Taivalmäki - Jalostettu Kuolema 3: luvut 21-24
21 - Hämmentävää...
Erkki ja Hakke olivat lennelleet ympäri eristyssellinsä seiniä ja kovalla työllä olivat onnistuneet pitämään itsensä tajuissaan koko myrskyn ajan. Kun viimeisestä tärähdyksestä oli kulunut hieman enemmän kuin muutama sekunti, he uskalsivat nousta penkeilleen istumaan.
Erkin silmissä Hakke näytti erityisen järkyttyneeltä, mutta tämä vaikutelma haihtui nopeasti kun Hakke yhtäkkiä näytti Erkille käsimerkein pysymään hiirenhiljaa.
Hän nousi varovaisesti ovea kohden ja painoi korvansa siihen. Hän odotti hetken ja väänsi ovenkahvaa, mutta mitään ei tapahtunut. Pettyneenä hän palasi takaisin penkilleen mököttämään.
22 - Sotaa käytävillä
Solar ja Luna näkivät edessään ison kasan erinäisiä vartijoita ja sotilaita.
Luna tuijotti herkeämättä sotilasjoukkiota ja yhtäkkiä pieni osa sotilaista pudotti aseensa ja poistui näyttämöltä.
Muut sotilaat katselivat toisten lähtöä hämmennys ja viha kasvoillaan. Jotkut heistä huusivat asioita, kuten "Hintit" ja "Tavataan kentällä" sekä "Sä kuolet sika" samalla kun aseensa pudottaneet sotilaat kiirehtivät heidän ohitseen.
Ryhmän selkeä johtaja, joka näytti kokeneelta ja innokkaalta murhaajalta, karjaisi muille jäsenille: "Tapetaan ne!!!" ja kaikki heistä alkoivat syytämään luoteja pöyristyttävän tehokkailla sarjatuliaseillaan.
Luna katosi kaikkien edestä kuin savuna ilmaan ja kaikki häntä kohti lentäneet luodit kimposivat jostain kaukaa hänen takanaan.
Paria päivää aikaisemmin Solar taasen olisi ansainnut omasta reaktiostaan Maailman Tyhmin Paska-palkinnon; hän lähti juoksemaan sotilaita kohti. Näytti siltä kuin hän olisi yrittänyt juosta vahvaa tuulta päin. Itse asiassa niin vahvaa, että se jatkuvasti repi isoja riekaleita hänen kehostaan, mutta hänen solunsa uudistuivat järjenvastaisen tehokkaasti; voitaisiin sanoa, että ellei tilanne olisi ollut niin ylimitoitetun raaka, joku olisi voinut kutsua sitä naurettavaksi. Pikkuhiljaa Solar sinnikkäästi pääsi koko ajan sotilasjoukkiota lähemmäs ja lähemmäs. Viimein heidän oli pakko lopettaa ampuminen, sillä Solar oli päässyt jo niin lähelle, että he olisivat jo auttamattomasti ammuskelleet toisiaan.
Ryhmänjohtaja karjaisi yllätyksestä, kun suoraan hänen vierellään ollut sotilas kuoli karmean rusahduksen saattelemana. Hän karjui miehiään perääntymään, mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä. Miehiä lenteli, kaatuili ja murskaantui seiniä päin karmivassa tahdissa.
Solar nappasi yhtä kädestä ja katkoi sen kyynärpään kohdalta jalkaansa vasten, toiselta hän murskasi selkärangan.
Sotilaiden varovaisuus oli nyt yhteistuumin hylätty ja luoteja alkoi viuhumaan joka suunnasta, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Ryhmä alkoi hajaantumaan karkuteille sellaisten huutojen siivittämän kuten: "Mulle ei todellakaan makseta tarpeeks tästä" tai "Mä oon ehkä paha, mut sä oot painajainen!"
