Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 29-32
29 - Kavalaa
Nitroa oli alkanut sekä hermostuttaa, että kyllästyttää epätietoisuus, joka oli vallannut hänet miltei täysin tässä uudessa ulottuvuudessa. Normaalisti ainoa asia, mikä esti Nitroa tietämästä miltei kaikkea ympärillään tapahtuvaa kymmenien kilometrien säteellä oli takapirujen jatkuva häirintä. Tässä ulottuvuudessa niiden läsnäolosta ei ollut havaittavissa etäisintäkään merkkiä, muttei Nitro siitä huolimatta myöskään kyennyt telepaattisesti havaitsemaan mitään muuta kuin presidentti Jasu Taketin selittämättömän matemaattisesti ja lineaarisesti virtaavat ajatukset, mutta nyt jopa nekin olivat kadonneet olemattomiin eikä jäljellä ollut enää mitään muuta, paitsi se omituinen, maan alta kumpuava vaimea värähtely. Epätietoisuuden pakottamana Nitro oli joutunut laskeutumaan tuskastuttavan hitaasti ja hänen silmissään ollut violetti, heikko valo oli alkanut vaihtamaan värisävyjä, kunnes hänen silmänsä olivat alkaneet vilkkumaan rytmikkäästi kuin spottivalot jossain niistä stimulanttien täyttämistä tanssisaleista, joissa Karin veli Lasse Tahranen oli jatkuvasti vieraillut. Nitrolta oli mennyt jonkin aikaa, ennen kuin hän oli edes tajunnut koko asiaa ja tästä säikähtäneenä hän oli äkkiä keskittänyt tahdonvoimansa ottamaan taas haltuunsa kehonsa erikoislaatuisemmat toiminnot. Välkyttely oli loppunut ja tasainen hohde oli palannut takaisin.
Jonkin aikaa kuljettuaan, hän oli laskenut, että oli laskeutunut vähintään kaksi- tai kolmekymmentä kerrosta siitä, mistä oli aloittanut ja oli hyvin huojentunut havaitessaan jonkinlaista valoa pari kerrosta alapuolellaan. Hän hitaasti kulki valaistuun käytävään ja kuuli selkeästi, miten jossain alapuolella huudettiin surullisin, mutta soinnukkain sävelin ylistystä jollekin. Nitro ei saanut kaikesta täysin selvää, mutta hänen ihoaan alkoi kylmäämään, kun hän tunnisti yhden sanan kaiken joukosta: käärme. Hikeä alkoi valumaan hänen selkäpiitänsä pitkin ja hän välittömästi lähti juoksemaan hiljaa kuin tuuli alaspäin johtavien portaiden luo käytävän päässä.
Päästyään alas jonkinlaisen ison hallin eteiskäytävälle, hän nopeasti takertui kiinni seinään, jota pitkin alkoi hiippailemaan kun oli huomannut, että halli oli täynnä keräilijöitä, jotka kaikki istuivat kasvot kohti jotain, mitä Nitro ei vielä kyennyt havaitsemaan nurkan takaa.
Nitron päästyä tarpeeksi hyvälle näköetäisyydelle keräilijöiden huomion kohde osoittautui jonkinlaiseksi TV-ruuduksi ja sen edessä nökötti polvistuneena presidentti Jasu Taket.
Ruudussa oleva tyyppi sai Nitron veren melkein hyytymään: se oli Pave, jos mahdollista jopa vielä riutuneempana ja rumempana kuin silloin, kun hänet oltiin vangittu kivimuotoon.
Sen jälkeen kun kaikki keräilijät ja Taket olivat lopettaneet ylistyksensä punaiselle lohikäärmeelle, oli tämä alkanut puhumaan heille, rikkinäisellä, heikolla äänellä; kuin pienikin liian nopea tai harkitsematon pihahdus voisi rikkoa tämän äänihuulet: "Rakkaat lapseni, en voi sanoin kuvailla, miten pettynyt olen teidän kaikkien suoritukseen näitten viime viikkojen aikana. Teidän olisi pitänyt saattaa Luna ja Solar puolellemme jo aikoja sitten, mutta epäonnistuitte. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kun jouduin itse puuttumaan henkilökohtaisesti asioitten kulkuun epäonnistuitte täysin saattamaan minua pois siitä kirouksesta, joka nyt estää minua pääsemästä rankaisemaan teitä henkilökohtaisesti."
