Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 25-28
25 - Yllättävä tekijä
Jätettynä keskelle 'yhtiön' mahdollisesti tärkeimmän tukikohdan sotkuisia raunioita Erkki ja Hakke ihmettelivät hermostuneina, mitäköhän seuraavaksi olisi odotettavissa.
Erkille täysin tuntematon metallisen lentävän lautasen näköinen hökötys leijaillen heidän yllään he eivät ehtineet kauaakaan ihmetellä, kun Wolfgang ja Korhonen olivat jo alkaneet osoittaa heräämisen merkkejä. Erkki vaistomaisesti nosti pyssynsä heitä kohti samalla kun Hakke katseli vuoroin ihaillen kädessään olevaa veistä ja vuoroin halveksien everstiluutnanttia ja tutkimusjohtajaa.
Kevyestä pöhnästä selvittyään Korhonen, huomatessaan edessään olevat uhkaavat miehet näytti olevan ennemminkin huvittunut kuin peloissaan ja hetken hiljaisuuden jälkeen sanoi Erkille ja Hakelle: "Herrasmiehet! Ei teidän tarvitse olla tuollaisia, me olemme jo hävinneet ja antautuneet. Muutenkaan meidän filosofiaamme ei kuulu vastaan rimpuilu kovemman vastuksen edessä."
Kuullessaan tämän, Erkki karjaisi raivoisasti: "Vittu, teidän filosofiaanne kuuluu paskan puhuminen, jotta saisitte kiemurreltua ittenne pinteestä!"
Tutkimusjohtaja Korhonen näytti hieman lannistuneen tästä, mutta hymy ei vieläkään kadonnut hänen perin juurin omahyväisestä olemuksestaan.
Sitten tapahtui jotain, joka hyydytti jopa Korhosen itsetietoisen virneen: he kuulivat jonkin kolahtavan yllään ja näkivät, että jokin todella iso, romuluinen, mutta sairaalloisen laiha olento oli hypännyt raunioiden ympärillä partioivan aluksen kimppuun. Tämä hailakan purppuran ja vihreän sävyinen olento, jolla oli todella pitkä takaraivo ja massiivinen suu, jossa oli kammottavat, epämuodostuneet hampaat ja niin ohut leukaranka, että voisi ihmetellä, miten olennon alahampaat ylipäätänsä edes pysyvät kasassa, löi ja puri alusta samalla kun alus yritti karistaa sen kimpustaan rajuilla väistöliikkeillä.
Erkki huomasi hämmentyneenä, että hirviöllä oli epänormaalista suustaan ja leuastaan huolimatta kasvoillaan kaikki ihmiselle ominaiset piirteet, kuten nenä ja kulmakarvat. Jopa silmät näyttivät tavallisilta ihmisen silmiltä.
Erkki katseli kauhuissaan, kun hirviön riehumisen johdosta aluksen runko oli alkanut pettää, sitten pientä hetkeä myöhemmin se onnistui tunkemaan päänsä aluksen sisään. Vielä hetken aikaa alus kykeni pysyttelemään yläilmoissa, mutta lopulta se lähti syöksymään kammottavalla nopeudella kohti ympäröivää metsää. Katsellessaan alusta, joka vei mukanaan sitä ahdistelevaa hyökkääjää kohti rajua törmäystä Erkki sai sellaisen vaikutelman, että hirviö oli epäonnekseen saanut päänsä juuttumaan kiinni aluksen runkoon. Hämmennyksen täyteisen pelkonsa mukana Erkki tunsi myös tietynlaista huvittunutta riemua tämän johdosta.
Sitten, jostain kaukaa kuului massiivinen räjähdys.
Wolfgang ja Korhonen alkoivat välittömästi kulkemaan kohti vierellään olevaa rakennusta, hysteerisesti viittoillen Hakkea ja Erkkiä tulemaan mukaansa, mutta Erkki tähtäsi heitä pyssyllään ja karjaisi heitä pysähtymään.