Vaikka Solar näytti siltä, että olisi ollut valmis jahtaamaan heitä vaikka helvetin syövereihin asti, hän kuitenkin rauhoitti itsensä ja rojahti nojaamaan seinää vasten varmistettuaan itselleen sellaisen kohdan, joka ei ollut yltä päältä veressä. Hän nappasi housunsa taskusta uuden sätkän ja pisti sen tärisevin käsin palamaan. Muutaman henkosen jälkeen hän alkoi kävelemään kohti itään menevää käytävää. Kaikkialla kuului erilaisten kenkien kopinaa, mutta selkeästi mitkään niistä eivät olleet lähestymässä hänen olinpaikkaansa. Hän jäi erääseen risteymäkohtaan seisoskelemaan ja mietiskelemään. Hän havahtui siihen, kun huomasi, että ryhmänjohtaja oli jäänyt väijyksiin ja oli selkeästi vain parin sekunnin päässä tulittamasta Solaria. Solarin ilmeestä kuvastui huvittunutta epäuskoa, kuin hän olisi sekunnin murto-osan ihmetellyt ryhmänjohtajan kyvyttömyyttä hyväksyä todellisuutta, ennen kuin nappasi sätkänsä huuliltaan ja salamannopeasti heitti sen tätä päin.
Ryhmänjohtaja koki elämänsä yllätyksen, kun sätkä lensikin turvallisesti hänen huulilleen oikein päin. Hän ehti vaistomaisesti hengittää siitä, kunnes horjahti järkytyksestä taaksepäin, tiputtaen sen huuliltaan.
Tässä vaiheessa Solar oli jo päässyt niin lähelle, että nappasi kevyen konekiväärin pois tämän käsistä, katkaisi sen kahtia ja sanoi kuuluvalla äänellä: "Antaudu tai kuole", ja vihdoin aseensa menettänyt sotilaskomentaja näytti hyväksyneen tilanteensa ja nosti kätensä ylös ennätysajassa.
Solar heitti aseen kappaleet käsistään ja otti sotilaan pistoolin tämän taskusta, sekä veitsen, että kaasukranaatin. Sitten hän antoi ryhmänjohtajalle luvan laskea kätensä ja asetti kranaatin vyöhönsä kiinni. Pistoolin ja veitsen hän heitti jonnekin kauas taakseen. Hän kysyi lempeällä, mutta silti tarpeellisen ankaralla sävyllä ryhmänjohtajalta: "Täällä on järjissään olevia sotilaita, se ei todellakaan ole normaalia teidän hyypiöiden kanssa, selitä mulle, mitä te teette täällä!"
Ryhmänjohtaja yritti miettiä asiaa hetken, Solar katsellen häntä enemmänkin säälien, kuin epäillen.
Sitten ryhmänjohtaja sanoi: "Me ollaan yksityisarmeija, joka tekee töitä monille tahoille..."
Ryhmänjohtaja ei ehtinyt jatkaa pitempään, sillä Solar oli napannut häntä kurkusta kiinni ja lähti raahaamaan tätä kohti aluetta, josta hänen uusien ystäviensä lentävä lautanen oli ampunut laserilla läpi monen kerroksen. Saavuttuaan käytävälle, jossa oli mustuneet, kiitettävän kokoiset repeämät sekä katolla, että lattialla, hän päästi sätkivän miehen kurkusta irti, otti tämän olalleen kuin säkin ja hyppäsi ylemmälle tasanteelle kohti maantasoa.
23 - Homma toimii
Erkki nojaili sellinsä seinää vasten nyrpeästi katsellen esimiehensä keskittynyttä synkistelyä.
Haken ihailtavan antaumukselliseen mökötykseen oli tullut äkkiarvaamatta ihmisen mentävä särö, kun heidän eristyssellinsä ovi yhtäkkiä päästi naksahtavan äänen. Kummatkin pidättelivät hengitystään sen muutaman kiduttavan pitkän sekunnin ajan mitä oven avautumisessa kesti. He tunsivat olonsa sekä helpottuneeksi, että hämmentyneeksi havaitessaan oven takana seisovan Lunan, joka käveli sisään aavemaisen hiljaisena, kuten aina.
Hakke ei kyennyt sanomaan muuta, kuin "Hitto!" kun taas Erkki, joka on jo tottunut odottamaan sekä Lunalta, että Mikalta melkein mitä tahansa meni heti asiaan ja kysyi: "Onko tämä sattumoisin soolokeikka?"
