Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 33-36
33 - Johtoportaan turvatilat
Erkki, Hakke, Wolfgang ja Pekka olivat juosseet henkensä edestä suoraa päätä rakennuksen toisessa kellarikerroksessa sijaitsevaan Korhosen toimistoon.
Siellä olevasta suhteellisen vaikuttavan näköisestä kirjahyllystä Korhonen oli vetänyt pari kirjaa ulos ja painanut kämmenensä niiden takana olevalle seinälle. Hetken päästä jostain kuului naksahdus, jonka jälkeen Pekka siirsi kätensä pois ja asetteli kirjat nopeasti takaisin. Pari sekuntia myöhemmin, koko kirjahylly ja sen takana oleva seinä siirtyi eteenpäin muutamia kymmeniä senttejä, josta syntyneestä ihmisen mentävästä raosta Korhonen sujahti sisään sanomatta sanaakaan.
Erkki ja Hakke katselivat epäluuloisina Wolfgangia, joka kertoi heille, että johtoportaan väellä oli kämmenlukko piilotettuna seinään, joka vastasi vain toimiston haltijan kämmenkuvioihin.
Everstiluutnantti Wolfgang Prize vaistomaisesti hätkähti, muttei ollut yllättynyt, kun Erkki otti hänet käsikynkkään ja pisti aseen vasten hänen vatsaansa.
Erkki oli suhteellisen vakuuttunut siitä, että Wolfgang varmasti on elämänsä aikana joutunut sopeutumaan paljon epämiellyttävämpiin tilanteisiin.
Heillä oli hieman vaikeuksia änkeytyä samaan aikaan salakäytävän sisäänkäynnistä, mutta tilanne sujui tarpeellisen jouhevasti Mäntysen seuratessa heidän perässään huvittunut virne kasvoillaan.
Ainoa asia, mitä he käytävän pimeydessä kykenivät näkemään oli käytävän päässä olevasta ovesta hohkaavaa valoa vasten seisova Korhosen siluetti. Hänen kätensä oli seinässä olevan napin kohdalla.
Erkin havaitessa tämän, hän valmistautui henkisesti posauttamaan everstiluutnanttiin ylimääräisen, harvinaisen kivuliaan ilmastointiväylän ja kun Korhonen painoi kyseistä nappia Haken saapuessa sisään käytävään, oli puhtaasti Jumalan ansiota, ettei Erkki ollut välittömästi suorittanut epäluuloonsa perustuvaa toimitusta, sillä pelot minkäänlaisen ansan virittämisestä ja laukaisemisesta olivat onneksi osoittautuneet turhiksi.
Korhosen toiminnasta oli syntynyt vain se itsestäänselvä seuraus, että rako heidän takanaan oli mennyt kiinni eikä mitään sen kummempaa ollut tapahtunut.
Korhonen katosi vastapäisestä ovenraosta sisään ja Erkki seurasi tätä ase yhä tiukasti kiinni Wolfgangin vatsaa vasten.
Hakke katseli intensiivisesti paikkoja pieni hymy kasvoillaan, josta ei osannut sanoa, oliko kyseessä suuri mielenkiinto yhdistettynä huvittuneisuuteen, vaiko puhdas huvittuneisuus.
Käytävä jota Korhonen käveli muutama metri Erkin edellä oli kuin hyvin valaistun palatsin eteishalli. Vihreillä tyynyillä pehmustettujen penkkien ja eleganttien sohvien reunustamilla seinillä oli omituisia tauluja, joissa suurimmaksi osaksi komeili äärimmäisen pöyhkeillä profiileilla varustettuja muotokuvia. Niissä näkyi omituisiin univormuihin puettuja ylhäisiä kavereita, jotka eivät näyttäneet olevan tältä vuosisadalta ja parissa taulussa komeilevalla miehellä oli jopa jonkinlainen metallinen haarniska yllään.