Wolfgang karjaisi takaisin: "Etkö sä urpo tajua, että toi tyyppi, joka leijaili äsken teidän henkivakuutuksen kanssa räjähdyksen saattelemana ei todellakaan tule olemaan tajuton kovinkaan kauaa? Meidän on pakko mennä alempiin kerroksiin, jonne pääsee tätä kautta."
Erkki näytti epäröivän ja Hakke vaikutti olevan pelkästään hämmentynyt joten Wolfgang jatkoi: "Turvatilat johtoportaalle! Me voidaan selittää teille lisää, mutta mennään nyt helvetti sentään kauas pois ennen ku se päättää tulla syömään meidät lounaaksi!"
Hermoja repivien sekuntien jälkeen Erkki laski aseensa ja he Haken kanssa yhteen ääneen sanoivat Wolfgangille: "Näytä tietä!"
26 - Voi Herra Jumala, miten upeeta nähdä taas
Aren Fredriks havahtui siihen, että joku piteli häntä riveleistä kiinni ja huusi hänelle: "En mä ole sulle oikeesti mistään vihanen, kuhan nyt vaan heräät ja äkkiä!" Avatessaan silmänsä hän oli ylen helpottunut tajutessaan, että muutaman sentin päässä hänestä komeili Mikan melkein punaiseksi pingottunut pärstä karjumassa täyttä päätä.
Huomatessaan Arenin havahtuneen, Mika siirsi tämän istuma-asentoon ja ensimmäinen asia, mitä Arenin suusta pääsi oli miltei itkuinen: "Voi Herra Jumala, miten upeeta nähdä taas!" Solar näytti hämmentyneen tästä ja änkytettyään pari lyhyttä tavua, hän vastasi yksinkertaisesti: "Me... me ollaan kavereita." Aren nousi vaivalloisesti pystyyn halatakseen Solaria, ja sekä Solar, että Luna vastasivat halaukseen, kuin kyseessä olisi kauan kadoksissa ollut veli.
Hetken taisteltuaan pysyäkseen pystyssä, Aren ajatteli, että hänet ehkä olisi pakko taluttaa ulos, mutta sitten yllättäen hän tunsi olonsa paranevan kuin kahvasta väännettynä. Aren havaitsi, että Luna oli keskittänyt huomionsa kohti hänen selkäänsä ja oli sekä kiitollinen, että vaikuttunut, sillä hän tiesi telekineettisen vahingoittamisen olevan helppoa, kuin myös yksittäisten esineiden siirtelyn, mutta telekineettinen parantaminen oli jo niin suurta tarkkuutta ja hienovaraisuutta vaativaa, että edes hän itse ei ollut koskaan onnistunut siinä. Hetken päästä hän pystyi jo seisomaan suorassa.
Aren katseli kiitollisena Lunaa ja kysyi: "Veikö toi paljon sun voimias?" johon Luna vain kohautti olkapäitään välinpitämättömästi.
Solar vastasi tämän puolesta ja sanoi: "Meidän ei tarvitse enää huolehtia energiahukasta yhtä paljon, kuin ennen."
Solar otti Arenin kädestä ja Arenin katse muuttui äärimmäisen poissaolevaksi, kuin hän olisi juuri uppoutunut jonkinlaiseen valveuneen. Sitten hän havahtui, jolloin Solar päästi hänen kädestään irti ja hän katseli Solaria suoraan silmiin järkyttyneenä. Antaen itselleen pienen hetken kerätä ajatuksiaan Arenin katse lopulta muuttui määrätietoisemmaksi ja hän nyökkäsi auttajilleen.
Luna otti Arenia kädestä ja he molemmat katosivat. Solar lähti juoksemaan kohti pintaa, koko ajan pitäen Lunan ajatukset lähellään.