Raihnainen, puoliksi sulanut hirvitys lähestyi kuvaruutua ja sanoi: "Eikö tämä olekin ikävä asia?" ja tästä ehkä sekuntia myöhemmin kaikki ryhtyivät kirkumaan hädissään: "Ehdottomasti kyllä, tämä on hirveää! Anteeksi, olemme niin pahoillamme!!!"
Kaikki sopersivat ja itkivät, jotkut menivät makuulleen pillittämään lattialle, sitten ruudusta kuului verrattuna aikaisemman puheen täydelliseen varovaisuuteen yllättävän voimakkaalla ja ankaralla äänensävyllä: "Lopettakaa välittömästi!"
Kuin nappia painamalla, jokainen meni asentoon ja hiljentyi.
Nitro oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aidosti järkyttynyt eikä voinut muuta, kuin nieleskellä raivoaan ja yrittää pysytellä näkymättömissä.
TV-ruudussa esiintyvä kammottava ihmisen irvikuva hengitti syvään ja rahisevasti, mutta Nitro kuuli äänestä jotain muutakin: ääni kuulosti jotenkin katoavaiselta, kuin Pave yrittäisi epätoivoisesti pitää itseään ylipäätään olemassa. Nitro oli piilottanut Paven sulaneen ja kivettyneen raadon syvälle CEE:n saastuttamiin metsiin. Tarkkaan ottaen paikkaan, jossa aikoinaan kasvatettiin laadukkaita luomutomaatteja ennen kuin alueet oltiin keploteltu CEE:n haltuun. Nitro ei osannut sanoa, miten Pave oli onnistunut saamaan keskusteluyhteyden tähän häntä oletettavasti punaisena lohikäärmeenä palvovaan kulttiin, mutta Nitro oli paljon enemmän järkyttynyt siitä, että hän oli onnistunut huijaamaan itseään luulemaan, että presidentti ja keräilijöiden yhteiskunta oli kaikin puolin juuri sitä, mitä presidentti väitti sen olevan. Eniten tosin häntä kismitti se, että kaikista hänen telepaattisista kyvyistään huolimatta presidentti oli onnistunut valehtelemaan hänelle jopa ajatusten lukemisen tasolla.
Nitrolle juolahti tosin mieleen yksi positiivinen asia tilanteeseen liittyen: ainakaan Pavella ei ollut enää yllätyksen suomaa etua puolellaan. Nitro vaistosi, ettei yksikään huoneessa oleva jäsen ollut edes haistanut hänen läsnäoloansa, mutta kuitenkin valmistautui ampaisemaan silmää nopeammin sillä hetkellä, kun joku edes harkitsisi katsovansa hänen suuntaansa.
TV-ruudun mörkö, käsittämättömän raihnaisesta olomuodostaan huolimatta, jatkoi paasaustaan: "Te saatte hakea kivettyneen ruumiini CEE:n metsien uumenista ja saatte käskyn raadella hengiltä kaiken, mikä astuu tiellenne. Hakekaa minut ja parantakaa minut, jotta voin olla taas iloinen."
Koko sali riehaantui ulvomaan kuin susilauma, raivoamaan kirouksia ja nauramaan hysteerisesti.
Nitro alkoi voimaan pahoin, kun samaa riehumista jatkui noin minuutin verran. Sitten, melkein liian myöhään Nitro tajusi, että hänen oli aika juosta nopeammin, kuin koskaan. Hän ampaisi vain paria sekuntia ennen kuin muut lähtivät juoksuun ulos hallista ulvoen ja huutaen riemusta ja raivosta. Vain vaivoin tietämättömien takaa-ajajiensa havainnointikykyä nopeampana rynnäten läpi käytävien Nitro oli lopulta löytänyt syvennyksen, johon juuri ja juuri ehti kiivetä piiloon, ennen kuin hänet oltaisiin nurkan takaa juoksevien petojen toimesta huomattu. Hän katseli piilopaikastaan, kun ohi juoksi miltei tuulen nopeudella iso kasa kalkinvalkoisia, lihaksikkaita ja pikimustasilmäisiä humanoideja kaikki huutaen, ärjyen ja puhkuen mennessään. Nitron suureksi helpotukseksi he olivat kaikki aivan liian innoissaan huomatakseen häntä. Nitron sekavat ajatuskuviot olivat niin kovassa shokissa, että hän ei kyennyt heti järkytykseltään edes liikkumaan. Hän ei ainakaan voisi mennä keskustelemaan Paven kanssa, sillä tällä hetkellä Nitron ainoa etu oli se, että Pave ei tiennyt, että hän tiesi tämän olevan taas kuvioissa mukana.
