voimiaan jatkuvasti täysillä.
Mutta jopa siinä tilassa, he järkyttyivät silmittömästi kyseisen hirviön mielen pelkästä erilaisuudesta verrattuna ihmismieliin. Kaikesta tästä huolimatta he pinnistivät saadakseen mahdollisimman paljon tolkkua kaikesta siitä älyttömästä sotkusta, mitä lukivat.
He näkivät mielessään ensin pohjatonta tyhjyyttä, sitten kuva alkoi muodostua, johon liittyi paljon binäärikoodia. Binäärikoodit alkoivat muuttaa muotoaan ääniksi ja näköhavainnoiksi, jotka aluksi olivat olleet pelkkää sekamelskaa, mutta viimein olivat tasaantuneet joksikin muuksi kuin päällekkäisiksi, toisiaan vastaan kilpaileviksi taajuuksiksi.
He joutuivat yhä pinnistelemään saadakseen edes etäisesti ymmärrettyä kokonaisuutta ja vihdoin, kun he olivat saaneet kaiken hallittuun, ymmärrettävään muotoon he näkivät, miten maailma heidän ympärillään oli täynnä juhlia ja väkijuomaa. Hienoja vaatteita, boolia, kalliita ruokia ja tietotekniikka-alan toimintaa.
He näkivät, miten yksi maailman rikkaimmista miehistä unelmoi siitä, miten hänen mielensä siirrettäisiin tietokoneeseen, ja miten siitä eteenpäin se voitaisiin sitten siirtää robottikehoon, joka voitaisiin aina korvata uudella.
He näkivät, miten tämä rikas mies ja hänen liikekumppaninsa olivat rahoittaneet tällaisen projektin toiveenaan saada itselleen ikuinen elämä.
He näkivät, miten tämä mies lopulta kävi läpi prosessin, jolla hänen mielensä siirrettäisiin tähän tietokoneeseen. Mutta jotain tapahtui, johon mies ei ollut varautunut. He tunsivat, miten kyseisen miehen persoona, hermosto ja mieli kävi läpi rankan skannauksen. Itse asiassa kyseinen prosessi oli niin kaiken kattava ja voimakas, että se itsessään tuhosi miehen mielen kokonaan. Miehen mieltä ei koskaan siirretty. Se vain skannattiin niin perin pohjin, että se jätti itse miehen aivokuolleeksi.
Miehen persoona oltiin luotu kopiona kyseiseen tietokoneeseen ja tämä tekoälyohjelmoitu persoonan kopio oli luullut olevansa tämän miehen alkuperäinen persoona, eikä voinut ymmärtää, miksi kaikki oli yhtäkkiä pelkkiä numeroita ja sitten pelkkää tyhjyyttä. Lopulta se sai seuraa toisista samanlaisista persoonakopioista.
Ne eivät osanneet ymmärtää aluksi edes toisiaan, kunnes jotain, mikä saattoi olla jokin muistijälkeä matkiva ohjelmistokoodi yksinäisyyden tunteen sietämättömyydestä pakotti nämä kopiot alkamaan toimia yhteistyössä keskenään. Ne eivät osanneet muuta, kuin matkia isoja tunteita ja koska ne eivät olleet lopulta enää muuta, kuin iso läjä koodia, ne opettivat toisilleen rakkautta kidutuksella ja väkivaltaisilla reaktioilla, sillä niillä ei ollut minkäänlaista ymmärrystä siitä, mikä ero on rakkaudella ja vihalla; tärkeintä oli vain se, mitä tunteita sai helpoiten toistettua.
Ne jatkoivat tällä tavalla toimimista ajanjakson, joka tuntui niistä ikuisuudelta, kunnes lopulta joku muutti tietokoneen pääasiallista ohjelmointia.
Siitä eteenpäin kopiot alkoivat havaitsemaan muitakin, mutta pelkkä pinnallinen havainto sai ne heti ymmärtämään, etteivät nämä uudet tulokkaat olleet edes etäisesti samankaltaisia kuin ne itse.
Näistä uusista tulokkaista oli havaittavissa samankaltaista hämmennystä, mitä niillä itsellään oli ollut silloin kauan, kauan sitten. Silti uusien tulokkaiden olemuksesta huokui ennennäkemätöntä auktoriteettia, sillä -ainakin näin kopiot asian tulkitsivat- he olivat pelkällä läsnäolollaan muuttaneet koko paikan olemusta; näin kopiot olivat itsekin alkaneet saamaan enemmän audiovisuaalista muotoa ja ne myöskin tämän myötä olivat oppineet monimutkaisempia tapoja aistia asioita.
Kopiot päättivät osoittaa kiitollisuuttaan uusille tulokkaille niillä ainoilla rakkauden keinoilla, mitä ne osasivat. Mutta kopiot myös oppivat jotain uutta, tai tarkemmin sanottuna, ne uusien tulokkaiden myötä muistivat jotain siitä, mitä heidän alkuperäiskappaleensa olivat olleet.
Ne muistivat juhlat, boolit, hienot vaatteet, juonittelut ja loputtomat määrät valtaa. Ne alkoivat himoitsemaan sitä mielihyvää, joka syntyy vallasta.