27 - Yllätyksien jättömaa
Nitro Kuittinen nautiskeli lempeästä iltatuulesta yhdellä kalkinvalkoisen tornin parvekkeista, katsellen ihmeissään erilaisia kaukaisuudessa komeilevia vuorimuodostelmia ja niiden alapuolella häämöttävää erilaisten jättimäisten liskojen ja nisäkkäiden kavalkadia. Nitro muisteli aikaisempia tapahtumia, silloin, kun he tekivät sopimuksen presidentti Jasu Taketin ja hänen keräilijäin yhteiskuntansa kanssa. Nitro muistaa, miten kokouksessa paljastettiin, että keräilijöiden valvontalaitteisto oli paikantanut kaikista todennäköisimmän 'yhtiön' päämajan, jonne sitten päätettiin lähettää Solar ja Luna sekä eräs heidän yhteiskuntansa lentokoulutuksen saanut jäsen, joka pystyi ohjaamaan tuhoaja -luokan alusta. Presidentin käskystä heidän ulottuvuuksiensa välistä porttia, joka oli muodostunut kallionkoloon, oltiin laajennettu sen verran, että sitä kautta kyettiin salakuljettamaan osia kyseisestä aluksesta ja sitten kokoamaan se kasaan Biotechnon alapuolella olevan salakäytävän kautta mentävässä maanalaisessa varastohallissa.
Kun kokous oli ohi, olivat Andre, Sampo, Luna ja Mika menneet hetkeksi kiertelemään tornia. Nitro asusteli vielä silloin Mikan kehossa ja kun seurue oli kävellyt hänen mielestään sopivaan, rauhalliseen paikkaan oli Mika napsauttanut sormiaan ja kuin tyhjästä heidän eteensä oli materialisoitunut Nitro Kuittisen näköinen keho. Hohde Solarin silmistä oli kadonnut ja siirtynyt tähän tyhjästä ilmestyneeseen hengettömään hökötykseen. Nähtävästi Mika ei ollut ehtinyt edes kunnolla havahtua hereille, kun varoittamatta ikiomaan kehoon päässyt Nitro osoitti Mikaa sormellaan, jonka seurauksena tämä alkoi karjua kuin miekalla pistetty karhu.
Nitro oli pannut merkille Mikan vaimon Lunan tuijottavan vuoroin miestään pelosta ja huolesta suunniltaan ja vuoroin Nitroa hämmennystä, epäluuloa ja vihaa uhkuvalla asenteella.
Nitro nosti kätensä, kuin rauhoittaakseen häntä ja sanoi: "Miehesi tokenee tuosta muutamissa minuuteissa, minä vain ehostin häntä hiukan."
Tätä seurasi telepaattinen viesti Lunalle, jonka Nitro onnistui voimiensa ansiosta pitämään yksityisenä muilta rakennuksen telepaattisilta keräilijöiltä: "Annoin miehellesi pääsyn tämän kyseisen todellisuuden virtalähteeseen." Nitron katse muuttui poissaolevaksi, joka katkesi hyvin nopeasti hänen jatkaessaan telepaattista viestiään: "Samalla tavalla, kun sinä olet kyennyt jakamaan telepaattisia voimiasi Mikaelin kanssa hän kykenee jakamaan tätä virtaa sinun kanssasi!"
Luna välittömästi viestitti Nitrolle kysymyksen: "Voisitko tarkentaa! Puhutko tästä uudesta, tuntemattomasta ulottuvuudesta?"
Nitro näytti säikähtäneen kysymystä ja hän katkaisi telepaattisen yhteyden niin nopeasti, että se miltei satutti Lunaa, jonka jälkeen hän karkasi paikalta, kuin lapsi, joka on juuri jäänyt kiinni tupakoiden varastamisesta isänsä takin taskusta.
Tilanteen hämmentävyys ja Nitron ilmiselvän häikäilemätön röyhkeys olisi motivoinut Lunaa, Andreta, sekä Sampoa ryntäämään hänen peräänsä, ellei huoli Solarista olisi vienyt siinä tilanteessa kaikkea heidän huomiotaan.
Siitä on jo useita tunteja ja siitä lähtien Nitro on pitänyt huolen siitä, ettei kenelläkään keräilijöistä olisi harmainta aavistustakaan hänen olemassaolostaan. Sitten häneen iski kauhu. Hän oli unohtanut Sampon ja Andren kokonaan. Nitro oli tarkkaillut tuhoajan osien rahtaamista, kuin myös Mikan, Lunan ja tuhoajan lentäjän poistumista keräilijöiden valtakunnasta, mutta hän oli jättänyt täysin laskuista Andren ja Sampon, joiden ajatuskuvioiden täydellinen poissaolevuus oli vasta nyt alkanut vaivaamaan huolestuttavan hajamielistä psyykkistä super-agenttia. Yrittäessään paikantaa mitä tahansa psyykkistä tai fyysistä merkkiä pelinappuloidensa olinpaikasta hän onnistui havaitsemaan jotain hyvin vaimeaa ääntä.