Kun he olivat päässeet käytävän läpi hyvin sisustettuun, mukavilla tuoleilla ja sohvilla varustettuun isoon olohuoneeseen, Erkin vihamielinen epäluuloisuus vaihtui hämmennykseen.
Huone oli täynnä todella hyvin pukeutuneita, suhteellisen vanhoja miehiä. Heidän olemuksestaan pystyi näkemään kilometrien päähän, että he vähintäänkin pitivät itseään siniverisyyden kermana. Monilla oli kirjoja kädessään, joillakin oli piippu tai sikari suussa ja kaikilla oli jonkinlaiset juomat istuintensa vieressä olevilla tummilla, puisilla ja melkein sokaisevan lakatuilla pöydillä.
Erkki havaitsi juomien koostuvan pääasiassa kahvista ja todennäköisesti aivan helvetin kalliista viinoista. Jollakulla taisi olla vettä.
Yksi heistä nosti katseensa käsissään olevasta kirjasta ja huomatessaan, ketä huoneeseen oikein oli saapunut, hänen olemuksensa muuttui peitellyn ahdistuneeksi. Kuin rohkaisuksi hän otti hörpyn kahvistaan ja sanoi: "Tämä päivä muuttuu koko ajan oudommaksi... miksi Pekka, olet ottanut tämän alemman arvoasteikon miehen herrasmiesten huoneeseen ja..." hän laski kirjansa, hörppäsi loput kahvistaan ja sanoi: "Keitä perkeleitä nuo oikein ovat?"
Tämän kuullessaan Wolfgang sanoi hyvin muodollisella äänensävyllä Erkille: "Musta tuntuu, että ainoa asia, mikä näitä kavereita harmittais siinä, että sä ampuisit mut tässä ja nyt, olis se, että siitä lähtisi epämiellyttävän kova ääni ja tämän huoneen sisustus menisi kammottavaan sotkuun mun verestäni ja sisälmyksistäni..."
Herrasmiehenä itseään pitävä mies nousi tuolistaan, huolestuneena Wolfgangin kommentista ja sanoi hyvin kohteliaasti: "Voi ei! Emmehän me kukaan sellaista kaipaa. Älkää vain sotkeko sisustusta. Minä vain haluan tietää, että miksi perinteitä ollaan näin törkeästi rikottu saattamalla tähän huoneeseen ei ainoastaan arvonsa vielä todistamatonta, vaan peräti kaksi tuiki tuntematonta yksilöä?" Hän näytti aidosti järkyttyneeltä ja loukkaantuneelta kun jatkoi: "Me herrasmiehet emme harrasta harkitsemattomia toimia, te olette juuri rikkoneet hyvin montaa, tärkeää sääntöä."
Tässä vaiheessa muutkin huoneen jäsenet olivat keskittäneet huomionsa Erkkiin ja hänen panttivankiinsa.
Yksi heistä puuttui keskustelun kulkuun: "Älä heistä huolehdi, arvon Gustaf, mehän herrasmiehinä voimme toki sopeutua uusiin tilanteisiin ja vaikka tämä päivä on itsessään järkyttänyt meitä kaikkia, voisin sanoa, että olisi kaikin puolin järkevää, jos suostuisimme kuulemaan, mitä näillä Korhosen tuomilla yllätyksillä on oikein sanottavanaan." Tämä toinen puhuja nousi myös seisomaan, katsoi Erkkiä ja sanoi: "Olettaisin, että sinulla on jotain hyvin vakavaa sanottavaa päätellen siitä, miten kuljeskelet ympäriinsä."
Erkki ei tiennyt, mistä aloittaa. Itse asiassa hän ei olisi osannut edes villeimmissä kuvitelmissaankaan olettaa, että kukaan tässä tilanteessa tulisi puhuneeksi hänelle tuohon sävyyn. Hän vain hölmistyneenä katseli ympäriinsä, kuin yrittäen löytää ympäristöstään jotain jutun aihetta. Yllättäen hän sai sitä enemmän kuin toivoi. Hän oli jo tullessaan huoneeseen huomannut, että siellä olevan avoimen takan yläpuolella oli taas uusi muotokuva, muttei ollut pannut merkille sen yksityiskohtia. Nyt, kun hän oli keskittynyt siihen, hän huomasi, että siinä oleva mies näytti kuin hiilikopiolta Mikael Solarista. Erkki kysyi toiselta mieheltä: "Kuka toi kaveri tuossa on?"