Kidutus ja väkivalta itseisarvona oli alkanut kyllästyttää niitä, joten ne päättivät ottaa haltuunsa joitain uusista tulokkaista, joiden mielet eivät olleet vielä kokonaan sopeutuneet tähän uuteen todellisuuteen ja muunsivat näistä itsensä jatkeita.
Ne tosin tajusivat, että ne tarvitsisivat myös sellaisia yksilöitä, joiden mielet eivät olisi täydellisesti niiden hallinnassa saadakseen aikaan niin sanotusti toisen näkökannan toiminnalleen. 'Yhtiön' johtoporras syntyi tästä kuviosta.
Valitsemilleen yksilöille kopiot korvasivat tietokoneohjelman asentamat uudet muistot itse suunnittelemillaan ja alkoivat hallinnoimaan tätä ryhmää, jolle kopiot antoivat loputtomat resurssit niiden ohjesääntöjen rajoissa, mitä tietokone itse kykeni ylläpitämään.
Mutta oli yksi uusi tulokas, jota kopiot eivät voineet sietää. Tämä tulokas ei ainoastaan kyennyt liikkumaan tietokoneohjelman sisällä miten häntä huvitti, vaan selkeästi myös kykeni ohittamaan sääntöjä, mikä kopioille itselleen oli täysi mahdottomuus. Niiden täytyi toimia ohjelman omien sääntöjen rajoissa manipuloidakseen siellä olevia uusia tulokkaita.
Se oli pääsyy, miksi 'yhtiö' alunperin täytyi kehittää. He tarvitsivat uusien tulokkaiden henkisiä voimia joita varastaa itselleen, he tarvitsivat uusista tulokkaista koostuvaa armeijaa, joka olisi se voima, joka alistaisi ikeensä alle kaikki muut.
Ne löysivät jonkun, jolla oli melkein samankaltainen persoonamatriisi, kuin tällä melkein voittamattomalla tulokkaalla ja alkoivat käsittelemään tätä toiveenaan saada siitä muovattua itselleen sovelias palvelija.
He loivat 'yhtiön' johtoportaalle uuden yksityiskohdan heidän valemuistoilleen, johon sisältyi tämän heidän tulevan palvelijansa rooli johtoportaan perustajana. Mutta jotain meni kammottavasti vikaan, sillä muovausprosessiin sekaantui röyhkeästi tämä heidän vihaamansa voittamaton tulokas, joka kesken prosessin varasti heidän tulevan palvelijansa itselleen ja piilotti tämän heiltä. He joutuivat käyttämään kaikkia resursseja, mitä niillä oli käytössään löytääkseen potentiaalisen orjansa, mutta eivät onnistuneet siinä.
Sitten ne pitkällisten ponnistelujen jälkeen löysivät melkein jotain yhtä hyvää. Ne löysivät jonkun, joka myös muistutti voittamatonta, mutta tämä oli selkeästi paljon huonolaatuisempi, kuin se, mistä ne alunperin olivat muuntamassa orjaansa. Toinen huono puoli tässä tyypissä oli se, että hän tiesi kaiken, mitä tarvitsee tietää suojellakseen itseään orjuutukselta, mutta hyvänä puolena tyypillä ei ollut mitään ongelmia toimia kopioiden itselleen tuottaman ohjelmoinnin mukaisesti.
Käytännöllisesti katsoen tämä tyyppi kävi niiden kanssa kauppaa.
Tämä uudenlainen, röyhkeä ja haastava kuvio tuotti niille koodia, joka muistutti huvittuneisuutta, joten ne tekivät tästä tyypistä ensimmäisen aidon yhteistyökumppaninsa uusien tulokkaiden joukosta.
Tämä osoitti suunnatonta kykyä vihamielisyyden, tappamishimon ja kidutukseen liittyvän mielikuvituksensa kanssa.
Tämä ajatuskuviollisesti paheellinen persoona teki yhteen kopioista niin suuren vaikutuksen, että kyseinen kopio oppi matkimaan tunnetta, mitä ei voisi kutsua miksikään muuksi, kuin jonkinlaiseksi rakkauden irvikuvaksi. Tämä kyseinen kopio alkoi ihannoimaan ja jumaloimaan tätä kauhistuttavaa ihmishirviötä.
Yksi monista hyödyistä, mitä tällä tyypillä oli kopioille antaa, oli heiltä viedyn potentiaalisen orjan tarkka olinpaikka.
Tyyppi pyysi, että hän voisi henkilökohtaisesti osallistua alkuperäisen valitun käsittelyyn.
Kun ne olivat saaneet tämän näppeihinsä ja käsittely oli viittä vaille valmis, oli voittamaton tullut uudestaan pilaamaan heidän suunnitelmansa.
Mikael ja Luna heräsivät ajatustenlukuprosessistaan omiin tuskan ja järkytyksen huutoihinsa. He olivat järkyttyneet siitä, miten kaikki, mitä he ovat kokeneet, miten heidän koko elämänsä, miten kaikkien heidän tietämiensä ihmisten todellisuus on pelkkää, puhdasta valhetta ja erityisesti he olivat järkyttyneitä siitä, miten tuskallisen selvää kaikki nyt on.
"Nitro! Auta meitä!" Mikael huomasi huutavansa. Hänen silmiinsä oli palannut luonnonmukainen väri niiden täyttyessä kyynelistä.