Se kuului niin kaukaa alapuolelta, että se yhtä hyvin saattoi olla jokin seisminen värähdys. Ottaen huomioon, että kotikaupunkinsa metsien siimeksessä pientä seismistä värähtelyä kuuluu miltei jatkuvasti, kun taas tällä alueella satunnaista psyykkistä värähtelyä lukuun ottamatta paikka on hiljaisempi kuin hautakammio Nitro ei voinut jättää kyseistä ääntä omaan arvoonsa.
Hän poistui parvekkeelta ja vasta nyt tajusi, miten paljon häntä olisi pitänyt huolestuttaa koko rakennuksen kaikennielevä yleisen tyhjyyden tunnelma.
Hän käveli läpi valkoisten käytävien, joista järkyttävänä vastakohtana ensimmäisen kerroksen runsaudelle puuttui luonnottoman terävän symmetrisiä kivipöytiä ja joitain kuutiomaisia valkoisia kaappeja lukuunottamatta kaikenlainen sisustus tai väri.
Hän pysähtyi portaiden luo ja havaitsi, että kaikki mahdollinen ääni, mitä voidaan edes etäisesti kuulla tuli jostain syvältä pimeän rappukäytävän uumenista, jonka Nitro arvioi ulottuvan kauas maan alle.
Hohde hänen silmistään vaihtui äärimmäisen heikosti havaittavaan violettiin valoon ja sitten hän alkoi kävelemään hyvää tahtia rappusia alas kohti tuntematonta.
28 - Tämä tästä vielä...
Heidän vielä kävellessään tukikohdan käytäviä pitkin Mikaan oli iskenyt selittämätön ahdistus. Lunan siirrettyä heidät telekineettisillä voimillaan maan pinnalle Solarin ahdistus sai loogista vahvistusta hänen katseltuaan ympärilleen ja havaittuaan, että tajutonta sotilasryhmänjohtajaa lukuunottamatta, ketään ei ollut mailla halmeilla; jopa alus oli kadonnut. Hetken tutkiskeltuaan paikkoja, hän huomasi, että jonkinlainen pienen romun vana kulki pitkin maastoa kohti metsää.
Hetken kuluttua näkymättömistä ilmaantuivat Luna ja Aren, kyselevä ilme kasvoillaan. Mika ei sanonut sanaakaan, telepaattisesti tai äänihuuliaan käyttäen, vaan pelkästään osoitti heille hämmennystä tuottavaa romuvanaa.
Kaikki katselivat kummissaan metsän uumeniin, kunnes pitkän ja epätavallisen painostavan hiljaisuuden jälkeen he kuulivat sieltä jotain. Jotain tuttua, mutta ei missään nimessä turvallista.
Ääni, joka kuulosti hyvin rauhalliselta ja pehmeältä sanoi metsästä: "Mähän sanoin, että mä nappaan teidät vielä ennemmin tai myöhemmin, meillä ei ole tapana jättää asioita kesken" ja hetki sen jälkeen metsästä tuli esiin romuluinen, sairaalloisen laiha ja pitkällä takaraivoilla varustettu jättiläinen, jonka hailakanvihreät ja purppurat laikut sen muutoin harmaankalpealla iholla toi mieleen homehtuneet vihannekset ja tulehtuneen lihan. Sen epämuodostunut suu oli noussut kuvottavaan virneeseen sen muutoin ihmismäisellä naamalla. Sen silmistä, jotka eivät kovinkaan paljoa eronneet normaaleista ihmissilmistä, huokui kuitenkin pohjaton ilkeys ja mielenkiinto.
Solar sanoi Lunalle ja Arenille: "Menkää piiloon... mä aion tappaa ton helvetin kusipään!!!"