Oli vain yksi vaihtoehto, mitä Nitro osasi kuvitella tekevänsä juuri nyt. Hän hiljaa rukoili mielessään: "Herra Sebaot, Jeesus Kristuksen nimeen ja Pyhän Hengen läsnäollessa minä pyydän, anna minulle voimia estää tämä lauma väkivallantekijöitä saattamaan takaisin verivihollisteni johtajaa kiusaamaan kaikkia ja kaikkea täällä. Tarvitsen Sinun voimiasi saattamaan meidät kaikki pelastukseen ja Paven läsnäolo ei tee mitään muuta kuin haittaa meidän toimintaamme." Nitro sävähti, kun hän tajusi erään asian ja ajatteli: "Olen syvästi pahoillani siitä, että ylimielisyydessäni menin liittoutumaan pahan kanssa. Pyydän Herra, Herra Kaikkivaltias, riko tämä pahain kanssa tekemäni liitto hengessä, siinä, missä minä rikon tämän liiton ajatuksessa ja heidän ajatuksissaan kun menen suojattieni kanssa taistelemaan näitä hirviöitä vastaan. Anna minulle anteeksi syntini, jotta voisin korjata virheeni. Pyydän Herra!" Hän avasi silmänsä, katsoi eteensä, hengitti syvään ja ampaisi ulos piilopaikastaan, mutta sitten pysähtyi, kun järkytyksekseen muisti eräitä unohtamiaan tärkeitä yksityiskohtia, joihin monen muun asian ohella liittyi Sampo ja Andre.
30 - Lisähämmennys
Luna oli välittömästi tehnyt itsensä ja Arenin näkymättömäksi noudattaessaan miehensä vaatimusta, jonka hän välittömästi oli havainnut olevan enää tässä vaiheessa täysin mahdotonta peruuttaa. Tämä kuvotus ei ainoastaan edustanut kaikkia niitä kauhuja, joita kaksikko on joutunut kestämään viimeisten viikkojen aikana, vaan se edusti kauhuja, jotka ovat olleet heille kummallekin tuttuja jo siitä asti, kun he olivat karanneet 'yhtiöltä' lapsena. Kammottava, värivaloja välkkyvä pallo oli aina jollain tavalla ollut lähettyvillä; esimerkiksi näkynyt vilahdukselta yötaivaalla aina silloin kun heidän täytyi piileskellä jättiläismäiseltä peikolta ja siitä oli jo tullut melkein totuttua vakioarkea nähdä pallon aina joskus nappaavan mukaansa huutavia ja anelevia ihmisiä, joiden ainoa virhe oli ollut se, että olivat olleet patikoimassa väärässä paikassa väärään aikaan. Monesti he joutuivat vaihtamaan asuinaluettaan, kun olentojen partiointi alkoi olemaan liian aggressiivista. Nyt he ovat saaneet selville, että nämä olennot johtavat kaikkea, joka on ollut vialla kaupungissa ja sen ulkopuolella.
Mika on nyt kytkettynä isompaan määrään energiaa, kuin koskaan osasi kuvitellakaan ja hän oli enemmän kuin valmis tappamaan hirviöitä.
Kammotus käveli lampsien kuin ilakoiden siitä, että pääsisi kohta leikkimään hippaa ja Solar taasen välittömästi ampaisi raivoisalla tahdilla juoksuun tätä kohti kuin meteoriitti.
Kun Solar oli tarpeeksi lähellä, hirviö löi tämän ohimoa kohti ja Solar väisti sen millin päästä ja potkaisi olentoa suoraan sen olemattoman näköiseen leukaluuhun, joka tuntui olevan kovaa, kuin teräs. Tästä hiukan oppineena, Solar nopeasti nappasi käteensä yhden lentoaluksen irronneista osista ja löi sillä hirviötä suoraan sen ohimoon.