Luna pudisteli päätään kevyt hymy paistaen kasvoillaan, joka tuotti Erkille toiveikkaita ajatuksia liittyen kentälle jääneiden ystäviensä kohtalosta. Erkin mieleen ei ehtinyt muodostua enempää kysymyksiä, sillä Lunan ojennettu käsi tuotti Erkille lievää ahdistusta hänen arvatessaan, mitä häneltä odotettiin.
Erkin tarttuessa Lunaa kädestä, Hakke sai lievän sätkyn havaitessaan alaisensa haihtuvan ilmaan suoraan silmiensä edessä.
Sitten Luna meni Haken luo, joka hieman epäilevän näköisenä, mutta yhteistyövalmiina ojensi kätensä tälle ja itsekin katosi näkyvistä.
Huoneessa olevasta piilotetusta valvontakamerasta pystyi havaitsemaan, miten kummatkin kädet tyhjää ilmaa puristava nainen viimeisenä kolmikosta katosi olemattomiin ja viimeinen asia, mikä sellistä enää kuului, oli kevyt narahdus ovenkarmeista, ennen kuin ahdistava hiljaisuus valtasi koko sellin.
24 - Tiedonsiirtoa
Huutava ja sätkivä kenttäjohtaja olallaan Solar oli pomppinut ulos auringonpaisteeseen vieden tämän ainoaan tukikohdassa olevaan rakennukseen, jota ei oltu vielä pistetty romuksi.
Ikkunasta katselevat everstiluutnantti Wolfgang Prize ja tutkimusjohtaja Pekka Korhonen eivät olleet jahkailleet, huomatessaan heidän yhtä parhaiten koulutettua sotilaskomentajaansa kantavan tuhoutumattoman kauhun lähestyvän olinpaikkaansa, ilme täynnä hapanta ärtymystä. He olivat seisoneet kuin tinasotilaat valmiina asennossa alakerran aulassa, kun heidän uusi johtajansa oli avannut etuoven.
Kenttäjohtaja oli selkeästi järkyttynyt havaitessaan kahden esimiehensä seisovan edessään, mutta miehestä sai sellaisen vaikutelman, että eniten häntä järkytti se, ettei kumpikaan näistä osoittanut minkäänlaista vastarintaa tätä kaikkea hyväksyttyä protokollaa uhmaavaa vihollista kohtaan. Hän toki ymmärsi, että tukikohta oli maan pinnalta katsottuna pistetty miltei täysin tuusan nuuskaksi, mutta vasta nyt, nähdessään jopa näiden kahden suoraan ylimmille auktoriteeteille tilivelvollisen miehen olevan täysin alistettuja tilanteeseen, hän itsekin vihdoin suostui antamaan häviön lopullisuuden upota tajuntaansa.
Hän vihdoin lopetti sätkimisen ja Solar laski tämän maahan, sanoen: "Tää jätkä on täynnä paskaa! Sanokaa sille, mikä on tilanne!"
Wolfgang yskäisi hyvin muodollisesti ja sanoi kenttäjohtajalle: "Näyttäisi siltä, että antautuminen on ainoa järkevä vaihtoehto, etkö olisi samaa mieltä Jarno?"
Sitten ilman minkäänlaista varoitusta kenttäjohtajalla pimahti ja hän hyökkäsi esimiehensä kimppuun valmiina puremaan hänen kurkkunsa auki, mutta Solar ennätti juuri ja juuri estää tätä tapahtumasta.
Pidellen raivoavaa ja sätkivää kenttäjohtajaa yhdellä kädellä, Solar nosti toisen kätensä kohti aulan ikkunaa, josta oli suora näkyvyys ilma-alukselle. Hän nosti kaksi sormea ylös ja ilma-aluksesta välähti pieni säde kohti kenttäjohtajan päätä, sitten tämä rojahti Solarin otteen varaan velttona kuin yli ajettu supikoira. Asettaen tajuttoman miehen maahan makuulleen hän kohdisti täyden huomionsa Wolfgangiin, joka oli ymmärrettävästi alkanut hikoilemaan.