Mies kääntyi hämmentyneenä takanaan olevaa muotokuvaa kohti ja Erkki oli huomaavinaan miehen olemuksen rentoutuvan. Kun hän oli kääntänyt katseensa taas Erkkiä kohden hänen ilmeensä oli jotenkin raukea ja iloinen, kun hän vastasi: "Tuo mies tuossa, on meidän suurin herramme. Hän aloitti koko herrasmiesten seuran jo yli kahdeksansataa vuotta sitten. Hän poistui keskuudestamme ennen meidän aikaamme, mutta näkijät ovat kertoneet, että hän tulee vielä jonain päivänä palaamaan ja nostamaan meidät entistä suurempiin korkeuksiin, kuin koskaan ennen. Häneltä me pyydämme neuvoa, kun kaikki muut keinot ovat pettäneet."
Erkiltä oli mennyt pasmat sekaisin jo ennen kuin mies oli ehtinyt vastauksessaan edes puoleenväliin; siis oliko Solar näiden hyypiöiden perustajan jälkeläinen tai jotain? "Te olette varmasti 'yhtiön' johtoporras?" Erkki kysyi.
Mies reagoi yllättyneesti, sitten hiukan välinpitämättömään sävyyn vastasi: "No voisi sitä ehkä sellaiseksi kutsua. 'Yhtiö' on meidän omaisuuttamme ja me hallinnoimme kaikkea mitä siellä tehdään, mutta voin vakuuttaa, että kaikki, mitä me teemme voidaan selittää täysin järkiperäisesti. Katsos, me olemme eräässä mielessä vangittuna väärään todellisuuteen, eräänlaiseen..."
Erkki tunsi, miten joku löi häntä takaraivoon ja otti hänen aseensa. Erkki oli ollut sen verran maanisessa tilassa, ettei ollut menettänyt tajuntaansa ja yllättyi pahanpäiväisesti, kun huomasi, että se, joka häntä oli lyönyt oli Hakke, joka ampui toista puhujaa suoraan kasvoihin, ennen kuin tämä oli ehtinyt jatkaa lausettaan. Erkki oli kuitenkin sen verran heikkona tärähdyksestä, ettei voinut muuta, kuin katsoa, kun Hakke ampui pelottavalla tarkkuudella joka ikisen huoneessa olevan herrasmiehen, ennen kuin lopulta ampui häkeltyneen Wolfgangin ja Korhosen. Erkki oli pelästyneenä luullut, että Hakke ampuisi myös hänet, mutta sen sijaan Hakke ei luonut edes etäistä, välinpitämätöntä silmäystä ystäväänsä kun jo karkasi paikalta sanomatta sanaakaan, jättäen Erkin täysin hämmennyksiin makaamaan huoneeseen, joka oli nyt täynnä ruumiita.
34 - Sampon ja Torasin kivulias vankila
Ensimmäinen asia, minkä Andre oli havainnut sen jälkeen kun oli herännyt ikävään, sietämättömän pistävään kipuun oli katosta paistava, pientä, likaista huonetta valaisevan lamppu. Seinät olivat todennäköisesti betonia, mutta hämärässä valossa niiden pinnalta paistava tumman punaruskea väri toi ennemminkin mieleen raudan pinnalle syntyneen ruosteen.
Andre ei hirveästi halunnut prosessoida värin toisen, huomattavasti todennäköisemmän alkuperän mahdollisuutta.