Riekaleinen ja vääntynyt aluksen osa oli ainakin kymmenen senttiä uponnut hirviön päähän, joka ei sanonut muuta, kuin: "Aaahh... ihanaa" ja löi Solaria yhdellä pitkäraajaisella iskulla suoraan päin naamaa, joka sai hänet lentämään noin viitisentoista metriä erään savuavan talonrähjän edustalle. Tässä vaiheessa olento selkeästi päätti lopettaa pelleilyn ja ryhtyi taistelemaan Mikaa vastaan urheilun hengessä ja oli nopeammin, kuin Solar edes tajusi, muutaman mikrosekunnin päässä tarttumasta hänen niskaansa.
Mikan onneksi, ennen kuin hirviö ehti saattaa asiaansa päätökseen, oli jotain hyvin isoa ja painavaa iskeytynyt hirviön niskaan, pitäen olentoa aloillaan juuri sen verran, että Solar ehti ravistella itsensä takaisin taisteluvalmiuteen.
Siinä vaiheessa kun hirviö onnistui repimään telekineettisesti päällään pidetyn jeepinraadon pieniksi kappaleiksi oli Mika ehtinyt valmistautua puolustautumaan ja hyökkäämään, jota hän siinä vaiheessa joutuikin tekemään armottomalla tahdilla.
Hirviö sohi tarkkoja iskuja, mutta Solar väisti ne ja onnistui saamaan käsiinsä taas uuden aluksenriekaleen jolla iski olentoa taas päähän. Tällä kertaa toiselle ohimolle.
Hirviö ei ollut välittänyt vieläkään poistaa aikaisempaa aluksenriekaletta päästään ja näytti nyt joltain tökeröltä viidakon epäjumalalta molemmissa ohimoissaan törröttävine jättimäisine metalli-ulokkeineen. Se hetkisen katseli Solaria ilme täynnä myötähäpeää, ennen kuin taas lähti armottomalla tahdilla lyömään teräksenkovine nyrkkeineen nopeudella, joka todella sai Solarin olemaan täydessä työn touhussa. Sitten, luottaen siihen, että sen nyrkit olivat jo aivan tarpeeksi Solarille, se yllättäen potkaisi ensimmäisen kerran koko taistelun aikana ja sai Solarin lentämään monta metriä suoraan ylöspäin.
Olento avasi massiivisen suunsa, kuin ottaakseen vastaan tippuvan syötävän, mutta juuri ennen kuin Solar olisi tipahtanut hirviön nieluun, oli Aren, ajaen yhtä alueen ehjäksi jääneistä jeepeistä, törmännyt hirviöön noin sadanviidenkymmenen kilometrin tuntinopeudella ja työntänyt sen pois Solarin alta.
Vaikka noin seitsemän metrin pudotus kovaan maahan ei olisi mitenkään turvalliseksi luokiteltavissa normaalille ihmiselle, Solar kivusta huolimatta ainakin tunsi olonsa huomattavasti turvallisemmaksi, kuin jos olisi tippunut hirviön tarkoittamaan alkuperäiseen osoitteeseen.
31 - Juonijat
Nitro oli tuskastuttavan lyhyen mutta vaikean pohdinnan jälkeen päätynyt sellaiseen ratkaisuun, jossa vaakakupissa tärkeämpää kuin keräilijöiden estäminen vapauttaa Pave olisi hiippailla takaisin halliin, jossa Pave oli ruudun välityksellä pitänyt pientä puhettaan. Mahdollisesti sieltä hän voisi onkia edes jonkinlaisia tietoja siitä, mihin Sampo ja Andre ovat kadonneet. He kun kuuluvat siihen elintärkeään joukkioon henkilöitä, joita Nitro tarvitsi saattaakseen jo pitkään liian myöhässä olleen pelastussuunnitelmansa päätökseen.
Hän oli hiipinyt takaisin hallin lähelle, jonka mukana ympäristön tunnelma oli muuttunut melkein pilkallisen koomiseksi kun hän oli kuulevinaan sieltä jonkinlaista lennokasta ja rentoa keskustelua. Varsinkin kun hän tunnisti ne Paven ja presidentin ääniksi.
Hiivittyään aulaan, hän huomasi ensin järkytyksekseen, sitten huomattavaksi ärtymyksekseen, että vaikka presidentti oli muiden keräilijöiden mukana itkenyt ja parkunut TV-ruudun käskytyksen alaisena, hän nyt keskusteli Paven kanssa kuin naapuri toiselle grillijuhlissa.