Solar katseli miestä pitkään, sitten hän käänsi katseensa tutkimusjohtaja Korhoseen ja sanoi hyvin hitaasti: "Miksi te ette ole samanlaisia, kun tää teidän kaverinne tässä? Mä olen ymmärtänyt, että sellaista asiaa ei ole edes olemassa, mistä teidän pomonne ei haluaisi täyttä hallintaa. Niillä on täys kontrolli sotilaista, miten te kaks ootte poikkeuksia?" Solar meni niin lähelle Korhosta, että hänen nenänsä kärki melkein kosketti Korhosen nenänkärkeä ja sanoi: "Kakista ulos koko totuus tai kuole!"
Tämä näyttäisi tepsineen ei niinkään Korhoseen vaan enemmänkin everstiluutnantti Prizeen, joka meni kaverinsa vierelle, kuin puolustaen tätä ja sanoi: "Sinä tunnet ne hirviöinä, me tunnemme ne aristokraatteina."
Korhonen näytti hermostuneelta ja oli sanomaisillaan jotain, mutta Solarin katseen iskeytyessä häntä kohden ruoskan vimmalla hän hienovaraisen, sekunnin murto-osan harkinnan jälkeen näytti muuttavan mielensä. Prize jatkoi "Ne ovat aikamoisia veitikoita, myönnettäköön, mutta totuus on, että koko homma romahtaisi, jos kaikki heille työskentelevät olisivat pelkkiä robotteja, joita he suoraan ohjaisivat. Itsenäinen ajattelu on eräänlainen pakollinen paha heille, joten ylemmän portaan tyypit luonnollisesti ovat kaikkea sitä, mitä kuka tahansa esimies voisi unelmoida työntekijältään." Wolfgangin ilme muuttui hyvin ylpeäksi hänen sanoessaan seuraavat sanat: "Uskollisia olemme, mutta tietoisesti ja vapaasta tahdostamme palvelemme heitä."
Prize häiriintyi huomatessaan, että heidän yllään leijuva alus oli lähtenyt siirtymään maassa olevan aukon kohdalle, pysähtyen sen ylle. Hetken päästä alus lähti taas partioimaan ympäri sitä, mitä tukikohdasta oli jäljellä ja maan tasolla heidän eteensä oli ilmestynyt tyhjästä Luna, Erkki ja Hakke.
Solar elehti Wolfgangia ja Korhosta menemään ulos aulasta ja kaikki kolme lähtivät kulkemaan Lunaa, Erkkiä ja Hakkea vastaan. Wolfgang Prize ja Pekka Korhonen olivat muuttuneet tänä aikana hyvin kalpeiksi ja muuttuivat entistä kalpeammiksi, kun Solar nappasi Prizen käsiaseen ja puukon.
Solar ojensi aseen Erkille ja puukon Hakelle, joka tutkiskeli sitä, kuin mikäkin tuotearvioija.
Erkki sen kummemmin välittämättä näiden kahden uuden tuttavuuden henkilöllisyydestä alkoi tähtäämään juuri saadulla aseellaan Korhosta ja Prizeä kysyen samalla Solarilta: "Selvisikö kukaan muu?" Sitten Erkin yllätykseksi Wolgang Prize ja Pekka Korhonen tipahtivat tajuttomina maahan.
Solar katseli maassa lojuvaa kaksikkoa välinpitämättömällä halveksunnalla vastatessaan Erkille: "Kari on Nitron mukaan hengissä."
Tämä kommentti sai Erkin muistamaan muutamat viime sekunnit, ennen kuin yhteys Andrehen oli katkennut, jossa hän oli ollut kuulevinaan jonkinlaista kaukaista keskustelua. Nyt hän oletti, että keskustelun toisen osapuolen täytyi olla Nitro Kuittinen, jonka loogisesti pääteltynä täytyy olla myös tämän pelastusoperaation takana.
Solar jatkoi: "Andre on hengissä ja niin on myös Sampo." Hän kääntyi Lunan puoleen ja pienen hetken ajan heidän telepaattinen kommunikaationsa oli laskenut tilanteen ylle uhkaavan hiljaisuuden, joka katkesi äkillisesti, kun Solar sanoi Erkille: "...ja Aren on viidennessä pohjakerroksessa!" jonka jälkeen hän otti Lunaa kädestä ja he kumpikin katosivat Erkin ja Haken silmien edestä ennen kuin kumpikaan oli ehtinyt urkkia yhtään lisätietoja, jättäen heidät hämmentyneinä miettimään nykyistä tilannettaan.