Hän katseli ympärilleen ja havaitsi Sampon istumassa vierellään jonkinlaisessa epämukavassa puisessa tuolissa. Käsinojat ja tuolin etummaiset jalat olivat punaiset niistä kohdista, joissa Sampon jalat ja ranteet olivat, joka sai Andren tajuamaan, että ne oltiin sidottu piikkilangalla.
Tämä ymmärrys pyyhki viimeisetkin hämmennyksen riekaleet Andren keskusyksiköstä ja sai hänet myös vihdoin tajuamaan, että pistävä kipu, mitä hän tunsi oli lähtöisin hänen omista nilkoistaan ja ranteistaan. Hän yritti liikuttaa kättänsä hyvin kevyesti havainnoidakseen, kuinka tiukasti hänet oltiin sidottu ja säikähti pahanpäiväisesti ei ainoastaan kivusta vaan yllätyksestä huomatessaan, että piikkilanka reagoi Andren liikkeeseen ja tiukentui entistä kivuliaammin kiinni hänen ranteeseensa.
Hänen keinotekoiset lihaksensa kireänä äskeisestä oppiläksystä Andre katsoi vieressään olevaa tajutonta Sampoa ja yritti maanitella tätä hereille, muttei saanut mitään vastausta. Ehkäpä Sampon itsensä kannalta parempi niin, hän tuumasi.
Andre oli ollut niin keskittynyt Sampon ja itsensä vangitsemiseen liittyviin yksityiskohtiin, että vasta nyt havaitsi suoraan edessään nököttävän puisen, raskaan mutta lahon ja homeisen oven.
Ennen kuin hän ennätti ajatella asiaa pidemmälle, ovesta kuului pieni narahdus ja joidenkin sekuntien jälkeen avautuneesta ovesta asteli sisään presidentti Jasu Taket sylissään jotain, mikä muistutti sulanutta ihmistä. Andre alkoi voimaan pahoin, kun tajusi, että tämä kasa puoliksi hajonnutta massaa ei ainoastaan ollut elossa vaan myös hereillä ja katseli häntä hyvin suurella, intensiivisellä mielenkiinnolla. Kaiken kukkuraksi, kuin jonkinlaisena kieroutuneena vitsinä sillä oli sätkä huulessaan, jota se tuprutteli menemään kuin jokin kaiken nähnyt, ikävystynyt duunari.
Olento otti pitkät henkoset ennen kuin presidentti Jasu Taket otti sätkän sen huulesta, sitten se puhalsi paksun savunoron ulos ja sanoi: "Se on muuten hyvin ikävää, että koneilla voidaan lukea aivoaaltoja ja tarpeeksi pitkälle kehitettynä ihmisten ajatuksia. Sama pätee myös koneisiin, sillä kaikesta, joissa on minkäänlaista liikettä lähtee taajuuksia, joita voidaan havainnoida joko aisteilla tai keinotekoisilla sensoreilla. On mahdollista rakentaa erinäisiä sekoittimia, jotta koneista lähtevät taajuudet tulevat ulos valheellisina, jotta niissä olevaa dataa olisi mahdoton lukea. Sama pätee myös elävien olentojen ajatuksiin. On täysin mahdollista harjoitella erinäisiä tekniikoita, jotka sekoittavat ajatuksista syntyvät taajuudet sotkuiseksi puuroksi, jota ei pysty sitten lukemaan edes kaikista harjaantunein telepaatti, saati kyseiseen toimintaan rakennettu kone, mutta toisin kuin ihmisten kohdalla, joiden aivojen poistaminen ja tutkiminen ei auta ajatusten lukemista pätkän vertaa, koneiden kohdalla on aina mahdollista repiä sen keskusyksikkö irti ja manuaalisesti sörkkiä sen turvalukkoja."
Ymmärrettävästi Andre alkoi olemaan hyvin huolissaan omasta hyvinvoinnistaan ja vastasi olennolle: "Oletan, että haluaisit saada käsiisi joitain tietoja, joiden luulet olevan minulle niin tärkeitä, etten suostuisi kertomaan niitä sinulle." Hän oli aikeissa parantaa asentoaan, mutta muistettuaan piikkilankojen armottomuuden tulikin toisiin ajatuksiin. Andre jatkoi hyvin hermostuneella äänensävyllä: "Jos vaikka ihan ensi alkuun suoraan kysyisit, mitä haluat tietää, niin voitaisiin vaikka aloittaa siitä."