Paven ääni oli jotenkin erilainen tällä kertaa, vähemmän katoavainen, elinvoimaisempi vaikkakin vielä aika rahiseva ja Nitro näki ruudusta, vielä suuremmaksi ärtymyksekseen, että Pave -kuin eräänlaisena vihoviimeisenä pilkkana hänen aikaisempaan olemukseensa- poltteli täysin rentona jonkinlaista sätkää.
Hän kuuli presidentin sanovan: "Mä oletan tän teatterin olevan merkki siitä, ettei sun kivettynyttä raatoas tarvita yhtään mihinkään."
TV-ruudusta kuului lievää kikatusta ja sitten nikottelun säestämä Paven maaninen ääni: "Joo... mutta on tärkeetä antaa sellanen kuva, että sitä tarvitaan, kunnes mä keksin jonku uuden harhautuksen sen päälle. Kunhan vaan sä lähetät tän suojaamattomana ajatuksena viittä vaille ennen kun sun verikoiras on saavuttanu määränpäänsä, niin se on aivan varma, että jompi kumpi niistä Nitron pikku mussukoista vastaanottaa sen ja sitten ne saa taas juosta uuteen umpikujaan."
Nitro kuuli vertahyytävää naurua ruudulta, sitten ääni jatkoi: "Mä tarvitsen tuoreita mieliä saattaakseni itteni taas kuntoon, ja kaikkiaan niitä on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon. Joku yli viiskyt tuhat..."
Presidentti keskeytti Paven puheen, joka ei näyttänyt haittaavan tätä pätkääkään, sillä se antoi hänelle mahdollisuuden ottaa oikein pitkät ja silmiin pistävästi nautinnolliset imut tupakastaan: "Tarkalleen viisikymmentäkaksi tuhatta kolmesataa seitsemänkymmentä kahdeksan kappaletta, jota me ei olla vielä syöty..." ja sen jälkeen oli Paven vuoro keskeyttää presidentti röyhtäisemällä äänekkäästi savua koko ruudun täydeltä. He kumpikin ratkesivat sydämelliseen nauruun keskenään, joka oli Nitron korviin sekä iljettävä, että sanoinkuvaamattoman raivostuttava.
Sitten Paveen iski raju yskäkohtaus, mutta hän kuitenkin yritti parhaansa ylläpitää naurunpuuskaansa presidentin tahdissa. Lopulta presidentti lopetti nauramisen ja Pave onnistui saamaan yskänpuuskansa kuriin, mutta nauraminen jatkui vielä muutamia sekunteja. Hiljaisuuden vallitessa he kumpikin katselivat toisiaan miltei naurettavan sympaattisella lämmöllä.
Presidentti alkoi miettimään oikein urakalla, sitten kysyi Pavelta: "Tiedätkös, mä en ymmärrä erästä seikkaa. Mihin niitä kahta persläpeä, Sampoa ja Torasia tarvitaan elävänä. Ne on yksiä mehevimpiä pihvejä, mitä me ollaan koskaan saatu niin miksei vaan puoliteta niitä ja ravita itseämme, selkeästi sä olisit sellasten harvinaisten yksilöiden tarpeessa?"
Hetken imettyään uutta tupakkaa, jonka oli sytyttänyt aikaisemmasta, Pave vastasi olemus täynnä velmua ilkikurisuutta: "Sä et kysyis tuota, ellen mä olis näin huonossa hapessa, mutta koska mä osaan arvostaa aloitekykyä, mä vastaan tohon rehellisesti. Niiden herkullisuus on täysin liitännäinen siihen, että niiden ajatuksilla me voidaan päästä ulos tästä läävästä. Tämä Sampo ja Andre ovat Mikan, Lunan, Erkin, Haken ja Arenin ohella niin sanottuja lukittuja yksilöitä. He yhdessä muodostavat eräänlaisen havainnointilukon kaikille muille asukeille. Jos yksi heistä tuhoutuu, tuhoutuu myös mahdollisuus avata lukko. Sillä tätä lukkoa ei voi saada rikkomalla auki. Tärkeintä kuitenkin on olla se, joka on täysissä mielenvoimissaan, kun se lukko lopulta saadaan auki. Se pöyhkeilevä, itseriittoinen runkkari, Nitro, tietää varmasti, miten se saadaan auki, mutta se operaatio on nyt ehdottomasti pistetty sivuun toistaiseksi. Meidän tämänhetkinen tehtävämme on hidastaa heitä. En voi olla tässä kunnossa, kun se tapahtuu."