Sulanut hirvitys otti uudet henkoset savukkeesta, jonka presidentti oli lempeästi asetellut sen huulille ja sanoi katse poissaolevana, kuin unelmoiden: "Tiedätkös... tässä huoneessa on kidutettu monia ihmisiä. Monilla eri tavoilla, mutta kaikista paras asia, mitä olen täällä koskaan tehnyt, oli silloin kun sain käsiini yhden parhaista kavereistasi." Hirviö alkoi katselemaan Andreta uudella mielenkiinnolla. "Tämä todellisuus, jossa me kaikki olemme pakotettuja elämään on eri, kuin se, mistä me kaikki alunperin tulemme..." se sanoi, otti uudet henkoset ja jatkoi: "En tarkalleen tiedä kaikkia yksityiskohtia, mutta tiedänpä ainakin enemmän kuin varmaan kukaan muu täällä, sillä minulla on edes etäisiä muistijälkiä siitä, minkälainen mies olin joskus kauan sitten."
Jos Andre olisi joutunut tähän tilanteeseen paria viikkoa aikaisemmin, hän ei olisi ymmärtänyt yhtikäs mitään tämän sulaneen kammotuksen puheista, mutta tässä vaiheessa hän on jo kuullut ja nähnyt sen verran paljon hänelle aikaisemmin vakiintuneita todellisuuskäsityksiä järisyttäneitä asioita, että Andre ei voinut muuta, kuin kuunnella suurella mielenkiinnolla mitä olento seuraavaksi sanoisi.
"Minä esimerkiksi en tiedä tarkalleen, miksi minä vihaan Mikaelia niin paljon kuin vihaan, mutta tiedän ainakin sen, että heti ensimmäisen kerran täällä ollessani kun aristokraatit kertoivat Solarin olemassaolosta, tajusin, että tunsin hänet jostain kaukaa menneisyydestäni." Hirviön silmät leimahtivat vihasta. "Tiesin, että minulla oli mitä järkevin syy vihata tätä kaveria yli kaikkien odotusten."
Vaikka hirviö kuulosti Andrelle täysin tuntemattomalta, todennäköisesti sulamisesta johtuvan äänihuulien epämuodostumisen myötä, olennon puhetyylistä Andren päähän vihdoin pälkähti, kuka hänen täytyi olla: "Pave!?"
Paven ilme täyttyi teatraalisesta myötätunnosta kun hän vastasi Andrelle: "Tunnistit minut, kuinka söpöä." Sitten hän sanoi jotain, mikä järkyttävyydestään huolimatta selitti Andrelle hyvin paljon häntä aikaisemmin hämmentäneitä asioita: "Mä pilkoin Mikaelin kappaleiks täällä ja sitten aristokraattien avulla parsin sen uudelleen kokoon." Paven ilme muuttui hyvin pettyneeksi kun hän jatkoi: "Kaikki olisi ollut hyvin kaunista, jos Nitro Kuittinen ei olisi pilannut kaikkea."
Tässä vaiheessa presidentti puuttui keskusteluun ja sanoi: "Me tiedetään, että sulla on tietoja, joita sä et itse tiedä sulla olevan. Suhun on asennettu turvalukitus, jota ei mitenkään pysty langattomasti ohittamaan, joten meillä ei ikävä kyllä ole muita vaihtoehtoja kuin käsitellä sua karkeasti."