Presidentin kasvoilla alkoi paistaa äärimmäinen huoli, kun hän hetken hiljaisuuden jälkeen sanoi: "Et tietenkään" ja sitten hänen ilmeensä muuttui toiveikkaaksi, kun hän vielä lisäsi: "Älä pelkää! Mä saan kyllä pidettyä ne kiireisinä!"
Näyttäen aidosti syvästi otetulta, Pave vastasi: "Kiitos rakas ystäväni."
Nitro alkoi olla jo hermoromahduksen partaalla sen johdosta, kuinka paljon hänen verivihollisensa onkaan selvittänyt hänen selkänsä takana, mutta oli kuitenkin melkein samassa mittakaavassa tyytyväinen siitä, että oli saanut itse selville tämän viimeisimmät metkut. Nitro oli tänä aikana löytänyt taas uuden syyn olla miltei sietämättömän ärsyyntynyt; hänen teki mielensä hakata päätään seinään sen johdosta, ettei hän ollut tajunnut, mikä presidentti Jasu Taket oikeasti oli. Nyt palaset vihdoin loksahtivat yhteen hänen päässään ja syyllisyys alkoi kalvamaan hänen sisintänsä, sillä hän oli lähettänyt hänen omat suojattinsa itsestäänselvään ansaan. Pave on siis jo päässyt karkuun eikä kyse ole enää mistään muusta kuin hänen ravitsemisestaan täysiin voimiinsa. Sen jälkeen heidän aikomuksensa näyttäisi olevan kaiken mahdollisen tiedon nyhtäminen Andrelta ja Sampolta. Nitroa kylmäsi jo pelkkä ajatuskin niistä syvyyksistä, joihin tuo kaksikko vajoaisi saadakseen edes pienen osan kaikista tarvittavista järjestelyistä tietoonsa. Seuraava ajatus inhotti Nitroa suuresti, mutta hän pakotti itsensä hyväksymään sen tosiasian, että todennäköisesti monia ihmisiä tulisi vielä kuolemaan, ennen kuin hänen ja hänen kumppaninsa suunnitelma olisi toteutuskelpoinen. Hän vain toivoi, että kykenisi löytämään Sampon ja Andren ajoissa ja, että Mikan arvostelukyky riittäisi pitämään heidät hengissä siihen asti, kunnes aika olisi kypsä.
32 - Poista se!
Mika oli ehtinyt saada vain muutaman sekunnin aikaa toipua ennen kuin hirviö hyökkäsi taas tämän kimppuun ja tällä kertaa se ei säästellyt raajojaan tai yllättävän vahvalla purentavoimalla varustettua leukaansa millään tavalla.
Mika tajusi suhteellisen nopeasti, että hän ei kykenisi enää kovinkaan montaa sekuntia pysymään olennon tahdissa, joten hän päätti seuraavalla mahdollisella hetkellä riskeerata täysin suojauksensa.
Hän otti molemmista hirviön ohimoissa olevista romukappaleista kiinni, repi ne irti sen päästä ja mahdollisimman suurta vahinkoa tuottaakseen, väänsi ne tarkoituksella vikasuuntiin. Mikan odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla ottaen huomioon, miten vähän olento oikeastaan näytti välittävän minkäänlaisesta kivusta, mutta sitten Mika miltei säikähti yllätyksestä; hirviö kirkaisi tavalla, joka ihan oikeasti kuulosti kivusta syntyneeltä. Mika oli repinyt olennon takaraivon melkein irti ja se, että olento ensimmäistä kertaa koko taistelun aikana oli osoittanut jonkinlaista epämukavuutta siihen kohdistettavaan vahinkoon antoi hänelle uutta itsevarmuutta.
Mika rupesi kaikin voimin repimään sen takaraivoa irti ja hirviö alkoi ilme ensimmäistä kertaa täynnä aitoa vihaa raatelemaan Mikaa.
Kammottavat arvet täyttivät Mikan kehon ja kaikkien odotusten vastaisesti haavat eivät sittenkään parantuneet ja umpeutuneet sekunneissa, vaan jäivät märkimään hänen lihaansa. Silti Mika teki kaikkensa jatkaakseen ja piteli jalallaan hirviötä maassa, samalla kun sen hyvin ulottuvat kädet yrittivät parhaansa mukaan repiä Mikaa joka puolelta.