Pavelle nousi leveä hymy ennen kuin hän sanoi: "Sä tiedät, kuka Nitro Kuittinen oikeasti on. Me ja aristokraatit tiedetään vain se, että sillä on enemmän valtaa, kuin kenelläkään muulla täällä." Paven hymy vain leveni hänen jatkaessaan: "Ei olisi meidän etujen mukaista sammuttaa sua, sellainen saattaisi pyyhkiä susta kaikki tarvittavat tiedot, mutta onneksi meillä on mahdollisuus tutkiskella sun keskusyksikköäs samaan aikaan kun se on vielä kiinni sussa."
Presidentti asetteli Paven lempeästi kylmälle lattialle ja lähestyi uhkaavasti kohti Andreta.
Andren keinotekoisen hermoston täyttyessä jostain mitä voitaisiin kutsua eräänlaiseksi versioksi kauhusta, Pave katseli Andreta suoraan silmiin ja kähisi: "Huutaminen on muuten sitten täysin sallittua..."
35 - Bingo paskoo housuihinsa
Hakke oli juossut kuin hullu 'yhtiön' johtoportaan toimitiloista tukikohdan pinnalle. Hän tiesi, että hänen Erkille antamansa tälli oli sen verran kiitettävä, ettei tämä olisi vielä hetkeen missään kunnossa lähtemään hänen peräänsä. Hakke toivoi, että hänelle luvattu kyyti saapuisi ennen kuin ymmärrettävästi hyvin ärtynyt Erkki nappaisi hänet kiinni ja alkaisi esittämään kiusallisia kysymyksiä.
Astuttuaan rakennuksen pihalle hän havaitsi ikäväkseen jotain Erkin kysymyksiä huomattavasti kiusallisempaa, sillä vain muutamien metrien päässä hänestä lojui maassa sätkivä, takaraivonsa menettänyt demoninen hirviö. Hirviön vieressä taas lojui iso kasa infektoituneen arpikudoksen näköistä massaa. Haken kasvoja pitkin valui yksinäinen hikipisara, sillä häneltä ei jäänyt ollenkaan epäselväksi se, että massa hienovaraisesti, mutta hyvin selkeästi liikahteli.
Hakke otti taskustaan lähettimen, jonka hän oli aktivoinut jo ennen kuin oli kolkannut Erkin ja alkoi painelemaan siinä olevaa nappia riivatulla intensiteetillä. Hakke tiesi, kuten kaikki muutkin 'yhtiössä' täysissä järjissään työskentelevät, että tukikohdan ulkopuolisissa metsissä ei selviäisi hetkeäkään.
Hän vain paineli samaa nappulaa uudelleen ja uudelleen toivoen, että joku presidentin muista kerääjistä olisi valmiustilassa uuden lentävän lautasen kanssa. Alkuperäisen kun piti noukkia hänet heti kun tukikohta oltaisiin saatu tuhotuksi, mutta se suunnitelma meni päin helvettiä heti kun yksi Paven rakkaista ystävistä hyppäsi sen kimppuun ja aiheutti sen tuhoon tuomitun pakkolaskun. Hakke ei todellakaan ymmärtänyt, minkä takia Pave niin paljon halusi pitää yhtä niiden kanssa. Todennäköisin syy oli se, että ne olivat tavalla tai toisella koko paikan alkuperäisiä asukkaita ja Pave varmasti luotti siihen, että niiden kanssa kaveeraaminen oli ainoa keino saada heidät pois koko tästä irvokkaasta vitsistä, jota he kaikki olivat pakotettuja elämään. Hakke vihdoin sai ajatuksiaan kasaan sen verran paljon, että tajusi miten typerää oli odottaa avoimessa maastossa maalitauluna samalla kun paineli kutsunappia kuin kymmenen vuoden ajan määrärahoja vähennetyn sairaalan unohdettu potilas. Hakke luikki piiloon erään raunion suojaan, raivoisan turhautuneena jatkaen lähettimen painelua joka puolikas sekunti. Hakke hengitti syvään, hän yritti rauhoittua ja saada ylikierroksilla olevat sydämenlyöntinsä tasaannutettua, mutta koki sen olevan turhaa, kunnes näki jotain, joka miltei pysäytti lyönnit kokonaan.