Kun vaikutti siltä, että Mika alkoi olemaan liian väsynyt enää hoitaakseen työtänsä loppuun hänen luokseen juoksi Aren Fredriks. Arenin päässä oli huolestuttavan suuri verinen haava, mutta se ei vaikuttanut häntä kovinkaan suuresti vaivaavan hänen saapuessaan auttamaan ystäväänsä repimään pitkulaista takaraivoa irti.
Mika oletti, että Luna varmasti jakoi telekineettisiä voimiaan myös Arenin käyttöön, sillä muutoin Arenista ei olisi ollut antamaan Mikalle edes yhtä kymmenesosaa apua. Silti pelkästään ylläpitääkseen repimisen vaatimaa puhtia, täytyi Mikan ja Arenin -kuin myös Lunan- pistää peliin kaikki, mitä heillä vain oli tarjota.
Verisuonet miltei räjäyttävien ponnistelujen jälkeen viimeinenkin jänne irtosi aristokraatin päästä ja takaraivo, liveten heidän käsistään, lensi noin kymmenen metriä heidän taakseen. He välittömästi juoksivat sen perään ja hirviö jäi makaamaan silmät auki, mutta hyvin hämmentyneen näköisenä, kykenemättömänä nousemaan pystyyn tai edes raahautumaan minnekään. Se vain heilutti sormiaan, kuin odottaen kärsimättömästi jotain, nähtävästi täysin kyvyttömänä havainnoimaan ympäristönsä tapahtumia.
Mika ja Aren, saavutettuaan irtirevityn ruumiinosan, katselivat ensin hermostuneena taakseen, kuin varmistaakseen, että hirviö todellakin oli toimintakyvytön, sitten yhtä hermostuneesti takaraivoa, kuin siihen koskeminen olisi nyt ollut ylitsepääsemätön este.
Luna ilmestyi näkyviin ja katseli sairaalloisen huolestuneena mieheensä tulleita arpia, eikä mennyt kauaakaan, kun Mika rojahti maahan urahtaen sanoinkuvaamattomasta tuskasta.
Luna meni miehensä avuksi jättäen Arenin katselemaan kammottavaa takaraivoa, joka sykki ja pullisteli kuin sydän, joka ollaan juuri revitty elävästä kalasta.
Aren ei voinut olla ajattelematta, miten he joitain päiviä aikaisemmin eivät olleet uskaltaneet syväluodata edes Jaakko Räyhästä, joka oli kantanut yhtä hirviöistä kehossaan. Arenia kuvotti ajatella, että nämä hirviöt olivat kykeneväisiä muuttamaan itsensä nestemäiseen muotoon ja livahtamaan sisään ihmisten kehoihin. Nyt heillä olisi yhden hirviön aivot suoraan hopeatarjottimella.
Aren käänsi katseensa Mikaan, joka huusi tuskasta ja raivosta samalla kun haavat hänen kehossaan olivat sekä pahentuneet, että jotenkin levinneet ympäri hänen kehoaan saaden hänen koko ihonsa näyttämään yhdeltä suurelta arpikudokselta.
Luna oli alkanut itkemään epätoivosta, eikä voinut muuta, kuin pidellä sairasta miestään sylissään samalla kun tämä pikkuhiljaa alkoi menettää kykyään edes huutaa.
Sitten Aren huomasi, että Lunakin oli alkanut saamaan samoja oireita kuin miehensä ja ennen kuin Luna oli asiaa edes ehtinyt huomata, hän yhtäkkiä lopetti itkemisen ja molemmat rojahtivat toistensa viereen liikkumattomina kuin kaksi puupalikkaa.
Tässä vaiheessa Aren oli luopunut edes harkitsemasta hirviön takaraivon tutkimista eikä nähnyt enää mitään muuta toimintamallia kuin juosta kauas pois sekä hirviön, että Mikan ja Lunan luota, joihin hirviö oli kaikesta päätellen tartuttanut jonkinlaisen uskomattoman rajun infektion tai ehkä herkästi tarttuvan myrkytyksen.
Juostuaan muutamia metrejä Aren katsoi taakseen ja huomasi, että Mika ja Luna muistuttivat enemmänkin toisiinsa kiinnittyneitä tummanpunaisia massoja kuin ihmisruumiita, kiroten mielessään kykenemättömyyttään auttaa heitä.