Infektoituneen arpikudoksen näköinen massa oli alkanut liikkua kovemmalla tahdilla.
Hakke katseli suu ammollaan, kun se alkoi repimään itseään joka suuntaan, paisuen ja sykkien väkivaltaisen rajusti, kunnes se äkisti pysähtyi. Sitten, ilman varoitusta, se räjähti auki. Hakke ei ollut uskoa silmiään, kun hän tajusi, että sen sisältä paljastui mies ja nainen, jotka osoittautuivat Mikael Solariksi ja Lunaksi, mutta jotenkin kammottavasti muuttuneina; heidän ihonsa oli keinotekoisen, harmaan muovin näköistä, ihan kuin kyseessä olisi ollut jonkinlainen törkyinen lelufiguuri-versio näistä kahdesta telepaattisesta mutantista.
Piilopaikastaan huolimatta kumpikin nukeista käänsi katseensa välittömästi kohti Hakkea, joka siinä tilanteessa ei kyennyt estämään suoltaan luovuttamasta kaikkea sisältöään hänen housujensa lahkeisiin.
Siinä vaiheessa kun mannekiinit alkoivat kävelemään sätkien kohti petollista sotilaskoulutuksen saanutta yksityisyrittäjän roolia jo vuosia esittänyttä sotilaallisen rikollisorganisaation johtajaa, tältä lähti taju.
36 - Perttu ja Jaakko
Perttu ja Jaakko olivat elelleet jo muutamia päiviä sulassa sovussa Pertun pienessä, Erkin omistamassa rakennuksessa sijaitsevassa asunnossa.
Vierailunsa alussa Jaakko oli ollut täysin taju kankaalla, kunnes kaksikymmentäviisi tuntia myöhemmin Perttu oli kuullut sohvalta anelua, joka liittyi kahviin ja munakkaaseen.
Perttu oli kohteliaasti noudattanut pyyntöä ja tuonut aamiaista riutuneelle, jo aikoja sitten ammattinsa hylänneelle biologille, joka kaiken kokemansa jälkeen tunsi mitä suurinta kiitollisuutta saadessaan pitkästä aikaa tuntea korkeatasoista mukavuutta; oikeaa, ravitsevaa ruokaa, kahvia ja vielä kaiken kukkuraksi huonepalvelua.
Pertulla oli paljon ruokaa, kahvia ja kirjoja, joilla he olisivat voineet pysytellä sisätiloissa kuolematta nälkään tai tulematta hulluiksi vaikka viikkoja siltä varalta, jos Erkistä ei kuuluisi yhtään mitään.
He olivat keskustelleet asiasta ja olivat täysin tietoisia siitä, että koko kaupunki saattaisi räjähtää väkivaltaiseen hulluuteen minä hetkenä hyvänsä, mutta kokivat, että kaikesta huolimatta tällä hetkellä ainoa asia, mitä he voivat tehdä oli odottaa ja yrittää pysytellä piilossa.
Hyvä puoli heidän tilanteessaan tosin oli se, että Erkin rakennuksessa ei ollut yhtäkään virallista asukasta.
He kumpikin tiesivät, että koko tilanne oli täysin heidän kykyjensä tuolla puolen ja vaikka he tunsivatkin lievää syyllisyyttä siitä, että Erkki ja muut porukasta saattaisivat yhtä hyvin olla kuolleita, he eivät antaneet sen ajatuksen kuitenkaan tuottaa heille paniikkia tai lamaannusta. Voi olla, että minä hetkenä hyvänsä joku heistä saattaisi rynnätä rakennukseen ja vaatia piilopaikkaa, tai hoitoa. Perttu ei ollut mikään lääkäri, mutta kyllä hänellä ensiapupakkaus tai pari löytyisi kaapista, jos sellaista tarvitsisi.
He olivat juuri nauttimassa kahvia ja juustoa, kun he kuulivat, että Erkin rakennuksen lukittu pääovi murrettiin auki...